RV 37: mökötystä, synnytyssairaalan tututustumiskäynti ja muuta valmistautumista

Tänään tuli täyteen 37 raskausviikkoa, eli vauva olisi syntyessään täysiaikainen. Uskomatonta, nyt jo!

Lukuvinkkejä synnytykseen valmistautuvalle.

Alkuviikko meni melko leppoisissa tunnelmissa ja synnytykseen valmistautuessa. Sairaalakassin pakkaamisella tais olla mulle isompi merkitys kuin tajusinkaan. Kun homma oli kesken, en saanut öisin nukuttua juuri ollenkaan: torkuin päivällä muutamia tunteja ja aloin olla jo melkoisen töttöröö. Kun sain kassin pakattua, nukuin useamman yön kuin tukki, jopa kellon ympäri. Viikon jälkimmäinen puolisko onkin sitten ollut hankalampi: olotila on aika väsynyt ja kiukkuinen. Olisi paljon tekemistä mutta mikään ei oikein huvita. Tekis mieli vaan kiukutella. Ja syödä jätskiä.

Kuluneella viikolla oli neuvolan lääkärintarkastus, jossa tsekattiin mahdolliset merkit synnytyksen lähestymisestä. Olihan siellä jonkinlaista kypsymistä tapahtunut, mutta ei vielä niin paljoa, että lähtö olisi lähellä. Kropan valmistautumisen olin huomannut jo itsekin: kohdun supistusharjoitukset tuntuvat lisääntyvän koko ajan, ja alavatsassa on uudenlaisia vihlaisuja jotka ovat äkillisempiä ja tuntuvat alempana kuin vauvan liikkeet. Lääkärin sanoin "siellä kaikki venyy ja paukkuu". Vauvakin taitaa tehdä ahkerasti omaa osaansa: tuntuu kuin hän työntäisi jaloillaan vauhtia mun kyljestä ja kiehnäisi päätään lantionpohjassa. Jos erehdyn menemään oikealle kyljelleni, alkaa armoton venkoilu. Vasen kylkimakuu sen olla pitää.

Kaikki oli siis lääkärintarkastuksessa edelleen ok. Mulla on ollut sikäli helppo raskaus, että verenpaineissa, virtsanäytteissä tai vauvan sykkeessä ei ole kertaakaan ollut mitään poikkeavaa. Hemoglobiini kävi kerran vähän matalalla, mutta en ehtinyt syödä kuin muutaman rautatabletin kun arvot olivatkin jo normaalit. Oikeastaan ainoa huoli on ollut kohonneet verensokerit ja sen myötä pelko vauvan hyvinvoinnista ja kasvamisesta liian suureksi – raskausdiabeteksesta kirjoitinkin jo täällä. Turvotus ja painonnousu on toki olleet jotain ihan järkyttävää, mutta niistäkään ei ole loppujen lopuksi ole ollut vauvalle haittaa, lähinnä mun mielenrauhalle ja liikkumiselle.

Kävimme viime viikolla myös TAYS:ssa tutustumiskäynnillä, ja se oli kyllä älyttömän hyvä kokemus! Kätilö kertoi meille tosi hyvin siitä, mitä sairaalassa tapahtuu – lähtien siitä, mistä ovesta tullaan sisälle, mihin jätetään auto, mitä ilmoittautumisessa ja tulotarkastuksessa tapahtuu ja millainen varustus synnytyshuoneissa on. Hän näytti myös kuvia synnytyspäivystyksestä ja -huoneista. Lopuksi sai jäädä kyselemään mieltä askarruttavia juttuja. Nyt on paljon luottavaisempi olo, kun tietää millaiseen paikkaan on menossa ja mitä siellä suunnilleen tapahtuu.

Mua on jännittänyt ehkä kaikista eniten se, että mua hoitava kätilö on tyly ja mua ei kuunnella tai kunnioiteta – että mun toiveita luonnollisesti etenevästä, aktiivisesta synnytyksestä, ei-välttämättömien toimenpiteiden karsimisesta ja vauvantahtisista ensihetkistä ei oteta vakavasti vaan mua pidetään jonain luomuilevana ituhippinä. Noh, ne pelot lensi kyllä romukoppaan. Kätilö sanoi, että sairaalaympäristöstä huolimatta heidän tavoitteenaan on aina luonnollisesti etenevä synnytys.

Vaikuttaa siltä, että synnytyskulttuuri on mennyt viime vuosina valtavaa vauhtia eteenpäin. 80-luvulla synnyttäneet naiset kertovat, että heidät on kytketty uusiin hienoihin laitteisiin ja käsketty olemaan paikoillaan, etteivät anturit vain liikahtaisi. Sairaalaan mennessä on rutiininomaisesti laitettu piikki pakaraan ja puhkottu kalvot, jotta supistukset on saatu täyteen vauhtiin. Isää ei ole välttämättä päästetty mukaan synnytykseen ollenkaan, ja nuori äiti on saatettu jättää yksin synnyttämään. Syntymän jälkeen vauva on kiireesti pesty ja kapaloitu.

Synnytysvalmennuksien, tutustumiskäynnin ja lukemani perusteella uskallan toivoa, että nykypäivän äiti on aktiivinen toimija, joka saa synnyttää oman kroppansa tahtiin ja omien tuntemustensa mukaan. Nykypäivän isä ei ole spermapankki tai passiivinen sivustakatsoja, vaan äitiä tsemppaava tukihenkilö, joka toteuttaa osallistuvan ja tasaveroisen vanhemman roolia jo odotusaikana. Vauvankin tarpeet ymmärretään eri tavalla kuin ennen: pesemisen ja pukemisen sijaan hänelle pyritään tarjoamaan ihokontaktissa ja lapsentahtisessa ensi-imetyksessä varhaisin mahdollinen vuorovaikutus, turvallisuudentunne, läheisyys ja huolenpito – eriteklönteistä välittämättä.

"- - niin muuttuu mailma, Eskoni." (Aleksis Kivi: Nummisuutarit)

– meiramiina

Sokerirasitus ja raskausdiabetes – turhaa huolta ja hammastenkiristystä?

Minut ohjattiin neuvolasta sokerirasituskokeeseen raskausviikkojen 24–28 tienoilla. Glukoosikoe tehdään nykyään lähes jokaiselle odottajalle joten ajattelin sen olevan ihan vaan rutiinikäynti. Ennen kokeita paastotaan 10-12 tuntia. Verinäytteen ottamisen jälkeen juodaan kaksi mukillista sokerilitkua (joka ei muuten maistunut ollenkaan niin pahalle kuin parikymmentä vuotta sitten), istuskellaan tunti, otetaan toinen verinäyte, istuskellaan toinen tunti ja otetaan kolmas verinäyte. Siinäpä se. Varauduin odotteluun parilla kirjalla ja virkkuutyöllä, mutta kaksi tuntia vierähtikin yllättävän nopeasti.

Lähdin tyytyväisenä kotiin syömään massiivisen herkkuaamupalan ja unohdin koko kokeen – kunnes koitti seuraava neuvola-aika ja terveydenhoitaja ilmoitti että minulla on raskausdiabetes. Kuvittele tähän voimasana.

Harmitusta nieleskellen kuuntelin ohjeita terveellisestä ruokavaliosta ja sokeriarvojen mittaamiseen tarkoitetun laitteen käytöstä. Illalla luin saamaani raskausdiabetesvihkosta ja podin huonoa omaatuntoa jokaisesta raskausaikana syödystä suklaapatukasta. Ukkoseni vakuutteli, että ruokavalioni on ihan terveellinen ja että kaikki menee taatusti hyvin. Seuraavana yönä valvoin kuitenkin kolmeen, syyttelin itseäni huonoista elintavoista ja näin sieluni silmin miten viisikiloinen vauvani kuolee synnytykseen. Voi hyvää päivää.

