Yksin

Äiti on ollut viime aikoina vähän väsynyt. Vauva-arjen kuherruskuukaudet ovat ohi. Tiskivuori, pyykkivuori, seinät kaatuu päälle. Jos saisi hetken vaan olla, ilman että mua tarvitaan, ilman syyllisyyttä tekemättömistä kotitöistä ja ahdistusta ajan puutteesta. Että saisi vaan olla.

Vauva on ihana, hyväntuulinen ja terve, mutta silti mä olen uupunut. Meillä nukutaan yöt hyvin, päivälläkin saan ottaa vauvan kanssa päikkärit. Mikä oikeus mulla on olla väsynyt? Joillain on lapsia kymmenen, toisilla koliikki, kolmannella korvatulehdus ja neljännen mies reissuhommissa. Vois tämä elämä olla paljon rankempaakin.

Vai olisiko sittenkin niin, että miullaki on oikeus miun ommiin tunteisiin. Että saa olla välillä vähän väsynyt. Että saan kaivata omaa aikaa, vaikka olenkin tätä lasta kovasti halunnut ja ihan itse hänet tähän maailmaan tehnyt. 

Ukkonen katsoi ja näki. Otti lapset (heitä on viikonloppuisin kolme) ja lähti syntymäpäiväkemuihin. Sanoi: ei sun tartte lähteä jos et jaksa. Jää kotiin, ota hetki omaa aikaa. Levähdä. Tee jotain, mistä tulee hyvä mieli. Tiskaus ja pyykkääminen on kielletty.

Täällä mä nyt olen, yksin kotona. Ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Siivosin jo keittiön, pyykit pyörii koneessa. Laatuaikaa sekin, kun saa touhuta ihan omaan tahtiin, ilman keskeytyksiä, rauhassa. Kävin suihkussa pitkän kaavan kautta, ajelin kuulkaa oikein säärikarvatkin ja tein kymmenen minuutin kasvonaamion. Suihkuttelin tukkaan hyvänhajuista hoitoainetta ja laitoin ripsiväriä. Söin veitsellä ja haarukalla. Korkkasin oluen. Alkoholittoman, mutta oluen kuitenkin. 

Kyllä tämä tästä. On jo perhettä ikävä.

Tonni täynnä!

Vilkaisin Bloggerin tilastoja ja ilahduin huomatessani, että blogiani on käyty lukemassa jo yli tuhat kertaa. Siis wau! Luetuimmat jutut ovat Peltikaapin maalaus kalkkimaalilla, TSI: unipesä vauvalle ja Kestovaipat ja villahousut. Osa klikkauksista on toki omia selailujani enkä tiedä miten tuo lukumäärä tarkalleen muodostuu, mutta se nyt ainakin on selvää, että näitä mun juttuja lukee joku muukin kuin Ukkonen.

Nyt mua sitten kiinnostaisikin tietää, että kuka tätä minun blogiani lukee ja miksi. Olisin ikionnellinen, jos viitsisit kommentoida vaikka vain ihan lyhyesti, että miten löysit blogini pariin ja millaisista aiheista haluaisit lukea jatkossa.  Kehitysehdotuksiakin saa esittää!

Jos olet meidän live-elämän tuttu tai tunnistat minut muista yhteyksistä, minulla on tärkeä pyyntö: kunnioitathan pikkutyypin yksityisyydensuojaa, etkä paljasta minun tai perheenjäsenteni nimiä tai asuinpaikkaamme. Haluan pitää blogini anonyyminä, jotta voin kirjoittaa vaikeistakin aiheista avoimesti mutta pikkutyypin oikeuksia polkematta. Tästä syystä blogissa ei tulla koskaan näkemään meidän kasvokuvia tai nimiä. Saatte siis ihailla päättömiä potretteja jatkossakin. ;)

Ihanaa että löysit tiesi tänne, toivottavasti tykkäät!

– meiramiina

Sadonkorjuu

Terveisiä marjapuskista! Tämän vuoden mustaviinimarjat meinasivat jäädä pensaaseen, kun on ollut tässä niin paljon tätä vauvankanniskeluhommaa. Onneksi ihana anoppi porhalsi ämpärin kanssa paikalle ja poimi suurimman osan marjoista meidän pakkaseen. Loppuja on käyty keräilemässä vuorotellen vähän joka välissä kun vaan suinkin on ehditty: pikkutyyppikin osallistui keikkuen isänsä kyydissä kantoliinassa. Nyt urakka on marjojen osalta ohi.

Päätin jättää marjat sokeroimatta, jotta pikkutyyppikin voi syödä kaikista rasioista. Hän on tähän mennessä maistellut (laimennettuna) porkkanaa, perunaa, banaania, mangoa ja mustaherukkaa. Yllättävää kyllä, mustaviinimarja on ollut ainoa ruoka-aine, jolle ei tarvinnut yhtään irvistellä! 

