keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Vaaperon ja taaperon kestovaipatus: taskuvaipat

Kävin läpi tekstiluonnoksiani ja löysin yli vuoden takaisen kirjoituksen kestovaipatuksesta. Laitetaan ny viiveellä eetteriin, niin ei mene hukkaan tämäkään sepustus! Kuvat on lainattu aiemmasta postauksesta, nämä vaipat kun on pakattu jo aikaa sitten varastoon. Tässäpä tulee – aloittakaamme päivän äitisyyllisyysannoksella:

Oih ja voih, minä huono äiti ja epäekologinen ihminen! Kestovaippailumme oli muutaman kuukauden lähes kokonaan tauolla, koska elämä ja väsymys. Kieriskelen henkisesti tervassa ja höyhenissä. No ei vaan: oikeasti yritän muistaa, että joka ikinen likainen kestovaippa tarkoittaa yhtä vähemmän kaatopaikalla tai jätteenpolttolaitoksessa. Jokainen jaksamisensa mukaan ja muistetaan se armollisuus jooko.

No mutta: nyt olemme palanneet takaisin kestoiluun. Pikkutyypperöinen on nyt 10 kk vanha. Jos totta puhutaan, ajattelin kestoilun muuttuvan ällöttävämmäksi iän ja kiinteiden ruokien lisääntymisen myötä, mutta toisin kävi. Pikkuvauvathan kakkivat hyvin eri tahtiin, toiset kerran viikossa ja toiset 7 kertaa päivässä – meidän vauva edusti jälkimmäistä mallia. Nyt kun hän syö kiinteää ruokaa, ei vaipassa ole haisevaa tavaraa kuin aamulla. Pissavaipat eivät edelleenkään haise kuin vasta useamman päivän säilytyksen jälkeen. 

Tähän saakka olen hehkutellut sisävaippa + villahousut -yhdistelmän ihanuutta. No se rakkaus tuli tiensä päähän, kun vauva oppi kääntymään ja konttaamaan. Yritäppä pukea karkuun konttaavaa oman tahtonsa löytänyttä maailmanvalloittajaa ilman että joku alkaa itkeä tai saa raivarit, niin ymmärrät.

Nopeus on siis valttia, kun vauva alkaa liikkua. Ja siksi taskuvaipat on erittäin kivoja. Taskuvaippaan laitetaan imu, jonka jälkeen sitä voi käyttää kuin kertsiä. Valmiiksi täytetty taskuvaippa ei kaipaa kuorikerrosta, vaan sen päälle voi pukea tavalliset vaatteet.



Niin kauan, kun vauva pysyi edes jollain tasolla vaakatasossa vaipanvaihdon ajan, tykkäsin eniten tarrallisista taskuvaipoista – ne on mun mielestä nopeampia sulkea kuin nepparivaipat. Kun aloittelimme taskuvaippavaihetta, oli mun ihan lemppareita Rhymetime ja Pilvi -taskuvaipat (alla olevan kuvan vihreä ja valkoinen vaippa). Niitä on ollut äitiyspakkauksissa, joten löysin niitä tosi hyväkuntoisina ja jopa käyttämättöminä tosi halvalla ja ilmaiseksi.


Kun vaapero oppi seisoskelemaan, alkoivat kätevimpiä olla sellaiset kestot, jotka voi kiskaista päälle housuvaipan tapaan – eli nepparitaskuvaipat. Suljin nepparit ennen pukemista ja vetaisin vaipan vauvan päälle kun hän seisoi mua tai sohvaa vasten. Joskus hän saattoi jopa malttaa istua sylissäni sen aikaa, kun puin vaipan.

Kun kirjoittelin yllä olevaa, oli käytössä pääosin M-kokoiset vaipat: alle vuodessa siis kahlattiin koot NB-M. Sittemmin vaaperosta on tullut taapero ja leikki-ikäinen. Jossain vaiheessa laiskistuin ja aloin käyttää pääosin kertsejä, mutta kestovaipat on kuitenkin olleet jossain määrin käytössä kertsien rinnalla koko ajan. Nyt pikkutyyppi on jo 2-vuotias. Hän on opetellut pottahommaa jo pitkään, mutta toistaiseksi vauhti on niin kova, ettei hän juuri ehdi istuskella. Vaippoja siis kuluu edelleen. Kertakäyttövaipoissa olemme päätyneet kotimaisiin Muumi-vaippoihin, kestovaippa puetaan lähinnä silloin, kun touhutyyppi itse tuo sellaisen kaapista. Yövaipan päälle puetaan edelleen usein villahousut, jotta mahdollinen ohivuoto ei pääse vaatteisiin ja lakanoihin asti. Suosittelen lämpimästi. Villahousut myös lämmittävät talvisin meidän viileässä makkarissa, jonka nurkissa on, öh, sanoisinko "tehostettu ilmanvaihto".