Sain siis neuvolasta mukaani laitteen, jolla mittasin sokeriarvojani neljä kertaa päivässä. Päätin samalla ryhtyä pitämään ruokapäiväkirjaa. Viikon seurannan aikana koholla oli kaksi arvoa, joista toinen vaikutti johtuvan huonosta ateriavalinnasta ja toinen keskellä yötä syödystä välipalasta, joka vääristi "paastoarvon". Muuten arvot olivat normaalit. Mittaamista jatkettiin kuitenkin varalta toinenkin viikko. Jälleen muutama arvo oli koholla. Näihinkin poikkeamiin luulisin löytäneeni syyn syömisistäni. Ilmeisesti on kuitenkin käytäntönä, että tässä vaiheessa neuvolasta kirjoitetaan lähete äitiyspoliklinikalle. Odotin kauhulla mahdollisia ylimääräisiä tutkimuksia ja kenties käskyä aloittaa insuliinihoito. Lähete tuli kuitenkin bumerangina takaisin: satunnaisten kohonneiden arvojen vuoksi tarvetta jatkotutkimuksille ei ole, vaan ruokavalio-ohjaus ja omaseuranta riittää. Sen jälkeen olen mittaillut sokereita kahtena päivänä viikossa, ja arvot ovat olleet pääosin normaalit.

Diagnoosi säikäytti kuitenkin siinä määrin, että pelkäsin vauvan kasvavan liian suureksi: raskausdiabetes kun voi aiheuttaa makrosomiaa eli sikiön suurikokoisuutta, joka voi altistaa ongelmille synnytyksessä. Otin huoleni neuvolassa puheeksi, ja sain heti seuraavalle viikolle ylimääräisen ultra-ajan vauvan koon arviointia varten. Ja huraa, vauva on ihan normaalikokoinen! Viimeisimmällä neuvolakäynnillä sain luvan lopettaa sokeriarvojen mittaamisen, ja edelleenkään ei ole syytä epäillä, että vauva olisi normaalia suurempi. Vaikuttaa siis siltä, että koko episodista selvittiin säikähdyksellä.

Ymmärrän, että raskausdiabetes voi aiheuttaa ongelmia niin synnytykseen kuin myöhempään elämään, ja olen toki kiitollinen, että tätäkin asiaa seurataan neuvolassa tarkasti. Kritisoin kuitenkin sitä, että odottajalle isketään yhden poikkeavan arvon perusteella diabetesdiagnoosi ja lisätään huolta jo ennestään mullistavassa elämäntilanteessa, jossa turhaa stressiä pitäisi nimenomaan välttää. Valitettavasti en koe saaneeni riittävää neuvontaa – tai kenties vuorovaikutus ei neuvolassa vaan toiminut ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Yritin kyllä kysyä, mitä kohonneet arvot tarkalleen ottaen tarkoittavat ja mistä ne johtuvat, mutta vastaus oli niin ympäripyöreä että päätin mieluummin tutkia asiaa itse. Olisin tarvinnut myös enemmän ohjausta ruokavalion muuttamiseen. Sain kyllä mukaani opasvihkosen, mutta koska söin jo valmiiksi melko terveellisesti, minun oli vaikea löytää syömisistäni korjattavaa. Siispä jätin syömättä sellaisia ruokia, jotka eivät vaikuttaneet verensokeriin ja toisaalta en tiennyt, että vaikkapa mandariini nostaa arvoja. Tilanne onneksi muuttui, kun meidän terveydenhoitaja vaihtui: nyt koholla olevien arvojen syitä on mietitty yhdessä ja olen saanut konkreettisia neuvoja oikeanlaisen leipäpaketin löytämiseen kaupan hyllyltä – ja siunauksen satunnaiselle herkuttelulle ilman huonoa omatuntoa.

Jos siis luet tätä saatuasi raskausdiabetesdiagnoosin, niin ethän ihan vielä panikoi. Voi nimittäin olla, että tilanne korjaantuu hyvinkin pienillä muutoksilla ruokavaliossa ja ateriarytmissä – eikä diagnoosi automaattisesti tarkoita lisätutkimuksia, insuliinihoitoa, valtaisaa vauvaa ja vaikeaa synnytystä. Joskus kaikki saattaakin mennä ihan hyvin.

– meiramiina

Lisätietoa:
Duodecim Terveyskirjasto: Raskausdiabetes
Diabetesliitto: Raskausdiabetes
Terveyskylän Naistalo: Raskausdiabetes

RV 36: sairaalakassin pakkausta ja alitajuinen viivytystaistelu

Tänään tuli täyteen 36 raskausviikkoa. Olen ollut koko viikon jumissa. Kerään tavaroita ja pakkaan ne kassiin, kirjoitan listoja jo pakatuista ja vielä ostoslistalla olevista, puran jo pakkaamani tavarat ja järjestän ne uudestaan, teen listoihin lisäyksiä, pakkaan kassin vain purkaakseni sen taas, yliviivaan tavaroita listalta, järjestelen kamoja pinoihin ja pakkaan vielä kerran. Aaaaargh. Epäilen, että vaiva on henkistä laatua.

Aloitin synnytyskamojen pakkailun pikkuhiljaa, kun täynnä oli 34 viikkoa (koska Terveyskirjaston mukaan synnytystä ei yritetä noilla viikoilla enää estää, eli vauva on riittävän kypsä syntymään). Ajattelin, että jos vauva päättää tulla arvioitua aikaisemmin, olen valmis lähtemään – kunhan saan sairaalakassin pakattua. Minä todella kuvittelin olevani valmis, mutta enpä taida ollakaan. Luulen, etten ole saanut kamoja kasaan, koska yritän alitajuisesti viivyttää laitokselle lähtöä.  Ihan kuin sitä vauvaa kiinnostaisi, että onko mulla hammasharja ja puhtaat kalsarit mukana.

Viikonloppuna tajuntaani iski, että laskettuun aikaan on oikeasti enää kuukausi. KUUKAUSI. Viikon päästä vauva lasketaan täysiaikaiseksi. Mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Lähtö voi tulla tänään, tai huomenna. Olenko sittenkään valmistautunut tarpeeksi? Entä jos emme ehdikään synnytyssairaalaan tutustumiskäynnille? Turvakaukalon telakkakin on kiinnittämättä, ja hoitopöydän alusta ostamatta. Synnytystoivelistakin on vielä keskeneräinen, puhumattakaan kellarin sähkötöistä.

Niin. Lähtö voi tulla ensi yönä. Tai sitten lyllerrän puolentoista kuukauden päästä siivousrätti kourassa, ähellän löylyissä ja vonkaan Ukkoselta sääliseksiä. (Tiedättehän, kolmen S:n kotikonstit. Neljäs on kuulemma siideri.)