Mun muisti on nykyään ihan surkea, enkä taatusti muistaisi ensi talvena että sokeroinko kaikki marjat vai osan vai kaikki ja onkohan nää edes viime syksyltä vai peräti toissavuotisia jaadajaada. En jaksanut kirjoittaa joka purkkiin mitä se sisältää, joten pakkasin purkit muovipussiin ja kirjoitin pussin päälle lappusen. Muovinen lappunen on leikattu voipurkista. Sadonkorjuuinnovaatio, tsadaa!

Olen tosi onnellinen, että saamme satoa omalta maalta, vaikka työn määrä kieltämättä välillä ahdistaa. Projektia riittäisi loputtomiin niin sisällä kuin pihalla. Talon entiset asukkaat ovat olleet viimeisen päälle puutarhaihmisiä, ja me kaksi antiviherpeukaloa olemme yrittäneet huoltaa pihamaata parhaamme mukaan. Odotan aikaa, jolloin voin puuhailla pihalla yhdessä pikkutyypin kanssa ja ihmetellä maailmaa lapsen silmin. 

Erilaisia vauvoja ja vanhempia

Minulla on lapsi, joka haluaa olla lähellä. Jo laitoksella hän alkoi nyyhkyttää sydäntä särkevästi, kun hänet yritettiin laittaa hetkeksi omaan sänkyynsä, ja tyyntyi vasta kun pääsi takaisin syliin. Niinpä pidimme häntä sylissä, vuorotellen. Kotiin tultuamme sylittely jatkui, ja vauva nukahti yleensä joko kainaloon tai kantoliinaan. Vauva oli tyytyväinen eikä juuri itkenyt. Minulle ja Ukkoselle tämä oli luonteva tapa toimia, eikä kumpaakaan ole haitannut, että meistä toinen on aina päätoimisena sylinä. Muilla sen sijaan tuntuu olevan asian kanssa ongelmia. 

"Te kyllä pidätte sitä kyllä ihan hirveän paljon sylissä." 

"Onhan tuossa se vaara, ettei se opi rauhoittumaan minnekään muualle."

"Niin, ei se tietenkään tykkää olla turvakaukalossa kun se on tottunut olemaan aina sylissä."

"Mikset opeta sitä nukkumaan vaunuissa, pääsisit paljon helpommalla."

"Onhan sillä varmasti tukalaa, kun pitää olla koko ajan sylissä."

"Älä vaan tee sitä virhettä, että annat sen nukahtaa syliin."

Voi rakkaat kanssaeläjät. 

Ensinnäkin: meille lapsen sylissä pitäminen on tietoinen valinta. Haluamme pitää vauvaa lähellä niin kauan ja paljon kuin hän sitä tarvitsee ja meillä on siihen mahdollisuus. Pidämme häntä sylissä etenkin silloin, kun tiedämme, että vauva on väsynyt, kipeä, kiukkuinen tai hämillään. Emme usko, että vauvaa on tarpeen "karaista" tai totuttaa olemaan yksin tai epämiellyttävässä tilanteessa. Hän irtaantuu ja itsenäistyy kun sen aika on. Tuskinpa hän suostuu siihen, että äiti kantaa hänet aamuisin kouluun.

Toisekseen: meidän vauva nukkuu kaikista parhaiten sylissä. Hän nukahtaa helposti, nukkuu sikeästi ja herää pirteänä. Nyt joku sanoo, että odotappas kun se kasvaa ja alkaa unikoulu. En odota. Elän tätä hetkeä, jossa vauvani ei ole vielä edes puolta vuotta vanha. Tiedän, että hänen pitää oppia nukkumaan omassa sängyssään jossain vaiheessa, mutta juuri nyt on meille kaikille kaikista helpointa, että aktiivisen nukuttamisen sijaan vauva simahtaa syliin silloin kun hän on väsynyt.

Kolmanneksi: meidän vauva myös hengailee lattialla, matkustaa vaunuissa ja kaukalossa, nukkuu omassa sängyssään ja istuskelee sitterissä. Ei ole kysymys siitä, ettemmekö haluaisi laskea lasta hetkeksikään sylistä. On kyse lapsentahtisuudesta. Hän pötköttää lattialla ollessaan virkeä, höpöttelee leluilleen ja jumppailee ihan ilman sylin ikävää. Sitterissä hän katselee tarkasti isän touhuja tai tutkailee ihmeellisiä käsiään. Hän nukahtaa vaunuihin tai kaukaloon jos häntä väsyttää, mutta on turha kuvitella, että juuri liikkumaan oppinut vauva jaksaisi hereillä ollessaan maata paikoillaan ja tuijottaa taivaalle.

