keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

TSI: kantosukat vauvalle tai taaperolle


Aaah, neulomisvimma. Tosin se yllätti jo viime syksynä, jolloin tein vauvalle muutaman parin kantosukkia. Kolmannet jäi puikoille vimman laannuttua. Nyt taaperolla on sen verran kova meno, että neulomishommat on jääneet vähiin.

Mutta ne kantosukat. Ohjeen löysin Kaksin kaunihimpi -blogista, lämmin kiitos erinomaisesta ohjeesta siihen suuntaan! Kantosukkien ideana on suojata liinasta tai repusta ulos pilkistävät pienet jalat, pysyen kunnolla jalassa mutta puristamatta ja polvitaipeisiin ruttaantumatta. Periaatteessa ne ovat ihan tavalliset mutta erityisen pitkävartiset villasukat. Kantosukat on helppo vetaista Pikkutyypin jalkaan, jos hän nukahtaa liinaan ja haluan lähteä vaikka kävelylle. Jos ei ole kaameen kylmä, tarvitaan lisäksi vain sään mukainen lakki ja tarvittaessa kantotakki tai -huppari molempien ylle. Muu Pikkutyyppi jääkin kantoliinan tai -repun suojiin. 


Ohjeessa neuvotaan käyttämään ohuehkoa sukkalankaa, Novitan Nallen vahvuista. Silloin sukista tulee sopivat alle puolivuotiaalle. Mä tein paksummasta Novitan 7 veljestä –langasta, ja sukista tuli melko sopivat meidän tuolloin 8 kk ikäiselle isojalkaiselle vauvalle. Hyvin mahtuvat edelleen yli vuosikkaalle.


Mallia on helppo muokata omalle vauvalle sopivaksi, kunhan pääsee neulomisen makuun. Ekan sukkaparin tein koon 3 puikoilla muuten ohjeen mukaan, mutta jalkaterä kaipasi lisää pituutta joten lisäsin yhden mallineulekierroksen. Toiset, nämä kuvissa näkyvät, tein vähän soveltaen: jätin ekat kerrokset väliin ja aloitin neulomalla 12 kerrosta joustinneuletta (2 oikein, 2 nurin). Muutama laskuvirhekin mukaan pujahti, mutta tällainen kirjava lanka antaa paljon anteeksi.



Lankana on Novitan 7 Veljestä Napapiiri: yritin katsoa Novitan sivuilta tuon värin nimeä, mutta en oikein ota selvää, että mahtaako sävy olla Saimaannorppa, Ahma vai Taimen. Ehkä Saimaannorppa. Nätti se ainakin on. 

"Seiskaveikka"  on 75 % villaa ja 25 % polyamidia. Samaa matskua on Novitan paksumpi Isoveli-lanka, ja siitä voisikin kokeilla tehdä astetta isommat sukat sitten, kun  nämä jää pieneksi. Tuliskohan ihan valtavat? Tai sitten voisin testata 100 % villalankaa – Pikkutyyppi on nimittäin vähän kylmävarpaista sorttia. Laitanpa tähän itsellenikin muistiin, että Novitan langoista täyttä lampaanvillaa näyttäisivät olevan ainakin Baby Wool, Natura, Joki, Nordic Wool ja Nordic Wool Flow: kaikista löytyy mun makuun ihania luonnollisia sävyjä (ja kieli-intoilijalle on plussaa, kun sävyillä on kuvaavat ja juurevat nimet kuten susi, savi ja kanerva). Joki-lanka on mun vanha, villainen tuttuni, josta olen tehnyt monet pikkuiset villavaippahousut. Ja löytyyhän tuolta merinovillaiset Baby Merino ja Baby Merino Dream -langatkin, sekä Alpaca Wool jossa on puolet alpakkaa. Ja onhan noita muitakin lankavalmistajia, että valinnanvaraa on. Suosituksia?

Ensi syksyn neulomisvimmaa odotellessa,

meiramiina



maanantai 25. maaliskuuta 2019

TSI: virkatut hedelmät ja juurekset


Taaperoinen on erittäin kiinnostunut keittiöleikeistä. Löysimme hänelle kirpparilta vitosella (!) Brion hyväkuntoisen leikkihellan. Leikkiherkut päätin virkata ihan ite.


Tein villalangasta, kun sitä sattui olemaan kaapissa. Langat on keränperiä sitäsuntätä, enimmmäkseen kai 7-veljestä tai Nallea. Koukku oli muistaakseni kokoa 3. Täytetty vanulla. Jos oikein siistejä herkkuja haluaisi tehdä, niin kannattaisi ehkä valita merseroitua puuvillaa.


Inspiraatioboosti löytyi NukkuPöllö-blogista (aivan ihania leikkiherkkuja, kannattaa kurkata kuvat). Porkkanoiden, punajuuren ja palsternakan ohje löytyi Marttojen sivuilta. Appelsiinilohkot tein Prinsessajuttu-blogin ohjeella, paitsi että en laittanut niihin mitään täytettä. Päärynöiden ja banaanien ohje löytyi Garnstudio-sivustolta. Tapani mukaan oioin ohjeissa ja tein joitain kohtia vähän omalla tyylillä. Muutamia laskuvirheitäkin taisi tulla, mutta sepä ei haittaa mitään: on ne oikeatkin juurekset joskus vähän vänkyröitä. Sikäli näitä oli ihanan leppoisa virkkailla. Paitsi banaania, siitä tulee ihan oudon mallinen jos menee laskuissa sekaisin. Se olikin näistä haastavin virkattava.


Tämä oli kiva pikku projekti! Pikkutyyppikin oli leikkiruoista ihan innoissaan. Hänen suosikkinsa on tuo hieman epämääräisen näköinen palsternakka. Äitin lemppari on päärynä, sitä oli tosi kiva virkata. Ostoskori löytyi Tigeristä eikä maksanut montaa euroa.

- meiramiina

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Ihan frozenina

Opin tänään uuden sanonnan: ihan frozenina. Tiiättekö, että let it go. Että antaapa olla ja mennä. Kiitti Asikaine. Sää oot mun idoli. Ja kiitos varsinkin tästä: Miten selvitä yhdessä pikkulapsiajasta?

Mä haluaisin olla sielultani edes pikkuisen enemmän hippi. Elää hetkessä. Nauttia pienistä asioista. Muistaa, mikä on tärkeintä. Olla hermoilematta ja nillittämättä turhasta. Mutta useimmiten ja perusluonteeltani olen tehokkuutta arvostava täydellisyydentavoittelija, joka näkee keskeneräisyyden ja epätäydellisyyden. Ärsyyntyy tavaroista väärissä paikoissa, hoitamattomista kotihommista ja keskenjääneestä rempasta. Siitä, että kellarin sähkötyöt on kesken ja tunkio kääntämättä. Että pöydällä on taas likaisia vaippoja ja lattialla paskaisia potkuhousuja. Ettei jumankauta sitä tyhjää vessapaperihylsyä voi kiikuttaa pahvinkeräykseen ja vaihtaa uutta tilalle. Että minä täällä vaan aina eikä kukaan muu ikinä ja METATYÖ eikä mikään ikinä edisty eikä varsinkaan valmistu ellen minä heiluta kaulinta. Eikä mua edes ikinä viedä mihinkään treffeille (vaikken kyllä lähtiskään kun siinähän saattais vaikka tulla lasta ikävä). 