Mitä synnytykseen mukaan – sairaalakassin sisältö

Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Nyt pakataan se sairaalakassi vaikka hermo menis. Ja mitäs sinne pitikään laittaa? Meille on jostain (olettaisin että neuvolasta) ilmaantunut jo kolme TAYS:n "Ota mukaan" -listaa, jokainen vähän erilainen. Lisäksi olen lukenut ainakin miljoona (no okei, kymmenen) blogikirjoitusta ja yrittänyt miettiä, mitä saattaisin laitoksella kaivata. Yhteen ynnättynä lista näyttää tältä (sairaalan ohjeet vahvennetulla fontilla):

• Neuvolakortti. Meillä on käytössä sähköinen versio: kirjoitin sähköisen palvelun tunnukset puhelimeeni, jos niitä sattuu tarvitsemaan ja mulle iskisi salasanamuistinmenetys.
• Kolikoita välipala-automaattia ja pysäköintiä varten. Jotenkin ahdistaa pelkkä ajatuskin siitä, että lähteissä kaivellaan taskunpohjia tai huomataan vasta parkkiksella ettei meillä ole parkkirahaa. Välttääkseni ylimääräisen stressin kippasin siis kaikki kolikkopurkin 20-senttisiä suuremmat kolikot valmiiksi pussiin. 
• Kamera. Lähtiessä pitää muistaa vielä tarkistaa, että laturi on mukana ja kuvat siirretty muistikortilta koneelle. 
• Musiikkia. Läjäsin hyvin sekalaisen setin musiikkia – mitä ihmettä ihmisen tekee mieli kuunnella synnyttäessään? Jazzia avautumisvaiheeseen ja punkkia ponnistusvaiheeseen? Ehkäpä annan Ukkosen yllättää. Täytyy hakea vielä autosta pitää kaikkein mieluisimmat levyt.
• Mahdolliset lääkkeet.
• Eväitä ainakin tukihenkilölle. Päätin haluta mukaan ainakin oman vesipulloni, mehua, mehukeittoa, välipalakeksejä ja pähkinöitä. Bongasin mehuhyllyllä myös palautumisjuomaa ja voisihan sitäkin testata. Nämä pakkasin jo kassiin, ne säilyy toukokuulle ja sinne asti en kyllä synnytystä odottele. Mukaan tarttui myös ruissipsejä. Kurkkupastilleja pitää olla aina mukana. Kun lähtö tulee, voisi kassiin lisätä vielä jugurtteja, hedelmiä ja suklaata sekä Ukkoselle energiajuomaa ynnä haluamiaan tukevampia eväitä, vaikka voileivät. Suklaata ei kannata vielä ostaa, jostain syystä sillä on taipumusta säilyä meillä huonosti..?
• Omat helposti puhdistettavat sisäkengät (myös) tukihenkilölle. Yhdessä TAYS:n lapussa sanotaan että molemmille, muissa puhutaan vain tukihenkilön sisäkengistä – päätin hommata varalta itsellenikin sisätossut. Onhan se mukavampaa köpötellä oman maun mukaisissa töppösissä, etenkin jos villasukat tuntuu liukkailta sairaalan lattioilla. Ja kaupasta löytyikin niin päheet tiimikengät etten kestä!

Meidän tiimi synnyttää samis-Sauleissa! Mua alkoi kaupassa niin hirveesti naurattaa ajatus meistä synnärillä samanlaisissa tossuissa, että ne oli ihan pakko hankkia. Mukana myös kolikot, kamera ja CD-levyjä sekä vesipullo, monenlaisia mehuja, vadelma- ja mustikkasoppaa sekä naposteltavaa. Nopeasti pilaantuvat (tai ennenaikaisesti katoavat) eväät napataan mukaan vasta lähtiessä.

• Hygieniatarvikkeet. Pakkasin normaalistikin reissussa mukana kulkevat kamat eli hammasharjan ja -tahnan, saippuan jolla voin pestä niin nassun kuin tukankin, dödön, kasvovoiteen, huulirasvan, hiusharjan, pompuloita ja meikkipussin. Lisäksi otan mukaan siteitä ja lanoliinivoidetta (näitä on monet äidit suositelleet pakkaamaan matkaan, jälkivuotoa ja imetyksestä kipeytyviä rintoja ajatellen).

Beauty Boxin sisältö lähtövalmiina: perussetti + lanoliinivoide ja siteet.

• Sopivat liivit, liivinsuojukset ja alusvaatteet. Olen käyttänyt pehmoisia imetysliivejä jo useamman viikon, kun tavalliset alkoi ahdistaa. Pakkasin mukaan parit erilaiset liivit, josko niistä edes toiset olisi sopivat myös maidon noustua. Kestoliivinsuojia mulla oli jemmassa aika monet jo ennestään, ja löysin meidän lähikaupasta niitä kohtuuhintaan vielä lisää - määrää on kyllä hankala arvioida mutta otetaan nyt reilusti ettei ainakaan heti lopu puhtaat kesken. Kertsejä vissiin löytyy sairaalastakin. 
• Voit halutessasi käyttää omia vaatteita (väljät ja joustavat paidat myös tukihenkilöllä helpottavat ihokontaktia). Ajattelin, että omissa vaatteissa olisi mukavampi olla eikä tuntuisi niin "potilaalta". Siksipä pakkasin mukaan legginsit ja mukavan väljän tunikan (niin pitkän että kärsii pyllistellä housuittakin), sukat, neuletakin ja villasukat sekä oman kylpytakkini. Mukana on myös varavaatekerta mikäli ekat sattuu sotkeentumaan – tai sitten voin napata kassista puhtaat kamppeet päälle synnytyksen ja suihkussa käynnin jälkeen.

Vaatteet synnytykseen ja sen jälkeiseen elämään: legginsit, tunikat, villasukat, neuletakki ja alusvaatteet + kestoliivinsuojat. Featuring pyykkipussi.

• Vauvan kotiinlähtötavarat: vaippa, jos käytät kestovaippoja; paita, potkuhousut, kangasmyssy; villanuttu ja -housut kylmänä vuodenaikana; villamyssy; makuupussi tai haalari; turvaistuin. Vauvan tavarat nostamme autoon jo kotoa lähtiessä, ne haetaan sieltä sitten kun niitä tarvitaan. Valitsin mahdollisimman pehmoisen kietaisubodyn ja puolipotkarit (varalta kaksin kappalein) sekä äitiyspakkauksen sukat ja tumput. Äitini neuloi vauvalle aivan ihanan villakerraston, johon kuuluu pipo, villasukat ja lapaset: ne lähtee ilman muuta mukaan! Mukana on myös kirpparilta löydetty silkkivillainen kypärälakki sekä vauvan toisen mummin lahjaksi antama supersöpö nallelakki. <3 Laitoin kovan pakkasen varalta mukaan myös äitiyspakkauksen toppatumput, vaikka ne näyttää kyllä aika valtavilta.. Mukana on myös pehmoinen fleecehaalari ja lämpöpussi kaukaloon. Katsotaan näistä sitten kelin mukaan sopiva kombo. Pakkasin mukaan myös muutamia harsoja, vaippoja ja villahousuja, mikäli tekee mieli kokeilla kestovaippailua jo sairaalassa. Jos tuntuu työläältä niin voidaan kyllä ihan hyvin käyttää sairaalan kertsejäkin, mutta onpahan autossa varalta mukana.

Vauvan kotiinlähtövaatteet, turvakaukalo ja lämpöpussi sekä kestovaippakassi.

Äitiyspakkauksen raitabody ja lahjaksi saatu Lupilun luomubody. Vihreät puolipotkarit on kirppislöytö – olen tuohon väriin aivan rakastunut! Harmaat puolipotkarit sain muistaakseni serkultani valtaisan vauvanvaatekasan mukana.

Yllä on siis lueteltuna sairaalan ohjeistamat kamat. Niiden lisäksi pakkasin kassiin vielä TAYS:n "ajatuksiani synnytyksestä" -lomakkeen eli synnytystoivelistan sekä synnytysvalmennuksesta  saadun vihkosen:  siitä löytyy mm. piirrokset akupisteistä ja synnytysasennoista sekä eri kivunlievitysten hyödyt ja riskit – eipähän tarvii laitoksella ulkoa muistella. 

Synnytyskamppeiden lisäksi pakkasin erilliseen kassiin vielä vaatteita sekä minulle että vauvalle kolmen vuorokauden tarpeisiin – toivon, että pääsisimme potilashotelliin ja siellä ollaan omissa vaatteissa, toki vauva saa olla pääosin vaippasillaan ihokontaktissa. Mukaan lähtee myös trikoinen kantoliina sekä kirja (sisko vinkkasi, että aika voi käydä pitkäksi jos vauva nukkuu paljon eikä itseä ollenkaan väsytä).