Viimeiseksi: olisiko kuitenkin niin, että me itse tunnemme parhaiten oman vauvamme, omat voimavaramme ja oman elämäntapamme? 

On äitejä, jotka eivät pysty nukkumaan ollenkaan jos vauva on samassa huoneessa. On äitejä, joita ahdistaa olla koko ajan ihokkain ja äitejä, jotka tarvitsevat paljon omaa aikaa ja tilaa. On vauvoja, jotka eivät kaipaa jatkuvaa läheisyyttä, vauvoja jotka viihtyvät vallan mainiosti itsekseen. Ja sitten on äitejä ja vauvoja, jotka haluavat olla yhdessä koko ajan, 24/7. Saisinko toimia niin kuin minusta tuntuu oikealta ja etsiä itse oman tapani olla äiti?

Vaippoja, vaippoja, kaikille vaippoja!

Ai ette ole vielä saaneet tarpeeksenne vaippa-asioista? No sehän sattui sopivasti! Enhän mä muusta osaa nykyään puhuakaan.

Pikkupötkylä kasvaa valtavaa vauhtia, ja viimeisetkin S-kokoiset vaipat (eli ImseVimsen AIO:t) jäivät pieniksi. Siksipä meillä on ollut viime aikoina sopivia kestovaippoja sellainen määrä, että ne riittävät tasan yhden päivän. Siispä joka toinen päivä on kestoiltu ja joka toinen kertseilty. Paitsi silloin, kun ei ole ehditty pestä pyykkiä. Eihän tämä tällainen peli vetele. Siispä vaippakaupoille. Nämä löytyi:

Löysin kestovaippoja tori.fi:stä, paikalliselta hyväntekeväisyyskirpparilta ja FB:n roskalavaryhmästä. Osan sain ilmaiseksi, pienen kasan ostin 50 sentin kappalehintaan ja yhdestä Ikean kassillisesta pulitin 40 euroa. Kaiken kaikkiaan haalin viikonlopun aikana reilut 50 kestovaippaa, jotka maksoivat kalleimmillaan euron ja kymmenen senttiä kappaleelta. Kestovaipatus ei ole kallista, jos jaksaa ja ehtii etsiä edullisia vaippoja.

Toki näiden käytettyjen "sika säkissä" -ostosteni kanssa otan sen riskin, että vaipat ovatkin huonon mallisia, niiden kosteussulku on pilalla tai kuminauhat ovat löystyneet. Kotioloissa sillä ei kuitenkaan ole niin väliä, jos vaippa joskus falskaa. Tärkeintä mulle on, että kaapista löytyy aina joku kestovaippa, vaikka sitten huono.

Näissä hankituissa vaipoissa on paljon uusia tuttavuuksia, kuten FuzziBunz, Myllymuksut, SwaddleBee ja AlvaBaby. Iso osa oli TSI-vaippoja eli jonkun itse ompelemia. Ennestään tuttuja olivat äitiyspakkauksen vaipat: näitä Pilvi-, Kushies- ja Rhymetime-vaippoja saa usein käyttämättömänä halvalla tai ilmaiseksi. Vihreäkuvioinen Kushies on AIO-vaippa. Pilvi ja Rhymetime ovat taskuvaippoja ja niistä tykkään kovasti: ne on hyvän mallisia meidän muksulle ja (ainakin uutena) pehmoisia.

Mulla on tapana suorittaa perusteellisempi tahranpoisto silloin kun siirrän pieneksi käyneet vaipat varastoon. Samalla sitten putsailen käyttöön jääviäkin. Niinpä pruuttasin nestemäistä sappisaippuaa tahroille ja jätin vaipat päiväksi vatiin odottelemaan. Sitten pesin vaipat 60 asteessa. Tahrat lähtivät taas tosi hyvin, vain muutamaan vaippaan jäi pieni tummentuma. 

Käytän tuota samaa vatia myös villahousujen lanoliinittamiseen – myös sen hoidin ennen pieneksi jääneiden villahousujen varastointia. Siinäpä ne nyt taas kuivuu.

Nyt on kuulkaa lapselle vaippoja niin ettei taatusti lopu kesken! Imuja ei riittänyt läheskään kaikkiin, mutta nykyisilläkin imuilla saan täytettyä yli 40 vaippaa ja lisäksi hyllystä löytyy sisävaippoja. Tämä määrä riittää meillä 3-4 vuorokaudeksi: osa on pesussa, osa kuivumassa ja loput käyttövalmiudessa. Aika näyttää, mitkä vaipat sopivat pikkutyypille parhaiten. Mistä te muut kestovaipattajat olette hankkineet vaippoja, ja millainen määrä teillä riittää kokoaikakestoiluun?