Sellainen on ollut meidän kestovaippataival tähän saakka. Jäljellä taitaa olla enää harkkahousuvaihe. Sniif. Jos olen jotain oppinut, niin sen, että kukin tyylillään eikä se ole niin justiinsa. Kestovaipatuksessa eikä elämässä <3

Mites teillä?

– meiramiina

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Pääsiäiskorttien askartelua taaperon kanssa

Elämme hurjaa aikaa koronakriisin keskellä. Vaikka huoli on läsnä päivittäin, yritän suunnata energiani perheaikaan ja keskittyä siihen, mikä elämässä on hyvää. Niin kuin vaikka se, että kerrankin on aikaa askarrella 2-vuotiaan kanssa. Tadaa, tässä pajunkissakortit:


Inspiraationa toimi Pikku Kakkosen pajunkissakortin ohje. Hommaan tarvitaan minimissään valkoista sormiväriä, kartonkia, ohut tussi ja liimaa tai kaksipuolista teippiä. Ohje on varmasti kiva vähän isomman lapsen kanssa, mutta kyllä kaksivuotiaankin kanssa onnistuu, kun vähän soveltaa. Näin me sen teimme:

1. Otetaan yksi taapero, valkoista sormiväriä ja keväisen väristä paksua paperia.
2. Laitetaan lapsen sormenpäihin siveltimellä valkoista väriä.
3. Yritetään saada muksu painamaan sormenjälkiä paperille, vaikka hän haluaa maalata siveltimellä. Luovutetaan ja päätetään, että äitin sormenjäljet saa kelvata.
4. Huomataan, että lapsi on unohtanut siveltimen ja matkii äitiä eli painaa sormenjälkiä paperiin. Yritetään olla kommentoimatta, kun taapero taiteilee.
5. Todetaan, että kaikki paperit ja lapsi ovat täynnä valkoisia länttejä.
6. Harhautetaan taapero sopivana hetkenä käsi-, naama- ja hiuspesulle.
7. Pestään sormivärit pöydästä, tuolista, lattialta, koirasta ja verhoista.
8. Jatketaan askartelua illalla kun lapsi on saatu nukkumaan.

Lopulta paperille siis saatiin kuin saatiinkin sekä äitin että lapsen sormenjälkiä ja vähän muitakin valkoisia länttejä. Seuraavaksi otin mustan tussin ja piirtelin pajunkissoille oksat. Tässä vaiheessa huomasin, ettei ne läntit haittaa yhtään mitään,  lopputulos on tussailun jälkeen yllättävän siisti. Mitään ei haittaa myöskään se, että valkoiseen sormiväriin on sekoittunut muita värejä (kuten Ukkonen totesi, eihän ne oikeatkaan pajunkissat vitivalkoisia ole vaan enemmänkin harmaita).


Kortti olisi ollut ihan nätti jo näinkin:


Halusin kuitenkin lisätä reunuksen ja väriä, kas näin:


Ja koska musta terästää kaiken, tuli viimeiseksi vielä korttipohja:


Kiinnitin kerrokset toisiinsa kaksipuoleisella teipillä. Liimakin käy, mutta suosittelen lämpimästi teippiä. On huomattavasti siistimpää hommaa.


Siinäpä se! Reilu kymmenen korttia, jokainen vähän erilainen. Taakse kirjoitin lapsuuteni tutuimman virpomislorun – koska virpomaan ei nyt lähdetä, toimivat nämä kortit samalla "etävirpomisena".



Oli tosi kivaa touhuilla kaksveen kanssa sormivärien parissa, ja korttien jatkojalostus oli äitille mieluista omaa aikaa. Ensi vuonna kokeilemme ehkä peukkutekniikalla toteutettuja pupuja  (samassa jutussa myös kaksi erilaista versiota pajunkissakortista), koko kädellä painettuja pupukortteja tai tipuja, jotka syntyvät piirtämällä yksityiskohdat keltaisen ympyrän päälle. Onko sinulla hyviä vinkkejä taaperon kanssa askarteluun?

Levollista pääsiäistä jokaiselle. Pysykää turvassa ja terveenä <3

– meiramiina