Valikoin vauvalle mukaan kaikista pehmeimmät vaatteet mitä kaapista löytyy. Nämä näyttäisi olevan myös vähän eri kokoisia ja mallisia, mikä on varmaan aivan hyvä juttu – yhtään kun ei voi vielä tietää että minkä mallinen ja kokoinen vauveli sieltä tupsahtaa!

Fisupotkarit on tuorein löytöni. Huomasin vasta kuvatessani että molemmat haalarit, potkarit ja housut on kaikki Pikkuset-merkkisiä.  Toinen body on äitiyspakkauksen Tutta ja toinen lahjaksi saatu luomupuuvillainen Lupilu. Pöllölakin Ukkonen toi tuliaisiksi vauvalle syksyiseltä ulkomaanmatkaltaan. <3

Nyt on pakattuna kaikki muu paitsi loput eväät, puhelimien laturit sekä Ukkosen vaihtovaatteet ja komeudenhoitovälineet. Rentoutumiseen ja kivunlievitykseen aion vielä varautua kauratyynyllä ja vartalovoiteella (aion kinuta jalkahierontaa). Pohdinnassa on myös TENS-laitteen hankinta tai vuokraus: laitteita on synnärilläkin, mutta olen ymmärtänyt, että sen käyttö kannattaisi aloittaa jo kotona mahdollisimman aikaisin. 

En keksi enää enempää – puuttuukohan tästä jotain oleellista? Olenko mä nyt valmis? Joko mennään? Ai ei vielä? No odotellaan nyt sitten vielä vähän. Kertokaa kun saa lähteä.

Huh. On siinä vaan melkoinen määrä tavaraa! Onkohan synnärillä matkatavaroiden painorajoitus niin kuin lentoyhtiöillä? En ehkä pääse lähtöselvitystä pidemmälle.

- meiramiina

RV 35: synnytykseen valmistautumista

Wuhuu! Taas ollaan viikkoa lähempänä laskettua aikaa, ja vauva on ilmeisesti alkanut laskeutua lähtökuoppiinsa. Jossain vaiheessa olin vähän huolissani, että ollaanko sieltä tulossa maailmaan pää vai pylly edellä, mutta neuvolassa varmistui, että kyllä siellä ihan oikein päin ollaan. Nyt asennon jo tunteekin ihan selvästi – pikkutyyppi muljuaa jaloillaan vähän väliä kylkeeni ja tunkee selvästi päätään lantionpohjaan. Varmaankin vauvan laskeutumisesta johtuu, etten enää hengästy niin helposti ja närästyskin on hellittänyt. Oikeastaan ainoa hankaluus on nurinkurinen päivärytmi – mutta siihen mulla on kyllä taipumusta ilman raskauttakin.

Neuvolassa selvisi, että supistuksia on enemmän kuin luulin. Terveydenhoitaja alkoi kokeilla vauvan asentoa vatsan päältä, mutta sanoikin odottavansa hetken että supistus menee ohi. "Ai, supistaako mua?" Toisinaan supistelut on sen verran tuimia että on pakko hidastaa tahtia, mutta ehkäpä näihin lievempiin on jo niin tottunut ettei niitä edes huomaa.

Viikko on siis ollut ihan kiva ja leppoisa. Yritän käydä joka ilta edes lyhyellä kävelyllä vaikka laiskottaa ja meno on hidasta taaperrusta. Päivät ovat menneet lepäillessä ja vauvan tuloon valmistautuessa. Kirjoittelin listaa sairaalakassiin pakattavista kamoista ja pakkailinkin jo vähän. Myös se vaipanvaihtopaikka ja vauvatavaroiden säilytys on kovasti työn alla. Vielä pitäisi ehtiä tutustumiskäynnille synnytyssairaalaan ennen kuin vauva tulee. Ja kirjata ylös synnytystoiveet.

Synnytystä tulee mietittyä vähän väliä enkä taida kotona juuri muusta puhuakaan. Mulle on tärkeää valmistautua uusiin tilanteisiin etukäteen ja tykkään muutenkin perehtyä uusiin asioihin – niin myös synnytykseen. Mulle ei todellakaan sovi se yleinen "ei synnytykseen voi valmistautua, sen kun menet sairaalaan ja annat ammattilaisten hoitaa" -neuvo. Haluan ymmärtää, mitä siellä tapahtuu ja mitä voin itse tehdä jotta kokemus olisi mahdollisimman.. no, ei nyt kivuton mutta edes jollain lailla mukava. Tai edes siedettävä.

Synnytyksen faktat käytiin toki läpi neuvolan tarjoamassa valmennuksessa, mutta kaipasin vielä lisää tietoa ja käytännön neuvoja. Mua on kuitenkin varoitettu, että jotkut äidit tykkää kerskailla kärsimyksillään (vrt. miesten inttitarinat). Siksi päätin jo alkuraskaudessa, että keskustelupalstoja en lue ollenkaan, ja olen livenäkin aika suorasanaisesti kieltäytynyt kuulemasta kauhutarinoita muiden synnytyksistä. Sen sijaan aloin lueskella kirjoja ja nettilähteitä aktiivisesta synnytyksestä, erilaisista kivunlievityksistä ja rentoutumisesta. Ja voi veljet, miten paljon olen oppinut uutta!

Olen kyllä tiennyt, ettei leffojen synnytyskuvaukset ihan vastaa todellisuutta. Tiedättehän, se kliseinen kohtaus jossa 1) lapsivedet menee, 2) ajetaan sairaalaan tuhatta ja sataa, 3) anellaan epiduraalia ja raivotaan miehelle, 4) puuskutetaan, läähätetään, punnataan ja ponnistetaan lääkärin karjuessa ohjeita haarojen välissä ja 5) saadaan vauva ulos, itketään onnesta ja 6) katsotaan miten vauva kärrätään muiden vastasyntyneiden joukkoon jotta äiti saa levätä. On ollut mukava huomata, että nainen voi olla muutakin kuin piuhojen keskellä sairaalasängyssä karjuva synnytyskone. Synnytys voi olla myös lempeä ja rauhallinen, ja monilla naisilla on suorastaan voimaannuttavia synnytyskokemuksia. Toivoisin omani menevän niin, että luonto hoitaa, mutta kivunlievitys on keksitty ja ammattitaitoinen kätilö neuvoo. Ja jos jokin menee vikaan, lääketieteellinen apu on lähellä.

Päätimme osallistua myös yksityisen kätilön pitämälle synnytysvalmennuskurssille – suosittelen lämpimästi! Alkutöikseen kätilö totesi, että synnytystä ei voi suunnitella, mutta siihen voi valmistautua. Halleluja, tätähän mä just meinasin! Kurssilla käytiin läpi synnytyksen luonnollista kulkua ja sen etenemiseen vaikuttavia tekijöitä (kuten tukihenkilön ja turvallisen ympäristön merkitystä oksitosiinihormonin tuotantoon), puhuttiin erilaisista kivunlievitysmenetelmistä, kokeiltiin ponnistusasentoja ja harjoiteltiin hengittämistä. Erityisesti jäi mieleen havainnollinen esitys siitä, miten vauva liikkuu synnytyskanavassa ja millaisten mutkien ja pyörähdysten kautta hän tekee tietään ulkomaailmaan. Aloin ymmärtää, miten suuri koetus syntymä on myös vauvalle, ja kuinka paljon hän tarvitsee turvaa ja syliä elämänsä alkutaipaleella. Raukkaparka. Saimmekin neuvon suojata vauvaa liiallisilta ärsykkeiltä ja pitää lähellä. Musta tulee varmaan sellainen äiti, joka säälii syntymähetkellä traumatisoitunutta lastaan eikä päästä sylistään ennen eskari-ikää.. Koettakaa kestää.