Ja mulla on kumppanina Ukkonen, joka näkee ympärillään vain sen mikä on hyvää ja valmista. Ei niin kauheasti välitä niistä vessapaperirullista eikä pölypalloista eikä koirankarvatolloista eikä puuttuvista lattialistoista. Ei oikeastaan edes huomaa niitä. Yrittää kuitenkin mukautua mun siisteysstandardeihin, noudattaa mun laatimaa To Do -listaa, toteuttaa mun visiota siitä, miten arkea ja remonttiprojektia oikeaoppisesti hallitaan. Faktahan on, että Ukkonen tehnyt koko vauvavuoden ajan suurimman osan kotihommista kun minä olen yrittänyt selvitä äitiydestä (omien laatuvaatimusteni edellyttämällä tavalla, toim. huom.). Tulee töistä kaupan kautta, ottaa hetivälittömästi kotiin tullessaan taaperon syliin, halaa ja hupsuttelee, kysyy multa miten päivä meni, onko nälkä teenkö heti ruokaa, haluatko mennä päiväunille vai lähdetäänkö kävelylle. Kertoo joka päivä, että rakastaa. 

Niin että mikä tässä elämässä olikaan tärkeää? Voisko joskus vaan antaa niiden pikkujuttujen olla?

Mutta silti. Kun vatsataudin jälkimainingeissa kuljetaan aamusta iltaan rätti kädessä ja pesuaine toisessa. Pyykätään neljättä päivää putkeen (koko hiivatin viisihenkisen perheen huushollin peitot, tyynyt, lakanat, pyyhkeet, sohvatyynyt, vaatteet ja matot). Silloin olen kiitollinen, että ne pyykkien ripustamista koskevat erimielisyydet (suoristettuna narulla vai rytyssä lattialla, kas siinäpä pulma) on käsitelty jo aiemmin. Silloin olen aika hemmetin onnellinen siitä, että tämä meidän vanhemmuustiimi on hioutunut kuuden vuoden aikana edes jollain tasolla toimivaksi joukkueeksi. Että toinen metaduunaa ja toinen duunaa, ja hommat saadaan pääosin hoidetuksi – vaikka laatustandardeissa nyt sattuisikin joskus olemaan "hienoisia tulkintaeroja".

Rehellisesti sanottuna vauva-arjen, uusperheen ja parisuhteen yhteensovittaminen on ollut välillä niin vaikeaa, että on tehnyt mieli luovuttaa. On jouduttu kohtaamaan haasteita, joihin ei olisi ollut voimia. On jouduttu rooleihin, joihin ei olisi haluttu. Nyt opetellaan elämään eri tavalla. Niin, että ne pakolliset hommat tulee hoidetuksi ja arki pyörii, mutta elämä olisi mahdollisimman mukavaa. Luottaen, että kun tästä edellisestä selvittiin, niin selvitään me siitä seuraavastakin.

Mulla on yksi unelma (kiitti taas, Asikaine). Että edes silloin tällöin, kaiken tämän keskellä, istuisin Ukkosen kanssa oman kodin sammaloituneilla portailla, kädessä kahvikuppi tai kylmä kalja jos oikein hurjiksi heittäydytään. Katsottaisiin villinä ja vapaana omiansa elävää pihaa ja nakusillaan juoksevaa luonnonlasta (olisi sillä sentään hattu päässä ja kumpparit väärissä jaloissa). Lempein silmin näkisin tämän oman, keskeneräisen, ihmeellisen elämän. Ja yhdessä todettaisiin, että hyvinhän me kuitenkin vedetään. Kaikesta huolimatta. Että ihan hyvä tuli ja on. Ja sitten joskus vuosien päästä, että kaikesta selvittiin. Yhdessä.
"Aina pitää keittää kahvia molemmille, tuoda toisellekin olut ja voidella samalla kaksi leipää!" (Asikaine, 21.3.2017.)
Näillä mennään.

– meiramiina


perjantai 8. maaliskuuta 2019

Kokemuksia Brio Smile -rattaista

Kun hankimme vauvalle vaunuja, haaveissa oli (mitäpä muuta kuin) täydelliset rattaat halvalla. Löysimme kriteereihin sopivat Brio Smile -yhdistelmärattaat käytettynä netistä ja maksoimme niistä 200 euroa (hankintaoperaatiosta lisää täällä). Nyt ne ovat olleet meillä pian vuoden käytössä ja osoittautuneet meidän tarpeisiin pääosin oikein toimiviksi kieseiksi. Tässäpä vähän käytännön kokemuksia!


Travel system eli ratasosaan yhteensopiva turvakaukalo on oikeasti kätevä pienen vauvan kanssa. Kauppa-asioilla käyminen ja kylästely on pienen vauvan kanssa vaivatonta, kun nukkuvaa vauvaa ei tarvitse siirtää turvakaukalosta vaunukoppaan. Kliks vaan ja menoksi.


Käteväksi osoittautui myös istuinosan päälle laitettava pehmeä kantokoppa. Kun olimme kävellen liikkeellä ja vauva nukkui, oli pehmeä koppa helppo napata kainaloon ja kantaa vaikkapa perhekerhoon tai ne pitkät portaat kotiovelle. Neuvolassakin jätin usein vaunut eteiseen ja vauva jatkoi vastaanotolla unia kopassaan.

Pehmeä kantokoppa lakkasi olemasta kätevä siinä vaiheessa, kun vauva alkoi painaa niin paljon, että pohja jousti liikaa ja laidat taipuivat ikävästi vauvaa kohti. Tämä tapahtui vähän ennen kun vauva oli valmis istumaan ratasosassa – eli inasen liian aikaisin. Toisaalta meidän vauva on ollut melko isokokoinen: kevyempää vauvaa olisi varmasti voinut kantaa kopassa siihen saakka, että hänet voi laittaa istumaan.


Säädettävyydestä ja ketteryydestä nämä rattaat saavat erityiskehuja: kääntyvät etupyörät ovat tosi kätevät kaupassa, kaupungissa ja rappukäytävissä. Lumihangessa ja liukkailla etupyörät kannattaa lukita, niin meno on vakaampaa.

