RV 35: synnytykseen valmistautumista

Wuhuu! Taas ollaan viikkoa lähempänä laskettua aikaa, ja vauva on ilmeisesti alkanut laskeutua lähtökuoppiinsa. Jossain vaiheessa olin vähän huolissani, että ollaanko sieltä tulossa maailmaan pää vai pylly edellä, mutta neuvolassa varmistui, että kyllä siellä ihan oikein päin ollaan. Nyt asennon jo tunteekin ihan selvästi – pikkutyyppi muljuaa jaloillaan vähän väliä kylkeeni ja tunkee selvästi päätään lantionpohjaan. Varmaankin vauvan laskeutumisesta johtuu, etten enää hengästy niin helposti ja närästyskin on hellittänyt. Oikeastaan ainoa hankaluus on nurinkurinen päivärytmi – mutta siihen mulla on kyllä taipumusta ilman raskauttakin.

Neuvolassa selvisi, että supistuksia on enemmän kuin luulin. Terveydenhoitaja alkoi kokeilla vauvan asentoa vatsan päältä, mutta sanoikin odottavansa hetken että supistus menee ohi. "Ai, supistaako mua?" Toisinaan supistelut on sen verran tuimia että on pakko hidastaa tahtia, mutta ehkäpä näihin lievempiin on jo niin tottunut ettei niitä edes huomaa.

Viikko on siis ollut ihan kiva ja leppoisa. Yritän käydä joka ilta edes lyhyellä kävelyllä vaikka laiskottaa ja meno on hidasta taaperrusta. Päivät ovat menneet lepäillessä ja vauvan tuloon valmistautuessa. Kirjoittelin listaa sairaalakassiin pakattavista kamoista ja pakkailinkin jo vähän. Myös se vaipanvaihtopaikka ja vauvatavaroiden säilytys on kovasti työn alla. Vielä pitäisi ehtiä tutustumiskäynnille synnytyssairaalaan ennen kuin vauva tulee. Ja kirjata ylös synnytystoiveet.

Synnytystä tulee mietittyä vähän väliä enkä taida kotona juuri muusta puhuakaan. Mulle on tärkeää valmistautua uusiin tilanteisiin etukäteen ja tykkään muutenkin perehtyä uusiin asioihin – niin myös synnytykseen. Mulle ei todellakaan sovi se yleinen "ei synnytykseen voi valmistautua, sen kun menet sairaalaan ja annat ammattilaisten hoitaa" -neuvo. Haluan ymmärtää, mitä siellä tapahtuu ja mitä voin itse tehdä jotta kokemus olisi mahdollisimman.. no, ei nyt kivuton mutta edes jollain lailla mukava. Tai edes siedettävä.

Synnytyksen faktat käytiin toki läpi neuvolan tarjoamassa valmennuksessa, mutta kaipasin vielä lisää tietoa ja käytännön neuvoja. Mua on kuitenkin varoitettu, että jotkut äidit tykkää kerskailla kärsimyksillään (vrt. miesten inttitarinat). Siksi päätin jo alkuraskaudessa, että keskustelupalstoja en lue ollenkaan, ja olen livenäkin aika suorasanaisesti kieltäytynyt kuulemasta kauhutarinoita muiden synnytyksistä. Sen sijaan aloin lueskella kirjoja ja nettilähteitä aktiivisesta synnytyksestä, erilaisista kivunlievityksistä ja rentoutumisesta. Ja voi veljet, miten paljon olen oppinut uutta!

Olen kyllä tiennyt, ettei leffojen synnytyskuvaukset ihan vastaa todellisuutta. Tiedättehän, se kliseinen kohtaus jossa 1) lapsivedet menee, 2) ajetaan sairaalaan tuhatta ja sataa, 3) anellaan epiduraalia ja raivotaan miehelle, 4) puuskutetaan, läähätetään, punnataan ja ponnistetaan lääkärin karjuessa ohjeita haarojen välissä ja 5) saadaan vauva ulos, itketään onnesta ja 6) katsotaan miten vauva kärrätään muiden vastasyntyneiden joukkoon jotta äiti saa levätä. On ollut mukava huomata, että nainen voi olla muutakin kuin piuhojen keskellä sairaalasängyssä karjuva synnytyskone. Synnytys voi olla myös lempeä ja rauhallinen, ja monilla naisilla on suorastaan voimaannuttavia synnytyskokemuksia. Toivoisin omani menevän niin, että luonto hoitaa, mutta kivunlievitys on keksitty ja ammattitaitoinen kätilö neuvoo. Ja jos jokin menee vikaan, lääketieteellinen apu on lähellä.

Päätimme osallistua myös yksityisen kätilön pitämälle synnytysvalmennuskurssille – suosittelen lämpimästi! Alkutöikseen kätilö totesi, että synnytystä ei voi suunnitella, mutta siihen voi valmistautua. Halleluja, tätähän mä just meinasin! Kurssilla käytiin läpi synnytyksen luonnollista kulkua ja sen etenemiseen vaikuttavia tekijöitä (kuten tukihenkilön ja turvallisen ympäristön merkitystä oksitosiinihormonin tuotantoon), puhuttiin erilaisista kivunlievitysmenetelmistä, kokeiltiin ponnistusasentoja ja harjoiteltiin hengittämistä. Erityisesti jäi mieleen havainnollinen esitys siitä, miten vauva liikkuu synnytyskanavassa ja millaisten mutkien ja pyörähdysten kautta hän tekee tietään ulkomaailmaan. Aloin ymmärtää, miten suuri koetus syntymä on myös vauvalle, ja kuinka paljon hän tarvitsee turvaa ja syliä elämänsä alkutaipaleella. Raukkaparka. Saimmekin neuvon suojata vauvaa liiallisilta ärsykkeiltä ja pitää lähellä. Musta tulee varmaan sellainen äiti, joka säälii syntymähetkellä traumatisoitunutta lastaan eikä päästä sylistään ennen eskari-ikää.. Koettakaa kestää.

Kurssin jälkeen mulla oli luottavainen ja vahva olo. Minä tiedän miten synnytyksen vaiheet seuraavat toisiaan. Osaan kuunnella oman kehoni viestejä ja saan toimia niiden mukaan. Minun kroppani, vauvani ja Ukkoseni tietävät mitä tehdä.
We can do it!

- meiramiina

Lisätietoa:
Vauvantai – synnytysvalmennusta ja kätilöpalveluja
Aktiivinen synnytys ry:n tietopaketti