Kurssin jälkeen mulla oli luottavainen ja vahva olo. Minä tiedän miten synnytyksen vaiheet seuraavat toisiaan. Osaan kuunnella oman kehoni viestejä ja saan toimia niiden mukaan. Minun kroppani, vauvani ja Ukkoseni tietävät mitä tehdä.
We can do it!

- meiramiina

Lisätietoa:
Vauvantai – synnytysvalmennusta ja kätilöpalveluja
Aktiivinen synnytys ry:n tietopaketti

Vaunuviidakossa – lastenrattaiden hankinnasta

Siinä ne nyt on – meidän vauvan kiesit. Ai että mä tykkään!

Brio Smile -yhdistelmävaunut.

VAROITUS: seuraa sepustus, joka on yhtä pitkä kuin vaunujen hankintaprosessi. 

Olen katsellut vaunuja jo syksystä saakka ja yrittänyt pähkäillä, millaiset olisivat meille sopivat. Aluksi vaunumaailma tuntui ihan salatieteeltä, ja aloin jo tuskastua eri vaihtoehtojen viidakossa. Ukkonen selitti kärsivällisesti, mitä eroa on vaunuilla, matkarattailla, sateenvarjorattailla tai yhdistelmärattailla ja mitä tarkoitetaan kaukalolla, kopalla tai kantokassilla. Ja pitäisikö niitä pyöriä olla kolme vai neljä ja onko kääntyvät etupyörät paremmat kuin ei-kääntyvät ja olisko ilmakumipyörät paremmat kuin kovat renkaat ja äääääääääääääääääääääääää!!!

Lastenrattaiden hankinta – mitä pitäisi ottaa huomioon?

Pläräsin erilaisia vaihtoehtoja kauan ja hartaasti ja lopputulos oli, että meidän taloudessa pitkäikäisin olisi systeemi, johon saa kiinni sekä vauvan vaunukopan että istuinosan myöhempää käyttöä varten (eli yhdistelmärattaat). Kaikista paras olisi sellainen runko, johon saa kiinni vielä turvakaukalonkin (eli ns. travel system). Minusta tuntui tärkeältä, että taapero matkustaa kasvot työntäjään päin – voisimmehan hankkia uudet rattaat sitten, kun lapsi kasvaa ja äidin naama alkaa kyllästyttää. Istuinosan pitäisi siis olla tulosuuntaan päin.

Tavoitteena on ulkoilla vauvan kanssa mahdollisimman paljon (lähinnä meikäläisen terveyden edistämiseksi, eikä siitä varmaan haittaa vauvallekaan ole). Vaunuissa pitäisi siis olla renkaat, joilla pääsee kulkemaan myös lumihangessa ja loskassa. Riittävän isot ja jämäkät siis. Ukkonen liputti ilmakumirenkaiden puolesta ja suhtautui epäilevästi kääntyviin etupyöriin. Ainakin niiden pitäisi olla lukittavat, sanoi hän.

Rattaiden pitäisi olla paitsi jokakelin- ja kaikenmaastonkestävät, myös niin ketterät, että niitten kanssa on helppo matkustaa junassa tai bussissa. Lisäksi meidän ulko-ovelle on melkoisen pitkät portaat eli vaunujen tulisi olla riittävän kevyet kantaa. Kauppareissut hoidamme pääosin kävellen eli rattaiden tavarakoriin pitää mahtua kauppakassi tai pari. Kuljemme jonkin verran omalla autolla, eli vaunujen pitää mahtua farmariin – ja mielellään vielä niin pieneen tilaan, että sinne mahtuu vaunujen lisäksi pari koiraa ja viikonloppureissun kamat. Lisäksi työntöaisan pitää olla sopivalla korkeudella sekä minulle että Ukkoselle ja rattaiden olla nätin näköiset meidän molempien silmiin. Ai niin, ja rattaiden pitäisi löytyä käytettyinä alle 300 eurolla. Mahdoton yhtälö?

Kriteerit olivat siis tiivistettynä seuraavat:

• yhdistelmävaunut travel systemillä
• säädettävä työntäaisa
• riittävän isot ilmakumirenkaat (jos kääntyvät, niin myös lukittavat)
• kunnollinen tavarakori
• kevyet ja pieneen tilaan kasautuvat
• hinta alle 300 euroa

Aloin siis katsella paikallisten nettikirppareiden, Tori.fi:n ja Huuto.netin tarjontaa "sillä silmällä". Joulukuuhun mennessä olin bongannut muutamat hyvät rattaat, mutta päätimme odottaa veronpalautuksia. Noh, rattaathan tietysti menivät sillä aikaa kaikki ja tilanne alkoi näyttää melko heikolta.

Turvakaukalo ja yhdistelmärattaat – Brion ja Britaxin yhteensopivuus

Aloin jo vähän huolestua, että löydetäänkö me sopivia rattaita ennen kuin vauva tulee. Turvakaukalon onneksi bongasimme paikallisesta FB-kierrätysryhmästä. Se on Brio Primo-merkkinen, ja pikainen tiedonhaku (= monta iltaa kestänyt blogien ja keskustelupalstojen selaaminen) kertoi, että se on yhteensopiva ainakin Brio Smile ja Brio Happy -rattaiden kanssa. Päätin siis tutkailla, olisiko niistä meille vaunuiksi. Ilmeni, että Brion rattaita ei enää valmisteta, koska Britax on ostanut Brion. Brio Smile -mallia vastaavia rattaita valmistetaan kuitenkin nykyään Britax Smile II -nimellä.

Kävimme lastentarvikemyymälässä kysymässä Brion ja Britaxin yhteensopivuudesta ja niin kuin arvelinkin: vanhat turvakaukalot (tai vanhat osat ylipäätään) eivät sovi uusiin rattaisiin. Hipelöin siinä samalla uutuuksia, ja toivelistamme perusteella myyjä suositteli meille juurikin noita Britaxin Smile II -rattaita. Ne vaikuttivatkin todella käteviltä ja monikäyttöisiltä ja sopivat tarpeisiimme kuin nenä päähän. Minä olin jo ihan valmis ostamaan rattaat hetimullekaikkitännenyt-meiningillä, mutta Ukkonen katsoi mua merkitsevästi: "Mehän sovittiin, että hankitaan rattaat käytettynä, nyt et kyllä sorru!"

Lähdimme liikkeestä ilman rattaita – onneksi. Päätimme, että pärjäämme jonkin aikaa ilman rattaitakin jos lapsi sattuu syntymään ennen kuin sopivat löytyy. Tarkensin siis hakukriteerejä ja aloin tosissani kytätä nettimarkkinoilta noita Brio Smile -rattaita.

Ilmeisesti ihmisillä on joulukuussa muutakin tekemistä kuin rustailla myynti-ilmoituksia – tammikuun alussa nettiin nimittäin pärähti useammat Smilet. Osa oli liian kaukana, osa rikki, osa liian kalliita meidän budjettiin – ja sitten oli ne yhdet ihan täydelliset, kohtuullisen ajomatkan päässä ja kohtuuhinnalla. Ja tässä ne nyt on:

Ne on rattaat, joissa on kääntyvät ja lukittavat etupyörät..

..säädettävä työntöaisa, jalkatuki ja selkänoja..

..jonka saa makuuasentoon ja päälle suojakuomun..

..ja joissa on lisävarusteena lämpöpussi..

..ja mukiteline äitin aamukahville.

Ne on myös vaunut pehmeällä kantokassilla..

...hyttyssuojalla...

..ja sadesuojalla.

Niihin voi asettaa myös turvakaukalon, kliks vaan.