Helposti säädettävä työntöaisa on ehdoton, kun työntäjillä on iso pituusero kuten meillä: vaihtelemme Ukkosen kanssa työntövuoroa jatkuvasti, ja aisa on helppo klikata lennosta itselleen sopivalle korkeudelle. Se antaa myös hississä ja bussissa pelivaraa: kun aisan kääntää ihan pystyasentoon, vaunut mahtuvat pienempään tilaan. 

Tavarakori on ollut meidän käyttöön riittävä, mutta voisi se olla suurempikin: sinne mahtuu kyllä yksi kauppakassi ja hoitolaukku, mutta koska korin keskellä on palkki, on yhtään suurempien ostosten asettelu vähän tetristä.

Rattaissa on mielestäni melko hyvät heijastimet, mutta Ukkonen lisäsi niihin kuvien ottamisen jälkeen vielä kaiken varalta heijastinteippiä.

Myös sääsuojan suhteen Smilet olivat nappivalinta: kokonaan avattuna kuomu on niin suuri, että vauvan saa suojaan niin vesisateelta kuin auringonpaisteeltakin. Talvivauvan kanssa en osannut ajatella etukäteen, että vauvan herkkä iho pitää ehdottomasti suojata auringon säteiltä, ja suuri kuomu toimii kesällä tosi hyvin aurinkovarjona. Sen lisäksi meillä oli aina mukana iso harso, joka aseteltiin tarvittaessa lisäsuojaksi.

Tuota alla olevassa kuvassa näkyvää vaunujen omaa kirkasta sadesuojaa emme ole käyttäneet kuin säilytyksen aikana – en tiedä onko se todella tarkoitettu käytettäväksi kun vauva on kyydissä, mutta itse en kyllä laittaisi vauvaa tuollaisen hengittämättömän muovin alle. Meillä on ollut sen sijaan käytössä toisista vaunuista lainattu hengittävä sääsuoja (sellainen kahisevakankainen, vähän kuin tuulipukukangasta). Se on suojannut vauvaa hyvin niin vaakatasovesisateella kuin kovien pakkasten jäätävällä viimalla. Suosittelen siis hommaamaan sellaisen lisävarusteeksi.


Entäpä se kaikenmaastonkestävyys? Mitkään metsästäjä-keräilijäperheen maastovankkurithan nämä eivät ole, mutta olemme kyllä kärrytelleet ihan menestyksekkäästi hiekkateitä, nurmikenttää ja metsäpolkua pitkin. Lumessakin Smilet kulkevat yllättävän kivasti, silloinkin kun kadut ovat auraamatta. Ainoa oikeasti hankala maasto on loskakeli. Silloin etupyörät meinaavat jumittua. 

Sen sijaan kasattavuus on ollut huonompi kuin toivoin. Vaunujen läjäämiseen tarvitaan kaksi kättä, mikä ei tietenkään ole mahdollista vauva sylissä. Meillä vauva on toistaiseksi matkustanut vain selkä menosuuntaan, ja siinä asennossa vaunut eivät kasaannu pienimpään mahdolliseen asentoon, eivätkä mahdu sellaisenaan meidän farmarin takatilaan. Istuinosa joudutaan siis irroittamaan aina kun rattaat laitetaan autoon. Toinen vaihtoehto olisi nostaa rattaat puoliksi kasattuna poikittain takatilaan, jolloin sinne ei mahtuisi mitään muuta. Nyt meillä onkin harkinnassa kevyiden matkarattaiden hankinta, jolloin Smileja ei tarvitsisi ottaa kauppareisuille mukaan ollenkaan. 


Summa summarum: olemme olleet rattaisiin tähän saakka melko tyytyväisiä. Vähän mietityttää, miten pitkään taapero mahtuu rattaisiinsa: istuinosa ei ole kovinkaan tilava, etenkään talvikeleillä paksuissa toppavaateissa ja lisävällyissä. Mutta kohtahan tässä saa vähentää vaatekerroksia.

Olimme muuten muutama viikko sitten junamatkalla, ja samassa vaunussa oli seitsemät rattaat, joista peräti VIIDET (!) olivat joko nämä samat Brio Smilet tai niiden uudemmat versiot Britax Smile 2 -rattaat. Ne kahdet muut olivatkin sitten sisarusrattaat ja matkarattaat. Vaikuttaa siis siltä, että nämä ovat erityisesti matkustavaisten vanhempien suosiossa.

Onko teillä nämä rattaat harkinnassa tai jo hankittuna? Kokemuksia?

– meiramiina

torstai 7. maaliskuuta 2019

Elämää 1-vuotiaan kanssa

Hyvää maaliskuuta! Tiedoksi heti alkajaisiksi, että blogiharrastukseni kohtasi yllättävän haasteen: mun tietokone ei enää päivitysten jälkeen tunnista kameraa. En siis saa kuvia siirrettyä läppärille ilman jotain lisäosavälikappalehässäkkää, jonka hankkiminen on ns. "vaiheessa". Täytyy siis tyytyä sanallisiin sepustuksiin. Sori ny.

Pikkutyyppi on nyt 1-vuotias. Olin koko synttäriviikon jotenkin niin tunteikkaalla tuulella, että aloin pillittää aina kun joku sanoi "1-vuotias". Tai vaikkei sanonutkaan. On hurjaa, miten nopeasti vuosi on mennyt – ja toisaalta tuntuu, että ainahan tämä pieni ihminen on ollut osa mun elämää. Vauvavuosi on joka tapauksessa ohi, sitä ei käy kieltäminen. Meillä asuu nykyään pieni henkilö, joka taapertaa. Elämme siis taaperoarkea, ja sellaisen tunnisteen löydät jatkossa blogin sivupalkistakin. #taaperoarki

Olen aiemmin kirjoitellut arkisista päivistä kuukauden ikäisen ja puolivuotiaan vauvan kanssa. Mutta millaista onkaan elämä yksivuotiaan kanssa? Tässäpä taas päivä elämästäni!

klo 07:15. Kuulen unen läpi rapinaa. Jaahas. Jälkikasvuni on aloittanut päivän työt. Aikakauslehdet lentelevät iloisessa kaaressa kirjahyllystä lattialle. Yritän epätoivoisesti houkutella muksua takaisin nukkumaan. Tissitorkku on turha toivo – tämä lapsi on aamuvirkku. Kun lukulamppuni meinaa ottaa jalat alleen, saa äitikin – noh, jalat alleen. Pitääkin muistuttaa Ukkosta, että valaisimen johto kiinnitetään ASAP. Meidän huusholli on jo melko hyvin vauvavarmistettu, mutta lapsen kasvaessa vaaranpaikatkin lisääntyvät lähes päivittäin.

