Vauvan vaatteista ja varusteista

Olenkohan aloittanut vauvavarustelun jotenkin hirvittävän aikaisin? Laskettuun aikaan on vielä kolme kuukautta, ja meillä alkaa olla kaikki vaipoista ja vaatteista lähtien hankittuna. Vaatteet tuli hankittua silleen puolivahingossa ilman minkäänlaista omaa panosta tai vaivannäköä, kun tutut kyselivät että onko tarvetta. Sainkin sitten ison kasan vauvanvaatteita siskolta, serkulta ja työkaverilta - kiitos! Kun vielä äitiyspakkaus tuli postista, huomasin vaatearsenaalin olevan jo melkoisen vakuuttava. Alla olevassa kuvassa on ne äitiyspakkauksen vaatteet, joiden kuvittelisin olevan sopivia heti tai ainakin melko pian vauvan synnyttyä. Suurin osa vaatteistahan on vähän reilumpaa kokoa.

Vuoden 2017 äitiyspakkauksen vastasyntyneelle sopivat.

Hillitsin itseni monta viikkoa ja ajattelin että pesen vaatteet sitten kun olen äitiyslomalla - mutta annoin nyt kuitenkin itselleni periksi ja pyykkäsin koko kasan valmiiksi odottamaan vauvan tuloa.

Olen tosi tyytyväinen siihen, että suurin osa vauvan varusteista on onnistuttu hankkimaan käytettynä. Lähipiiristä  tai kirppareilta on löytynyt joutilaana mm. kantoreppu ja -liinoja, rintapumppu, pinnasänky, sitteri, itkuhälytin ja kaukalolämpöpussi. Jopa kotidoppleri löytyi kirpparilta kuuden euron hintaan. (Pidin muuten doppleria täytenä turhakkeena ja hätävarjelun liioitteluna, kunnes vauva piti ensimmäisten potkujen jälkeen pari viikkoa hiljaiseloa ja aloin tosissani huolestua. Kirpparikierroksella Ukkoseni kiikutti dopplerin näytille ja siitä asti mielenrauhani on sijainnut käyttövalmiina kylppärin kaapissa.)

Pari uutta vaatetta oli kuitenkin "ihan pakko" ostaa uutena perusteella "Kato nyt miten söpö!". Syytän hormoneja.

Villervallan fleecehaalari ja mustavalkoinen villahaalari löytyivät alerekistä puoleen hintaan, jonkinlaisessa alessa taisi olla myös Aarrekidin body (alhaalla vasemmalla). Ihana lakuhaalarikin löytyi outlet-myymälästä (onko tämä nyt sitten one-piece vaikko sittenkin jumpsuit, kysyy kalkkis joka sanoo sitkeästi legginsejä kalsareiksi). On muuten samaa Pikkuset-merkkiä kuin äitiyspakkauksessa. Metsolan mustan, hopeakoristeisen bambi-bodyn bongasin verkkokaupasta, ja se oli ihan pakko saada, koska musta ja hopea on mun omat lempivärit. Vein Ukkosen kauppaan ihailemaan kyseistä bambi-bodya livenä, ja hän totesi: "siinähän on se Harry Potterin suojelius". Tämä on siis hankittu perusteella "kyllähän joka vauvalla pitää olla oma suojelius".

Mitä sitten pitäisi vielä hankkia? Oikeastaan ainoat puuttuvat varusteet ovat rattaat, kaukalo ja hoitopöytä. Ainakin rattaat on tarkoitus löytää käytettynä: haaveissa on yhdistelmät, joiden runkoon saa asennettua myös sen kaukalon.  Ai niin, ja amme pitää olla kylvettämistä varten. Sitten taitaakin olla kaikki. No okei, harsoja ei ole kuin neljä ja se ei kuulemma riitä mihinkään.

Epäillen sitä että lista loppuisi tähän,

meiramiina

Raskausaika - fiiliksestä toiseen (ja takaisin?)