Ja kun lapsi kasvaa ja äitin naama alkaa kyllästyttää, voi ratasosan kääntää naama
menosuuntaan (ja äiti voi vakoilla lasta kurkistusaukosta).

Niissä on riittävän suuri tavarakori – joka tosin on vähän hankalasti saavutettavissa silloin, kun runkoon on kiinnitettynä istuinosa naama tulosuuntaan päin. Näyttä siltä, että toisin päin asennettuna ja kaukalon kanssa koriin on kuitenkin helppo päästä käsiksi.

Ja ne taittuu ihan tosi pieneen tilaan!

Luulen ja toivon, että nämä on meidän käyttöön just hyvät. Raportoin kunhan päästään testaamaan!

- meiramiina

Lisäys 10.3.2019: kokemuksia vuoden käytön jälkeen täällä!

RV 34: pinna kireällä

34 raskausviikkoa täynnä. Mun maha on VAL-TA-VA. Ja sitä pitäisi kasvatella vielä kuukauden verran. Kuinka suureksi voi ihmisen maha kasvaa?

Vointi on ihan hyvä vaikka olenkin ollut vähän flunssainen jo useamman viikon. Kolotuksia ei ole edes sen vertaa kuin viikko sitten, mutta huomaan pinnani lyhentyneen. Vähän väliä ärsyttää, mikä milloinkin. Tänä aamuna heitin aamupalamarjani pitkin lattioita ja meinasin alkaa vollottaa. Totesin kuitenkin, että ihan rehellinen vitutus on tähän väliin tarkoituksenmukaisempi tunnetila kuin itsesääli.

Vauvan liikkeet alkavat olla aika mojovia, mikä on tietysti hyvä juttu. Nukahtamisen se tekee kuitenkin melko hankalaksi, ja päivärytmini heittää häränpyllyä. Katselen yöt sarjoja Netflixistä ja roikun netissä, nukahdan joskus aamuyöstä ja herään kun alkaa jo hämärtää. Ei hyvä. Enkä saa mitään aikaiseksi. Piti pakkailla sairaalakassi valmiiksi, edistää muutamaa remppaprojektia, rakennella vaipanvaihtopiste ja suunnitella vauvankamojen säilytyssysteemi, ulkoilla raikkaassa talvisäässä ynnä muuta tervehenkistä. Paskanmarjat. Mutta on täällä jotain edistystäkin tapahtunut: meillä on vaunut, huraa! Yritän saada niistä juttua aikaseksi viimeistään viikonloppuna.

Kaiken kaikkiaan mennyt viikko on siis ollut jokseenkin... no, plääh. Mieltäni piristi kuitenkin suuresti, kun kävimme tänään vanhojen hyvien ystävien kanssa syömässä. Teki kauheen hyvää keskittyä välillä johonkin muuhun kuin omaan napaan (hehe). Syöminkien jälkeen sainkin jonkin ihme energiapiikin, ja touhuilin innoissani sitä-sun-tätä. Toivotaan, että tuleva viikko menee näissä leppoisimmissa tunnelmissa.

- meiramiina

Kirppislöytöjä ja kotimaisia lastenvaatteita

Piipahdimme viime viikolla Tampereella Lielahtikeskuksessa. Matkaan tarttui pieni pala väriterapiaa.

Nimittäin ruskea Pikkuset-haalari, ihanan vihreät Tutta-puolipotkarit, Metsolan retropotkarit, Kivat-merkkinen ruskea kypärälakki sekä Ruskovillan paita, rinnanlämmittimet ja vaippahousut (jotka vilahtivakin jo aiemmassa postauksessa).

Kuvan vaatteista vain haalari on uutena ostettu ja loput kirpparilöytöjä - mutta hankinnat löytyivät saman katon alta. Vekaratori Fantti on nimittäin lastentarvikkeisiin keskittynyt kirpputori, jonka kanssa samassa liiketilassa toimii ekohenkisiä ja kotimaisia lastentarvikkeita myyvä Pajumaja. Samasta paikasta löytyy myös kantovälineitä vuokraava Lainahaikara sekä ihana aidattu leikkipaikka ja temppusali: voisin kuvitella että pikkuihmiset viihtyvät erinomaisesti shoppailun ajan. Pajumaja myy mm. Tulan kantoreppuja, jollainen on mahdollisesti meillä hankintalistalla. Toistaiseksi repun sovittaminen on kuitenkin liian haastavaa, koska.. no, maha.

Olen käynyt ostoksilla vasta kaksi kertaa, mutta käyn taatusti vastakin: palvelu on ystävällistä ja mutkatonta, ja molemmilla kerroilla on jotain mieluista tarttunut mukaan. Plussaa siitä, että Fantista löytyy rekki myös käytetyille äitiysvaatteille.

Kotimaisia lastenvaatteita

Tällä kertaa olin erityisen tyytyväinen, että kirpparin puolella sattui olemaan Ruskovillan tuotteita, ne kun olivat hankintalistalla joka tapauksessa. Vaippahousut ovat pehmoista luomumerinovillaa, rinnanlämmittimet luomuvillaa ja -silkkiä ja vauvan paita 70 % merinovillaa ja 30 % luonnonsilkkiä. Voisin kuvitella, että silkkivilla tuntuu vastasyntyneen helmivauvan päällä ihanan pehmoiselta ja lämpimältä. Haluaisin hankkia vauvalle vielä Ruskovillan silkkimyssyn pienen pään suojaksi.

Tummanruskea kypärälakki on myös 70 % merinovillaa ja 30 % silkkiä. Kivat-tuotemerkki ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta pipon pesulappu kertoo sen olevan tamperelaista alkuperää. Googlasin vielä ja tottahan se on: Kivat-tuotteet valmistaa vuonna 1975 perustettu tamperelainen perheyritys Agtuvi.

Ostokseni olivat muutenkin tällä kertaa (ainakin jollain tasolla) kotimaiset: Tutta on suomalaisen Reima Oy:n tuotemerkki, vaikkakin pöksyissä kerrotaan että ne on ommeltu Bangladeshissä. Myös Metsola on kotimainen, mutta en pikaisella guuglauksella löytänyt firmasta enempää tietoa. Nuo potkarit on kyllä NIIIIIIN retrot että tekisi mieleni selvittää, milloin ne on valmistettu.

Äitiyspakkauksista tutut Pikkuset-tuotteet valmistaa niin ikään tamperelainen Black Moda Oy. Tuotteet valmistetaan yrityksen tehtaalla Portugalissa. Pikkuset-tuotteilla on Ökö-Tex-sertifikaatti, ja tämä ostamani haalari on vieläpä 100 % orgaanista puuvillaa. Hinta oli muistaakseni vähän alle 13 euroa - ei mielestäni ollenkaan paha hinta luomupuuvillaisesta haalarista, vai mitä tuumaat? Tajusin muuten vasta nyt, että aiemmassa postauksessa esittelemäni lakuhaalari on samaa Pikkuset-merkkiä. Jokin näissä nyt selvästi viehättää!

Äitiys- ja imetysvaatteita

Lielahtikeskuksesta löytyy myös Babystylen myymälä, jossa piipahdimme katsastamassa lastenvaunutarjontaa ja muutenkin tuumailemassa, että mitä vielä pitäisi hankkia. Tässäkin liikkeessä on erinomainen palvelu: ainakin neljä myyjää kävi luontevasti tarjoamassa apua sitä kuitenkaan tyrkyttämättä. Saimme perusteellisen vaunuesittelyn ja paljon vinkkejä siihen, mitä asioita tulisi ottaa huomioon vaunuja valitessa. Babystylessa myydään myös äitiysvaatteita (ainakin Mamalicious ja Boob -vaatteita sekä Carriwell-alusvaatteita ja Anita-tukivöitä).