Aamuumme on ilmestynyt uusi ohjelmanumero: potta. Tämä on toinen aamu, kun aloitamme päivän pottahommilla. Nostan muksun istunnolle, luen hänelle kirjoja ja olen palikkaleikin assistenttina. Hän ojentaa minulle palikoita, minä sanon kiitos. Hän pyytää palikoita takaisin ojentamalla kätensä ja äännähtäen kysyvästi. Annan palikat yksi kerrallaan takaisin. Sanon ole hyvä. Juuri kun alan epäillä että myöhästyimme, lirahtaa pottaan ihka oikea pissa. Kehun vuolaasti ja pikkutyyppiä naurattaa, kun äiti on niin hassu. 

Päivävaatteet päälle ja menoksi. Pikkutyyppi oppi kävelemään juuri ennen 1-vuotispäiväänsä. Nyt hän tepsuttelee telkkarin eteen ja alkaa komentaa minua: telkkari päälle! Tämä on uutta. Telkkari ei kuulu mitenkään olennaisena osana meidän aamuihin, mutta nyt pikkutyyppi on selvästi sitä mieltä, että on lastenohjelmien aika. Eipä onnistu kyllä, sori vaan. Sekös taapertajaa harmittaa. 

klo 07:45. Kannan kiukkupussin aamupalalle. Harmitus unohtuu nopeasti. Pilkon hedelmiä kahteen kuppiin ja lorautan maustamatonta jugurttia päälle, pikkutyypille vain ihan vähän: hän totuttelee pikkuhiljaa maitotuotteisiin uudelleen, koska niistä tuli 10-kuisena ihottumaa. Aamupalaseurani on hieman malttamaton, ja hoputtaa mua kärsimättömänä. Hän käy annoksensa kimppuun hyvällä ruokahalulla ja innokkaasti. On kiva seurata lapsen ruokailua, kun hän suhtautuu ruokaan niin ennakkoluulottomasti ja kiinnostuneesti. Annan pikkutyypille lusikan ja haarukan, ja kun hän pätkii antaumuksella annostaan kaksin käsin, saan itsekin syödä aamupalani rauhassa. Kesken aamupalan hän alkaa osoitella merkitsevästi astiakaapille. En ensin tajua, mitä hän haluaa, mutta sitten hoksaan: vesimuki unohtui. Hän on juuri oppinut juomaan nokkamukista itse, ja se on tärkeä. Taapero heiluu mukinsa kanssa ja maiskuttelee tyytyväisenä. Lopuksi hän länttää jugurttia tukkaansa, heittää aterimet lattialle ja kaataa ruokailualustansa nurin. Siitä tietää, että valmista tuli. Luutuan lapsen, pöydän ja syöttötuolin. 

Nyt olisi hyvä aika käydä pottatreenissä, mutta mä tajuan sen hetkeä liian myöhään. Plääh.

klo 08:15. Laitan telkkarin päälle ja lataan kahvinkeittimen. Pikkutyyppi ei jaksa seurata lastenohjelmia kuin ehkä minuutin, mutta Pikkukakkosen musiikkivideoita hän katselisi vaikka kuinka kauan. Hän istuu lattialla selkä suorana, kädet sylissä, kulmat vähän kurtussa ja katsoo hyvin keskittyneesti laulun alusta loppuun asti. Mieluisan laulun alkaessa hymyilee erittäin onnellisen näköisenä. Laulujen välillä liikehtii vähän malttamattomana, mutta jaksaa kuitenkin kärsivällisesti odottaa uuden laulun alkamista. Minä juon rauhassa kahvini (!) ja kirjoittelen tätä tekstiä.

klo 08:45. Pikkutyyppi alkaa muuttua levottomaksi ja käy kiskomassa mua lahkeesta. Telkkari kiinni ja leikkimään. Taaperoinen on erityisen kiinnostunut keittiöleikistä: hän vispaa vispilällä mielikuvitussoppaa, kantaa kattilan leikkiuuniin ja sulkee tarkasti uunin luukun. Tuo minulle astioita ja hörppää leikisti kahvikupista. Välillä kiskotaan kaksin käsin tavaroita hyllyistä lattialle ja kannetaan leluja huoneesta toiseen. Yleensä touhua säestää taukoamaton höpötys. Lapsi on puheliasta sorttia, ja juttelen hänelle paljon. Hän on myös kova halailemaan, ja käy ohimennen pusimassa äitiä.

klo 09:15. Heräämisestä on kaksi tuntia, ja lapsi alkaa olla väsyneen oloinen. Hän ottaa usein tähän aikaan päivästä pienet tirsat, muttei aina. Olen nukkunut edellisenä yönä sairaan huonosti, ja haaveilen pääseväni itsekin edes hetkeksi päiväunille. Otan lapsen maitohuikalle ja hänen silmänsä alkavat lupsua lupaavasti. Juuri kun hän on vaipumassa uneen, mulle tulee hirwee vessahätä. Yritän laskea hänet varovasti sohvalle nukkumaan, mutta eihän se koskaan onnistu. Hetkessä taapero on täysin hereillä ja touhuaa sata lasissa. Huoh. Harkitsen lähtöä perhekerhoon, mutta 2,5 tunnin yöunilla en kyllä jaksa olla sosiaalinen. Päätän että jäämme kotiin touhuilemaan. Keittiöleikki jatkuu.

klo 11:00. Muksuni syö välipalaksi edelliseltä päivältä jäänyttä kauramaitoon keitettyä riisipuuroa ja kaupan omena-päärynäsosetta. Sotku on taas melkoinen, mutta lapsen mielestä tahmeaa riisipuuroa on älyttömän kiva syödä sormin. Päivän toinen vaatekerta lentää pyykkikoriin ja koira nuolee lattiaa onnellisena. Nyt muistan potta-asian ajallaan, ja homma hoidetaan tyylipuhtaasti maaliin. Uskomatonta, voiko tää olla näin helppoa?

Kun laitan lapselle vaippaa, huomaan että hänen nivusensa helottaa kirkkaan punaisena. Poskillekin nousee punaiset röhelöiset täplät ja selkään samanlaisia kuivia plänttejä kuin silloin, kun maitotuotteet aloitettiin ensimmäisen kerran. Voi itku. Onneksi pientä ei näytä haittaavan, hän touhuaa minkä ehtii. Yritän saada menevän vekaran rasvattua ja mietin, mistä ihottuma voisi johtua. Maitotuotteisiin on totuteltu jo muutama viikko, kauramaitokin on tuttu juttu. Omena aiheutti puolivuotiaana närästystä, mutta viime aikoina sitäkin on syöty ilman oireita. Tosin sose oli kaupasta ostettua uutta merkkiä, voisiko se sittenkin olla syypää? Siinä ei ole mitään muuta kuin 100 % omenaa ja päärynää, joten epäiltyjä ei ole turhan montaa. Täytyypä syödä tänään vain tuttuja takuuvarmoja ruokia ja kokeilla toisena päivänä varovasti uudestaan.

klo 12:15. Pikkutyyppi on jo tosi väsynyt, mutta ei malta rauhoittua päiväunille. Kunnollinen äiti pukisi nyt lapsensa toppavaatteisiin ja lähtisi vaunulenkille raittiiseen ilmaan. Mä en. Tarvitsen päiväunet. Katsomme siis YLE Areenasta jakson uusia Muumilaakson tarinoita maitoa tankkaillen ja nukahdamme molemmat.

klo 15:30. Heräämme päiväunilta juuri sopivasti – Ukkonen on tullut töistä ja laittanut ruokaa. Pikkutyyppi kiikutetaan ruokapöytään potan kautta: päivän kolmas onnistunut pottareissu, jes! Aikuisille on tänään mausteista papupataa, lapselle uunijuureksia ja jasmiiniriisiä (joka on kivan kökkäreistä sormiruokailijalle mutta tarttuukin sit ihan joka paikkaan). Tiesittekö, että bataattia on violettinakin? Vaihtelua ruokapöytään. Joukossa on myös palsternakkaa ja porkkanaa sekä kaurakermaa. Tänään suurin osa ruoasta lentää kaaressa lattialle.