Raskausaika on ollut aika hassua. Ensin tuli hento aavistus ja varovainen toive. Sitten tuli kaksi viivaa ja epäuskoinen, hölmistynyt olotila. Ensimmäiset kuukaudet toivoin parasta ja pelkäsin pahinta, yritin olla stressaamatta mutta en kuitenkaan uskaltanut vielä iloita. Väsymys iski heti alkuraskaudessa, enkä jaksanut työpäivän jälkeen tehdä mitään muuta kuin nukkua. Aika pian kuvioihin tuli myös jäätävä pahoinvointi joka kesti aamusta iltaan. Olo oli siis kaikinpuolin karmea, eikä aika ei ole koskaan kulunut yhtä hitaasti kuin silloin, kun odotin maagista kahdentoista viikon rajaa. Päivisin yritin jaksaa töissä ja peittää huonoa oloa, iltaisin itkeskelin väsymystä, surkeaa oloa ja huolta.

Yhtäkkiä 12 viikkoa olikin täynnä, pahoinvointi lakkasi kuin seinään ja olo tuntui normaalin energiseltä. Tavalliset vaatteet alkoivat puristaa ja mahan peittely rasittaa, joten hankin mukavia äitiysvaatteita (kyllä, viikolla 12) ja kerroin uutiset töissä. Kasvava vatsa tuntui aluksi oudolta ja sopivien asentojen löytäminen hankalalta, mutta käynnissä oli siitä (ja nilkkojen turvotuksesta) huolimatta ihana vaihe: ruoka maistui, mieli oli valoisa ja onnellisen uutisen sai viimein jakaa muiden kanssa. Uskalsin viimein iloita raskaudesta, tehdä hankintoja ja nauttia uudesta elämänvaiheesta ja kasvavasta vatsasta.

Nyt raskausviikkoja on 27, ja maha kasvaa silmissä. Huomaan, että liikkuminen tuntuu välillä raskaalta ja alaselkää kolottaa hetkittäin.  Töissä on ollut pakko hidastaa reilusti tahtia: tarkoituksena on olla töissä vielä kolme viikkoa, ja vähän jännitän, miten loppuaika sujuu (iisimpi tahti meinaa ottaa luonnolle). Muilta osin odotan tulevaa levollisin ja luottavaisin mielin. Vauvan liikkeet tuntuvat päivittäin, ja kaikki tuntuu olevan juuri niin kuin pitääkin.

Arvelenpa, että toisen kolmanneksen "tämä raskaana oleminenhan onkin oikeastaan aika mukavaa" -fiilis vaihtuu piakkoin "anna mun kaikki kestää" -ahdistukseen, "eikö tämä piina lopu koskaan" -tuskaan ja "kiskokaa se ulos vaikka väkisin" -angstiin. Seuraavaa vaihetta odotellessa,

- meiramiina

Lähtölaukaus

Haaveilin blogin aloittamisesta jo vuosia sitten, mutta omien tekeleiden julkaisu on tuntunut liian hurjalta ajatukselta - kuin asettaisin itseni, tekoni, ajatukseni ja elämäni maalitauluksi arvostelulle. Olen  kuitenkin opetellut elämään niin, ettei kritiikin ja epäonnistumisen pelko saa määrätä elämääni. Tämä blogikin on tuon elämänasenteen harjoittelua.

Ajattelen kirjoittamalla - pohdin, työstän, oivallan ja kasvan.  Muiden tekstejä lukiessa suhteutan omia pohdintojani toisen ajatusmaailmaan ja opin jotain uutta ihmisistä ja elämästä. Ehkä joskus mietin jotain sellaista, jota sinäkin mietit - ehkä voin antaa vinkkejä tai tarjota vertaistukea? Ihminen ihmiselle.

Elämä on ihmeellistä, välillä raskasta ja toisinaan rakasta - nyt ehkä enemmän kuin koskaan ennen: meille tulee vauva. <3 Blogini pyörii siis ainakin alkuun pitkälti odotuksen teemoissa. Ehkäpä kirjoitan myös kirppislöydöistä ja kierrätyksestä, remppaamisesta ja rintamamiestaloista, koirista tai käsitöistä - nämäkin ovat osa ihanan tavallista, ihmeellistä elämääni. Tervetuloa mukaan!

- meiramiina