Olen muuten tykännyt kovasti juuri noista Mamalicious-vaatteista, joihin törmäsin Lempäälän Ideaparkin Name It -liikkeessä. Etenkin alkuraskauteen löytyi kivoja joustavia farkkuja, joissa oli "mahatuubin" sijaan leveät kuminauhakaistaleet sivuilla. Uskoisin että niitä on kiva käyttää myös synnytyksen jälkeen, kun kroppa ei ole vielä palautunut ja keskivartalo tarvitsee edelleen tukea. Myös toppahousut ja juhlamekon löysin Mamalicious-mallistosta: mekossa on isollekin mahalle tilaa ja se on niin mukava päällä, että sitä tekisi mieli käyttää kotosallakin. Arkivaatteita olen käynyt ostamassa H&M:ltä: alusvaatteita, legginsejä ja T-paitoja on löytynyt kohtuuhinnalla myös luomupuuvillaisena eli conscious collection -mallistosta.

Yritän elellä "ekohkosti" eli kierrellä kirppareita ja suosia luomua tai kotimaista silloin kun se on mahdollista. Melko usein löydän silti itseni hakemassa H&M:n hyllyiltä jotain, jonka tarvitsen just-nyt-heti. Etenkin äitiysvaatteiden tarve iski aika vauhdilla, eikä silloin ole aikaa kierrellä kirppareita kun aamulla pitäisi mennä töihin eikä housut enää mahdu kiinni.. Sitä paitsi äitiysvaatteita tuntuu liikkuvan kirppareilla yllättävän vähän: olen käynyt katsastamassa paikallisten pöytäkirppisten lisäksi parikin kertaa myös Lielahden Kontin ja keskustan UFF:n, mutta valikoimissa on ollut sillä hetkellä vain muutama vaate. Onneksi bongasin paikalliselta nettikirpparilta kassillisen oikean kokoista kampetta kohtuuhintaan.

Seuraavaksi pitäisi alkaa etsiskellä imetyspaitoja ja -mekkoja. Vinkkejä potentiaalisista kirppareista Tampereen seudulla?

- meiramiina

RV 33: valas äitiyslomalla omakuvakuplassa

Tänään tuli täyteen 33 raskausviikkoa. En voi uskoa, että olemme jo tässä vaiheessa. Vastahan minä itkin väsymystä, kuvotusta ja pelkoa siitä että jokin menee vikaan. Tuskailin, ettei tämä lopu ikinä enkä taatusti selviä tästä raskaudesta järjissäni, koska kaikki on niin KAMALAA. Ja nyt ollaan jo loppusuoralla ja vointi on oikeastaan ollut jo pitempään aika hyvä.

Jäin äitiyslomalle 50 arkipäivää ennen laskettua aikaa eli 31. raskausviikolla, mikä on herättänyt  monissa ihmetystä. Joko mahani on niin iso että ihmiset hämmentyvät kun laskettuun aikaan onkin vielä kaksi kuukautta, tai sitten varhennetulle äitiysvapaalle jääminen on tosi harvinaista. Itselleni äitiyslomalle jääminen mahdollisimman aikaisin oli täysin oikea päätös. Vaikka vointini on vieläkin suhteellisen hyvä, alkoi liikkuminen olla jo melko työlästä enkä oikein jaksanut enää tehdä töitäni niin hyvin kuin haluaisin. Lisäksi työmatka pimeässä ja kurjassa säässä alkoi ottaa voimille ja lantionpohjassa tuntui ikävää painetta aina työmatkan jälkeen. Vähäinenkin kiire tai stressi sai supistelun alkamaan, ja vaikka harjoitussupistukset ovatkin normaaleja, minulla ne liittyivät niin selvästi ylimääräiseen kuormitukseen että katsoin parhaaksi hellittää tahtia aina kun mahdollista. Äitiyslomalle jäätyäni supistelu onkin loppunut lähes kokonaan.

Vaikka olen toistaiseksi säästynyt esimerkiksi liitoskivuilta (*koputan puuta), ovat kaikenlaiset pikkuvaivat alkaneet lisääntyä: hengästyn tosi helposti ja rintakehän alla on hetkittäin epämiellyttävä tunne, kuin luu painaisi keuhkoon. Alaselässä tuntuu usein särkyä ja liikkeelle lähteminen on välillä tosi kankeaa. Nukkuminen on pätkittäistä ja asennon löytäminen hankalaa. Jalkojen turvotusta on edelleen, ja ateriat täytyy muistaa pitää pieninä ettei ala närästää tai ruoka nouse ylös. Mutta hei, täähän on melko pientä vielä, että hyvin täällä menee!

Henkiselläkin puolella menee mielestäni melko hyvin. Itse en ole huomannut juurikaan edes mielialanvaihteluita, vaikkakin Ukkonen muisteli että olen silloin tällöin itkeskellyt tietämättä itsekään syytä. Pääosin olen siis ollut ihan hyväntuulinen.

Uutta uhkeampaa olemustani (lue: turvotusta ja ei-niin-sulavaa liikkumista) koskevista kommenteista olen kuitenkin pahoittanut mieleni - ja mielestäni ihan syystä.

Ensinnäkin: kukaan ei halua kuulla olevansa turvoksissa vaikka tietääkin sen olevan totta. Etenkään silloin, kun raskaus on vasta alussa, olo kehno ja oma muuttuva kroppa tuntuu vieraalta. Välillä tuntui, että muuta maailmaa kiinnosti tulevan äidin turvotus ja painonnousu enemmän kuin vauvan kasvu ja kehitys. Kun itsellä on huoli vauvan hyvinvoinnista ja pelko keskenmenosta, tuntuvat kertyneet grammat melkoisen toisarvoiselta puheenaiheelta.

Eniten kuitenkin tympäisee se, että tahaton ja usein ihan hyvääkin tarkoittava kommentointi riistää minulta (kenties raskaushormonien kyllästämän) omakuvani. Kun katson itseäni peilistä, en nimittäin näe vaappuen kävelevää, kaksoisleukaista, 15 kiloa lihonutta hyljettä jonka jalat ovat niin turvoksissa ettei nilkkoja erota pohkeista. Ehei! Näen upean ja seksikkään naisen, jonka kroppa tekee ihmeellistä työtä kasvattaessaan uutta elämää. Se, että olemustani kommentoidaan ei-niin-mairittelevasti, on vain ikävä muistutus siitä, ettei muu maailma näe minua yhtä lempein ja rakastavin silmin kuin minä itse ja Ukkonen.

Mutta olen minä saanut ihania ja hyvää mieltä tuoviakin kommentteja. Eräs ystävä totesi, että minussa on nyt se raskaana olevan naisen hehku. Toinen tuumasi, että iso mahani on ihana. Kolmas kehui uusia äitiysvaatteitani kivoiksi. Näillä kommenteilla olen päässyt takaisin omakuvakuplaani. Ja kaikista tärkeintä on tietysti se, että Ukkonen muistaa päivittäin kertoa, että näytän hyvältä. Fiksu mies. Vaaleanpunaiset lasit nenällä on helppoa olla hyvällä tuulella.

Kehukaa ihmiset toisianne. Se tuntuu mukavalta.

Synnytystä ja vauva-arkea odottelen levollisin mielin, vaikka hetkittäin toki mietityttää että miten omat voimavarani riittävät tai miten sopeudun uuteen elämään, jossa joku muu määrää elämän tahdin. Pääosin kuitenkin tuntuu siltä, että olen valmis kaikkeen siihen mitä tämä uusi pieni ihminen tuo tullessaan. Muutama viikko sitten havahduin siihen, että vauva alkoi tuntua henkilöltä, erilliseltä ihmiseltä. Siihen asti olin ajatellut, että olen raskaana ja meille tulee vauva, mutta yhtäkkiä tajusin ajattelevani, että vauva on jo olemassa, hän ei vain vielä ole syntynyt. Jouluna koin, että vietämme vauvan ensimmäistä joulua, vaikka hän on vielä mahassani. Aika hassua.