Ruoan jälkeen taapero piipahtaa onnistuneesti potalla neljännen kerran. Ukkonen pidättää hengitystään ettei taaperoisen keskittyminen herpaannu, minä hihkun riemusta ja kehun lapseni maasta taivaisiin. En voi käsittää, miten tämä meneekin näin helposti. Taidettiin aloittaa tämä pottatouhu jotenkin erityisen otolliseen aikaan. Toim. huom. Aloittelijan tuuria: seuraavana päivänä pottaan ei osu yhtä ainutta pissaa.

klo 16. Ukkonen leikkii pikkutyypin kanssa ja minä vietän laatuaikaa kahvikupin kera somessa. Haaveilen uudesta kantoliinasta ja selailen kuvia. Olen iskenyt silmäni tiettyyn liinaan, ja yritän perustella itselleni, miksi tarvisin sen. Välillä tuntuu, että kaikki mun tekeminen liittyy jollain tavalla lapseen: jos en tutki kantoliinoja, etsin sormiruokaohjeita. Mitenkähän oppisin ottamaan sitä kuuluisaa omaa aikaa ja tekemään joskus jotain ihan muuta?

klo 17:30. Lähdemme porukalla kärrylenkille. Olemme ottaneet tavaksi käydä yhdessä vaunuttelemassa, ja se tekee kyllä hyvää parisuhteelle. Päivässä on edes yksi hetki, kun kumpikaan ei säädä yhtään mitään. Kävellään vaan. Jutellaan niitä näitä, aika usein käydään läpi käytännön asioita, riidelläänkin. Ollaan läsnä. Hetkessä. 

Pikkutyypin ei tarttis nukahtaa enää näin myöhään, mutta tapansa mukaan hän simahtaa vaunuihin viimeisen sadan metrin matkalla ja herää kun palaamme kotiin ja vaunut pysähtyvät. Iltapuuroaika on jo lähellä, joten välipalaksi riittää maito. Leikitään. Kuunnellaan lastenmusiikkia. Tanssitaan. Höpsötellään.

klo 19:45. Iltarutiinit. Pikkutyyppi alkaa näyttää univalmiilta, vaunuissa nukutuista iltaunista huolimatta. Ukkonen hoitaa yleensä iltarutiinit, mutta tänään hänellä on treeni-ilta. Lämmitän eiliseltä ylijääneen kaurapuuron ja lisään joukkoon tuoretta päärynää. Tänään en saisi syöttää, hän haluaa lusikoida puuron itse. Puuroa on joka paikassa, vähiten suussa. Päivän neljäs vaatekerta lentää pyykkikoriin. 

Päätän viedä kaurapuuroisen lapsen kylpyyn. Hän istuksii ammeessa mielellään lelujensa kanssa, mutta pään kastelemisesta hän ei tykkää yhtään. Tänään valinnanvaraa ei ole, jos meinaan saada kuivuneen kaurapuuroklöntin irrotettua hänen niskavilloistaan. Kylvyn jälkeen käsitellään sinkkivoiteella kriittisimmät ihottumakohdat ja puetaan villahousut ja yöpuku ylle. Hän vastustelee pukemista vimmaisesti, kuten aina. 

Kömmin taaperon kanssa peiton alle ja luemme jokailtaiset iltasatukirjat kainalokkain. Tankataan vähän iltamaitoa. Halaillaan ja höpötellään. Nostan unisen pienen omaan sänkyynsä. Sanon hyvää yötä ja alan esittää nukkuvaa. Hän nousee pystyyn, konttailee, järjestelee petivaatteitaan, höpöttelee. Käy vielä halaamassa. Alkaa hakea sopivaa nukkumisasentoa. Pötköttää pylly pystyssä ja loilottaa unilaulua, kääntelee päätä puolelta toiselle. Höpöttely alkaa hidastua. Hän nukahtaa. 

Ei hemmetti, unohdin hampaiden pesun. Päivän äitisyyllisyys ansaittu.

klo 21:30. Laitan itkuhälyttimen päälle ja hiivin alakertaan. Ukkonen on tullut treeneistä ja tiskaa. Laitan lelut paikoilleen ja kirjat hyllyyn, vien pyykit kellariin ja nostan täydet roskapussit eteiseen, jotta Ukkonen muistaa viedä ne aamulla töihin lähtiessään. Jokailtainen huushollin siistiminen on ihan välttämätöntä, jotta arki pysyy hallinnassa ja nuttura löysällä. Yhteinen iltapala. Loppuviikon aikataulujen läpikäynti ja kauppalistan teko. Yritämme pitää taktiikkapalaverin vähintään kerran viikossa. Ilman sitä arki tuntuu kaaokselta.

22:30. Ukkonen lähtee nukkumaan – minä kaivan kaapista suklaalevyn ja läppärin. Katson muutaman jakson Frendejä, selaan Facebookkia. Usein virkkaan illalla, mutta nyt en jaksa. Puolilta öin hiivin perhepetiin selailemaan vielä lehteä. Pikkutyyppi havahtuu ja nousee istumaan, mutta Ukkonen kippaa hänet takaisin makuulleen jatkamaan unia. Sammutan valot ja nukahdan melkein heti – onneksi. Mun on välillä tosi hankalaa saada unen päästä kiinni.

klo 04:00Saan nukkua nelisen tuntia, ennen kuin pikkutyyppi herää yömaidolle. Siihen asti Ukkonen hoitaa heräämiset. Hassua kyllä, minä en välttämättä tunnista, onko taaperoisen kitinä nälkää vai uni-itkua, mutta Ukkonen tietää tasan tarkkaan äänestä, milloin lapsi haluaa maitoa. Aamuyön hän nukkuu kainalossani ja tissuttelee. Jossain vaiheessa hän lähtee tutkimusmatkoilleen, alkaa kertoilla juttujaan tai taputtelee minua päähän niin kauan, että herään. Uusi päivä alkaa.

Sellainen oli melko tyypillinen päiväni yksivuotiaan kanssa. Täynnä touhua, uuden oppimista, elämän ihmettelyä. Tämä oli hyvä päivä. Huomenna uudestaan. Mites te muut 1-vuotiaiden (sniif) äidit: kuulostaako meininki tutulta? Entä millainen on muun ikäisten normipäivä?

– meiramiina

lauantai 16. helmikuuta 2019

Rauhassa rahkaa, rakas

Minä: "Voitko viihdyttää tätä lasta, että saan syödä hetken rauhassa rahkaa?"
Ukkonen: "Nokun olin just menossa kellariin maalaamaan sen hyllyn."
Minä: "Kaks minuuttia, pliis. Mää haluan nyt ihan oikeesti syödä rauhassa sitä rahkaa. Harhautat tuota vauvaa ettei se tuu roikkumaan mun lahkeeseen. Se on ollut ihan tosi sylinkipeä tänään, en oo saanut poistua näkökentästä hetkeksikään. Tarvin edes kaks minuuttia ilman että joku vaatii multa jotain."
Ukkonen: "Joo okei, kaks minuuttia. Aika alkaa nyt."

Kävelen keittiöön päin. Ovelta vilkaisen taakseni. Ukkonen katsoo puhelintaan, lapsi konttaa kohti ja valmistautuu päästämään ilmoille sydäntä särkevän huudon.

Minä: "Nyt perkele! Keskity! Mikä on sun tehtävä?"
Ukkonen, hämmästyneenä: "Ottaa aikaa kun sä syöt rahkaa."

Anna mun kaikki kestää.

lauantai 2. helmikuuta 2019

Nukkumisesta taas

Kirjoittelin muutama kuukausi sitten meidän lempeästä uniharjoittelusta. Nukuin tuolloin omaa univelkaani pois olohuoneen sohvalla, ja yllättäen sekä minä että vauva aloimme nukkua sikeästi ja pitkään. Pikkutyyppi havahtui yömaidolle yleensä kerran aamuyöstä, ja jäi samalla viereeni nukkumaan. Muutaman viikon jälkeen muutin takaisin makuuhuoneeseen, ensin eri patjalle, sitten perhepedin kauimmaiselle reunalle ja lopulta takaisin vauvan viereen. Nukuimme hyvin lähes kaksi kuukautta.

Nyt on taas joku uusi vaihe päällä. Lieneekö syynä viikonloppureissusta palaaminen, eroahdistus vai vatsataudista toipuminen – jostain syystä vaapero haluaa olla rinnalla KOKO AJAN. Päivin öin. Aina. Joka välissä. Non-stop. Illalla hän nukahtaa melko helposti ja nukkuu sikeästi muutaman tunnin, mutta havahtuu kun kömmin petiin: uni muuttuu levottomaksi eikä pieni rauhoitu edes rinnalle tavalliseen tapaan. Hän torkkuu ehkä tissi suussa muutaman tunnin, herää sitten kunnolla, hyörii ja pyörii, ottaa maitohuikan, nousee seisomaan ja juttelee seinälle, pötköttää hetken kainalossa, lähtee mönkimään, taputtelee nukkuvan isänsä poskea ja kaivautuu hetkeksi Ukkosen kainaloon, konttaa omaan sänkyynsä, järjestelee petivaatteitaan, konttaa takaisin meidän väliin, ottaa taas maitohuikan ja torkahtaa, havahtuu uudelleen mönkimään, istahtaa ihan tarkoituksella Ukkosen naaman päälle ja hekottaa unisen isänsä hölmistyneelle ilmeelle, konttaa hakemaan iltasatukirjansa ja paukuttaa niillä mua päähän, ottaa huikan ja torkahtaa jne jne. Viimein saan hänet nukahtamaan rinnalle (ns. tissitainnutus). Siinä sitä ollaankin sitten symbioosissa aamuun asti, havahtuen joka risaukseen jolloin bileet alkaa alusta. Itsehän en ole viime aikoina juuri saanut nukuttua. Ukkonenkin vain hitusen paremmin (korvatulpista huolimatta).

Päätimme testata hyväksi havaittua "äiti ulos makkarista" -toimenpidettä. Muutin siis väliaikaisesti takaisin olohuoneen sohvalle. Toissa yönä Ukkonen heräsi hyssyttelemään puolilta öin, yhdeltä, kahdelta ja neljältä, jolloin vaaperoinen kiikutettiin maidolle ja mun kainaloon nukkumaan. Loppuyö menikin rauhallisemmin. Viime yönä mua kaivattiin vasta aamuneljältä. Odotamme mielenkiinnolla, miten ensi yö menee. Pitäkää peukkuja!

– meiramiina

maanantai 14. tammikuuta 2019

Kirpparilla: MiniPanda

Kerkesimme joulun alla pitkästä aikaa kirpparille! Kohteena oli tällä kertaa Lastentarvikekirppis MiniPanda, joka sijaitsee Tampereen Linnainmaalla, samassa rakennuksessa K-Citymarketin kanssa. Marketteihin on aina helppo pyyhältää omalla autolla, mutta tähän Linnainmaan Citymarkettiin pääsee helposti bussillakin, esimerkiksi Tampereen rautatieasemalta vartissa (tarkat aikataulutiedot löydät Repa Reittioppaasta, kun syötät määränpääksi Mäentakusenkatu 1).

ILMAINEN VINKKI: kun on menossa Linnainmaan Sittariin, ei kannata ajaa Koivistonkylän Prismaan. Koivistonkylän Prisma ja Linnainmaan Sittari on ihan eri asioita. Mutta Koivistonkylän Prismassa on onneksi kahvila, jonne voi istahtaa juomaan kupposen kuumaa ja tarkistaa samalla koordinaatit vain todetakseen, että Lastentarvikekirppis MiniPanda tosiaan sijaitsee Linnainmaan Sittarilla, ei Koivistonkylän Prismassa. Koivistonkylän Prismassa on kuitenkin  onneksi Kirpputori Silinteri, ja se onkin aivan erinomaisen siisti ja valtavan suuri kirppari, jossa kannattaa kyllä poiketa! Mutta se ei siis ole Lastenkirppis MiniPanda. Ihan selvyyden vuoksi tämä todettakoon.

MiniPandassa on isot yhteisrekit ainakin äitiys- ja imetysvaatteille, lasten asusteille, juhlavaatteille, ulkovaatteille ja kengille. Täältä on siis helppo löytää etsimänsä. Hyllymetreittän pipoja, hanskoja ja töppösiä! Kun vierailimme joulun alla, oli punaisia nuttuja, tonttulakkeja ja piparkakkuasuja nostettu kivasti näkyville niin, että ne osuivat silmiin heti sisään tultaessa. Kirpparilla on melko iso alue myös "peruskirppiskamaa", siis kaikkea muuta kuin lastentarviketta. Näitä en ehtinyt katsastaa ollenkaan, kun viihdyin niin tiiviisti lastentarvikepuolella. 