- meiramiina

Kestovaipat ja villahousut

Tarkoituksena olisi kokeilla tulokkaalla kestovaippoja. Olen seurannut sivusta, miten siskoni kestovaipatti omat lapsensa, ja uskoisin että homma luonnistuu meidänkin taloudessa - etenkin kun hyviä neuvoja on saatavilla ihan lähipiirissä. Eikä kokeilu tule kalliiksi, sillä meidän suvun vauvaperheissä kiertänyt kestovaippakassi siirtyi vuorostaan meille! Kassista löytyi valtaisa läjä eri kokoisia kestovaippoja ja villahousuja ja siskon kätköistä vielä laatikollinen lisää. Lisäksi ostin nettikirpparilta muovikassillisen vastasyntyneen sisävaippoja ja lisäimuja.

Kestovaippoja: sisävaipat, taskuvaipat, AIO-vaipat ja vaippakuoret.

Eturivin vaippojen luulisin olevan vastasyntyneelle sopivia, takarivin sitten myöhemmin. Jos nyt olen oikein käsittänyt, niin nuo neljä pinoa kuvan vasemmassa reunassa ovat sisävaippoja (joiden päälle pitää pukea joko villahousut tai vaippakuori pitämään kosteutta). Seuraavat kaksi värikästä pinoa ovat taskuvaippoja (joihin lisätään erillinen imuosa ja joissa näyttäisi olevan kosteutta pitävä kuori, ainakin näissä minulle tulleissa). Takana oikealla on kolme all-in-one-vaippaa, joissa on sekä kosteutta pitävä kuorikerros että kiinniommeltu imuosa. Pieni valkoinen kasa oikeassa alalaidassa on vaippakuoria, joita voi käyttää villahousujen tilalla.  Näiden kuvassa näkyvien lisäksi tarvitaan siis vielä irrallisia imuja tarpeen mukaan sekä niitä villahousuja. Hoi kokeneemmat, menikö oikein?

Pikainen inventaario osoitti, että kasassa on ihan pienelle 17 sisävaippaa, 6 taskuvaippaa (joista 3 saattaa ehkä kuitenkin olla vasta isommalle, en ole ihan varma) ja 6 vaippakuorta. S-koossa löytyy 20 sisävaippaa ja M-koossa 9 kpl. All-on-one-vaippoja on isommalle 3 kpl ja taskuvaippoja 24 kpl: näiden luulisin olevan M-L-kokoisia. Villahousuja on ihan pienelle 10 kpl ja isompia 20 kpl sekä imuja hippasen verran yli 60 kpl. Eiköhän näillä alkuun pääse, vai mitä luulet?

Mutta ne villahousut. Ne on jotenkin niin ihqsöpöjä, ja niitä piti nyt sitten saada itsekin neuloa. Löysin tarjouslaarista ihanan oranssinväristä Novita Joki -lankaa hintaan 4 kerää vitosella, ja siinähän se neuloosi sitten iski. Vyötteessä luvattiin langan olevan huopuvaa, eli pitäisi soveltua hyvin kestovaippojen kaveriksi.

Vaippavillahousut Novitan Joki-langasta.

Kokeilin kahta eri ohjetta: verkkoneulelehti Ullan villapöppiä (kuvassa takana vasemmalla) ja Kestovaippayhdistyksen villahousuja (muut kuvan pöksyt).  Molemmat ohjeet oli helppoja ja selkeitä ja aloinkin aika pian yhdistellä ja soveltaa. Virkkaan useammin kuin neulon, ja menikin hetki ennen kuin muistin miten silmukat kannattaa poimia ettei haaruksiin tulisi isoja reikiä: saapa nähdä, että pitääkö näiden ensimmäisten neulomieni housujen harvat haarasaumat kosteutta vai tuleeko tuotokset läpi. Ekojen pöksyjen haarasaumat tein muutenkin vähän miten sattuu, mutta sitten opettelin kolmen puikon päättelyn - tulee muutes tosi siisti sauma!

Neljästä oranssista kerästä tuli siis viidet villahousut, ja vielä jäi vähän lankaa ylikin. Neuloin koon 5 puikoilla, osaan resorit 4-koon puikoilla.  Noihin pienimpiin taisin luoda 60 silmukkaa. On kyllä hirveän vaikeaa arvioida, onko nämä vastasyntyneelle sopivat ja mahtuuko tuonne kunnollinen vaippapaketti. Sellaisen ohjeen sain, että pöksyistä pitää tehdä tarpeeksi korkeat jotta ne taatusti peittävät ihan koko vaipan - villahousut kun levenevät ja lyhenevät käytössä.

Noiden omatekemien lisäksi äitini oli neulonut mahdottoman söpöt pienet villahousut. Mietin, mahtaako tuo haaruksien edestakaisinneule pitää kosteutta paremmin kuin sileä neule?

Lisäksi saamastani vaippakassista löytyi yhdet Ruskovillan pöksyt, joiden luulisin sopivan jo melko pienelle vauvalle. Kirpparilta löysin vielä toiset, pitkälahkeiset Ruskovillan pöksyt kohtuuhintaan. Haluaisin hankkia näitä Ruskovillan tuotteita lisääkin sekä vauvalle että itselle, ovat niin ihanan tuntuisia.

Ruskovillan vaippahousut.

Pesin koko villahousukasan koneessa villapesuaineella ja -ohjelmalla, ja käsittelin kosteat pöksyt Sonett-villanhoitoaineella: vaippavillahousut kun täytyy käsitellä silloin tällöin lanoliinilla eli villarasvalla, jotta ne pitävät kosteutta eivätkä ala käytössä haiskahtaa. Mutta ei ollut vaikeaa! Villanhoitoainetta sekoitetaan pieneen määrään kuumaa vettä ja seos lisätään haaleaan veteen: itse tein seosta pesusoikollisen, laitoin villaiset sekaan ja annoin villarasvan imeytyä puolisen tuntia. Huuhtelu ja narulle. Siinä ne nyt kuivuu, kokoelma villapöksyjä, joita on neulonut varmuudella ainakin neljä sukulaisnaista uusille tulokkaille, rakkaudella. Kohta ne lämmittää meidän pikkupötkylän peppua. <3

Kestovaippaillaanko teillä tai kiinnostaisiko kestoilu? Onko alku hankalaa vai ihan iisiä? Itse olen saanut tietoa ja vinkkejä paitsi lähipiiriltä, myös Kestovaippayhdistyksen nettisivulta, vink vink. Neuvolassa sen sijaan... Noh, sanotaan nyt vaikka että vauvanhoidosta kertovan terveydenhoitajan käsitys kestovaipoista ei ehkä ollut ihan nykypäivää - jos en olisi tiennyt aiheesta jotain jo ennalta niin mielenkiinto olisi kyllä lopahtanut siihen paikkaan. Kestovaippailu kun ei minun käsitykseni mukaan tarkoita sitä, että vauva kääritään harsoihin, laitetaan muovikerros päälle ja sitten hetkisen kuluttua se lapsi on päästä varpaisiin pissassa.. Tai jos näin todella on, niin ehkäpä sitä vaippapaketin tekemistä kannattaa vielä harjoitella ja kysyä vaikka neuvoa kokeneemmilta. Oh well, elämä on.

Villahousuvillityksessä,

meiramiina

Edit: suurentelen pikkuhiljaa näiden vanhempien tekstien fonttikokoa ja lisäilen tunnisteita, jospa löytyis paremmin eikä tarttis tihrustaa!