Mutta ihan pikkuisen nyt kyllä kuulkaa nillitän. Aloitin kiertelyn imetysvaatteiden luota ja meinasin lannistua heti lähtökuopissa – ihan järkyttävän nukkaantunutta ja reikäistä vaatetta, suorastaan lumppua, myynnissä poskettoman kalliilla hinnalla. Myyjien kannattaisi vähän miettiä mitä kiikuttavat kirpparille. Surkea tavara karkottaa asiakkaat, eikä yhteisrekistä tee mieli katsella mitään jos yleisvaikutelma on törkyinen. Mutta onneksi ensivaikutelma petti: kun jatkoin kierrosta, tuli vastaan todella hyväkuntoista laatutavaraa, mm. useita siistejä Gugguun haalareita, Noshin paitoja, Reiman haalareita ynnä muutaEnsipettymys haihtui siis pian, ja ostoskoriini päätyi kivan värikäs vaatekasa:

Satsi maksoi yhteensä vähän päälle 30 euroa, mikä on mielestäni kohtuullinen hinta, kun vaatteet ovat siistejä ja ehjiä. Pesunukkaa tai kulumaa oli vain himpun verran muutamassa vaatteessa. En ole mitenkään merkkitarkka, mutta huomaan tykästyneeni Me&I-kuoseihin, ja niitä löytyykin tästä kasasta useampi (pinon neljä ylintä). Paitojen hinta oli kolme euroa kipaleelta. Harmaasta Me&I-siilibodysta maksoin 6 euroa, mutta se näyttikin käyttämättömältä. 

Mua viehättää se, että Me&I-värimaailma on unisex-henkinen, eikä kaivuri- tai autopaidatkaan ole liian "poikavärisiä". Ja kyllä tytötkin saa käyttää autopaitoja, ettäs tiiätte! Myös Villervallan vaatteiden väritys on kivan pirteä: kirkkaanvihreä body maksoi 3 e ja turkoosit velourpöksyt 5 euroa, molemmat erinomaisessa kunnossa. Lindexin eläinaiheinen tummanharmaa collegetakki maksoi 2,5 e ja oranssit velourhousut vain 1,5 e – näitä Lindexin velourpöksyjä olen hehkuttanut ennenkin, nyt niitä löytyy pikkutyypin kaapista jo peräti viidet eri väriset. Niissä on kestovaippapyllylle sopivasti väljyyttä. H&M:n harmaat sammarit ja Lovely Bearsin "farkut" olivat tarjouksessa puoleen hintaan, niistä maksoin yhteensä 2,5 euroa. Lisäksi löytyi H&M:n karvalakki 2 eurolla ja pussillinen jarrusukkia hintaan 1,60 e. Harmi vaan, että jarrusukkien jarrut osoittautuivat kotona ihan koviksi – liekö käyneet kuivurissa tai liian kuumassa pesussa? Pussissa oli kuitenkin yhdet tosi hyvät ja käyttämättömän tuntuiset sukat, ja ne loputkin käy vallan hyvin varasukiksi.


Huomasin vasta kotona, että mulla taitaa olla taas joku alitajuinen väriteema meneillään: turkoosi, oranssi, ruskea ja vihreä miellyttävät näemmä silmää. Kirppisreissun jälkeen huvittelin taas testaillen eri vaateyhdistelmiä ja huokaillen että kylläpä on ihanan värikästä.

MiniPanda oli siis oikein kiva ja vierailun arvoinen paikka. Lapsiasiakkaat on huomioitu leikkitilalla ja eväspaikalla, ja ihan pienten kanssa kulkeville on järjestetty vauvanhoitopaikka: kirpparin takaosasta löytyy hoitopöytä ja sohva imettämistä varten. Pieni miinus siitä, että ihan imetyspaikan vierestä kuljetaan asiakkaiden vessaan ja henkilökunnan tiloihin, eli ihan omaan rauhaan ei kyllä pääse imettämään. Mutta harvoinpa julkisissa tiloissa pääsee. Paitsi Ikeassa, jonka vauvanhoitopaikka on mun mielestä järjestetty tosi hyvin: siellä on vaipanvaihtopöytä, lavuaari ja nojatuoli, vaunut mahtuu mukaan ja oven voi laittaa lukkoon. Onko teillä vinkata muita Tampereen seudun paikkoja (kauppoja, kirppareita, kahviloita, ravintoloita, museoita..?), joissa voi imettää omassa rauhassa? Siis muutoin kuin lukittautumalla vessaan..

MiniPandan leikki- ja hoitotiloja emme testanneet tositoimissa, koska testihenkilömme istui tyytyväisenä kärryjen kyydissä, komenteli ohikulkijoita ja testasi kauppakeskuksen akustiikkaa kiljumalla ja karjumalla sydämensä kyllyydestä. On ihan hassua, miten tuo hupsu muksu vielä hetki sitten arasteli vähän kaikkia ja kaikkea. Nyt tämä rämäpää maailmanvalloittaja on niin reipas ja rohkea, että äitiä meinaa välillä ihan pikkuisen hävettää. Onneksi Ukkonen kärryttelee pikkutyypin kanssa mielellään sillä aikaa kun mä shoppailen (voin esittää, etten kuulu seurueeseen). Ei vaiskaan. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu, sanoi mulle lääkäri synnärillä kun sanoin että sori vaan, nyt mä aion karjua ja karjuin sydämeni kyllyydestä. Keneen lie lapsi tullut.

– meiramiina

Kokemuksia kirppiskierroksemme aiemmista piipahduksista:
Lastenkirppis IntoKoskikeskus, Tampere
Vekaratori Fantti / Lielahtikeskus, Tampere
Vähänkäytetty.fi / nettikirpputori, sijaitsee ATK:ssa ;)

perjantai 4. tammikuuta 2019

Kohtuullinen joulu ja armollinen uusi vuosi

Hyvää tätä vuotta sulle ja kaikille muillekin siellä bittiavaruuden toisella laidalla! Joulunpyhinä oli tarkoitus naputella blogitekstejä valmiiksi, mutta ei sitten huvittanutkaan. Enemmän huvitti hupsutella vaaperon kanssa, viimeistellä keskeneräisiä kotiprojekteja ja kaivautua Ukkosen kainaloon. Nämä olkoon niitä tärkeimpiä juttuja koko kuluvan vuoden.

Meidän joulu oli sanalla sanoen kohtuullinen. Siis materian ja stressin suhteen. Ei hillittömiä lahjakasoja, ei överiksi menneitä ruokaostoksia, ei pakollisia vierailuja eikä jouluperinteiden suorittamista minuuttipelillä veren maku suussa. Vaikka elämän paras aika on juuri nyt ja olemme äärimmäisen kiitollisia tästä vauva-arjesta, oli mennyt syksy meille raskas. On ollut sairautta, surua, univajetta, riitelyä, väsymystä. Rutiinien hakemista, pelisääntöjen neuvottelua. Arkea varjostaa huoli läheisen voinnista, kova ikävä ja voimattomuus väistämättömän edessä. Siksi tuntui siltä, että jouluna meidän pitää saada vain olla ja levätä. Kerätä voimia. Syötiin hyvin, käytiin pitkillä kävelyillä, saunottiin ja juteltiin. Läheisiä nähtiin ennen ja jälkeen pyhien sen verran kun jaksettiin. Vaikka kaipasin pyhinä omia kaukana olevia perheenjäseniä itkuun asti, tuli kolmisin rauhassa vietetty aika todella tarpeeseen.

Takaisin siihen kohtuullisuuteen. Hankimme pikkutyypille vain muutaman lahjan, ja nekin käytettyinä: taaperokärry, puiset palikkalelut ja paksulehtiset kirjat löytyivät kirpparilta. Läheiset muistivat vaaperoa tosi mieluisilla kirjoilla, leluilla, vaatteilla, CD-levyllä ja potkumopolla. Lahjoja oli juuri sopivasti ilman, että olisimme itse hankkineet yhtään enempää. 

Paperi-, muovi- ja pahviroskan määrä on jouluna monessa kodissa aivan järkyttävä. Yritän lajitella jouluroskan aina mahdollisimman tarkasti, mutta tehokkaampaa olisi tietysti iskeä ongelman alkulähteille ja miettiä paketointiin ekologisempia tapoja. Viime vuosina olen ostanut mahdollisimman "paperin tuntuista" lahjapaperia – haluan uskoa, että se sisältää vähemmän muovia ja painovärejä kuin perinteinen lahjapaperi. Pitäisi tutkia asiaa. Kätköistäni löytyy kuitenkin edelleen myös sitä perinteistä kiiltävää paperia, ja yritin tänä vuonna käyttää varastojani loppuun. Lahjanaruksi laitoin villalankakerien jämiä.


Siistit paperit, lahjapussit ja narut otan talteen ja uusiokäyttöön. Ne vähät oman väen lahjat paketoin mahdollisimman ekosti, suurimman osan jo kertaalleen käytettyihin papereihin. Taaperokärryn koristeeksi riitti kaapista löytynyt silkkinauha, jonka otin tietysti talteen seuraavia juhlia varten.


Vaikka olen pyrkinyt vähentämään paketointiroskan määrää jo vuosia, on mulla edelleen kätköissäni aivan jäätävä kasa joulutarroja, muovinaruja ja lahjapapereita jopa kymmenen vuoden takaa. Nyt tein periaatepäätöksen, että yhtään uusia paketointitarpeita ei saa ostaa ennen kuin vanhat on käytetty loppuun. Sen jälkeenkin ostetaan vain, jos on ihan välttämätön pakko – ja valitaan se ekologisin mahdollinen vaihtoehto. Tavoitteena on, että ensi vuonna ompelen lahjoille kankaiset pussukat, joita voi käyttää vuodesta toiseen. Joulutarrojen ostokielto on myös päällä – veikkaan että näillä selviää vielä seuraavat kymmenen vuotta...


Itse lahjatkin voi valita ekohenkeen ja suosia vaikkapa kestäviä, kankaisia tai puisia leluja, kotimaisuutta tai luomua – mitä nyt kukakin pitää tärkeimpänä. Me ostimme kummilapsille mm. pitkäikäisiä ja kestäviä legoja. Muutamalle hankittiin heidän toivomansa täsmälahja – ekoa sekin, ettei lahja taatusti jää kaapin perälle pölyttymään. Isommat saivat tänä vuonna rahalahjan valitsemaansa tarkoitukseen, ja vaatteistaan tarkka esiteinimme ilahtui suuresti isovanhemman antamasta H&M:n lahjakortista. Perhepiirin aikuisille lähti meiltä tänä vuonna pieni kuvalahja, viime vuonna hankimme kotimaisten pienyrittäjien ekohenkisiä tuotteita kuten pesuaineita ja kestoluutuja. Ensi vuonna pyrin taas keksimään jollain tavalla ekot lahjat: tai sitten aikuisten kesken voisi sopia, että jätetään lahjat kokonaan ostamatta, tehdään itse tai annetaan kierrätyslahjoja.

Mulle kirjat on tärkeitä, ja niitä tulen ostamaan lahjaksi niin kauan kuin henki pihisee. Tänä vuonna keksin, että kirjan valinnassakin voi noudattaa ekologisia arvoja, ja hankin kummilapselle kirjan "Mistä tavarat tulevat?". Ajatuksenani oli, että kirjan myötä lapsen on helpompi käsittää, etteivät tavarat noin vain ilmesty kauppaan, vaan niiden tuotannossa tarvitaan raaka-aineita ja työvoimaa. Vaikka tämän kyseisen lapsen äiti varmasti opettaisi nämä asiat ilman mun interventiotakin – hän teki nimittäin tänä vuonna pikkutyypin nimissä lahjoituksen ikimetsän suojelemiseksi! Ihana lahja lapselle, joka ei vielä osaa kaivata tavaralahjoja. Ja lapsen äitille, jonka mielestä on sairaan siistiä, että oma lapsi on jo kymmenkuisena luonnonsuojelija.


Sellainen oli meidän kohtuullinen joulu. Toivoisin, että tulevatkin ovat sellaisia. En mä ihan lahjatonta lapsuutta lapselleni toivo, mutta haluaisin että hän oppii arvostamaan omia tavaroitaan ja pitämään niistä hyvää huolta. Itselleni toivon ensi vuodeksi armollisuutta: aina ei tarvitse yrittää olla hyvä äiti, vaimo, tytär ja ystävä. Aina ei tarvitse jaksaa, aina ei voi onnistua, aina ei tarvitse pyrkiä parhaimpaansa. Joskus on lupa mennä sieltä, missä rima on jo maatunut. Olla ahdistunut, väsynyt ja negatiivinen. Ja sitten kun on hetken rypenyt itsesäälissä, voi nousta maasta makaamasta, ravistella ravat olkapäiltä ja jatkaa matkaa tyytyväisenä siihen, että tästäkin selvittiin. Päättää, että tänä vuonna otan ilon irti silloin kun sitä on saatavilla, kerron kun minusta tuntuu kurjalta, itken kun itkettää ja hymyilen useammin vastaantulijoille. Ihme kyllä, uuden vuoden ensimmäisenä päivänä seitsemästä vastaantulijasta viisi hymyili minulle jo ennen kuin ehdin itse viritellä naamani ilon taajuudelle. "Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä." (Mahatma Gandhi.)

Kaikkea hyvää sinulle tähän vuoteen!

– meiramiina