#kemikaalihaaste

YLE Akuutti haastoi vast´ikään kansalaisia vähentämään arkista kemikaalikuormaansa. Haasteaika oli ja meni, mutta ajatus jäi itämään. Lapsiperheessä aihe ei ole mitenkään vähäpätöinen – altistanhan omilla valinnoillani myös lapsen kemikaaleille. 

Mä olen aina ollut herkkä esim. voimakkaille hajuvesille ja tuoksukynttilöille, mutta raskauden myötä herkistyin entisestään. Olen ajatellut, että raskausajan herkistyminen on luonnon tapa kertoa odottajalle ja imettävälle, että turhia kemikaaleja on nyt syytä välttää. Nykyään nenääni häiritsevät myös liian voimakkaat pesuaineet: päätä alkaa särkeä ja silmiä kirvellä, henkeäkin vähän ahdistaa ja olo on tukala. Valitsen siis mieluusti ekoversion tai hajusteettoman tuotteen aina kun sellainen on saatavilla, ja miellän itseni melko valistuneeksi kuluttajaksi. 

Päätin kuitenkin tutkailla oikein kunnolla, että minkälainen onkaan meidän huushollin kemikaalikuorma. Ihan ekaksi tein YLE:n Kemikaalitestin. Tulos: "OK, olen keskinkertainen kemikaalikäpälä. Kemikaalikuormani on kohtuullinen, mutta saatan silti altistua päivittäin tuhansille haitallisille kemikaaleille." Oho. Miinusta tulee muoviastioiden käytöstä ja ruoan paistamisesta paistinpannulla. Äitinä onnistun paremmin: vauvan näkökulmasta täytetty testi antoi tulokseksi: "Loistavaa, olen tiedostava kemikaaliviisas! - - Altistut päivittäin enää vain muutamalle sadalle haitalliselle kemikaalille." Muutamalle sadalle?! Oikeesti?

Täytyy siis olla vielä monta asiaa, joissa voin pienentää kemikaalikuormaa. Ammattilaisen kolme helppoa vinkkiä arkeen ovat seuraavat:

1. Kosmetiikka. Yhdessä kosmetiikkatuotteessa voi olla kymmeniä kemikaaleja, ja hajustetuissa tuotteissa niitä on erityisen paljon: tutki siis tuotteiden ainesosaluettelot, ja suosi tuotteita, joissa kemikaaleja on vähiten. Suosi hajusteetonta, ja vältä etenkin metyyli-isotiatsolinonia, joka on todettu erittäin allergisoivaksi.
2. Keittiö ja ruoka. Käytä muoviastioita vain siihen tarkoitukseen, johon ne on tehty: tarkista merkinnät pakastamisesta, kuumentamisesta ja konepesusta. Älä käytä kertakäyttöiseksi tarkoitettua muovirasiaa ruoan säilytykseen. Älä käytä rikkinäistä, kellastunutta tai naarmuista muoviastiaa. Käytä lasista tai teräksistä juomapulloa.
3. Tekstiilit. Pese uudet tekstiilit ennen käyttöä, jotta myös niissä olevat kemikaalit peseytyvät pois. Suosi Ökö-Tex-merkittyjä ja Allergiatunnuksen saaneita tekstiilejä.

Näistä ykkönen ja kolmonen toteutuvat meillä jo kohtalaisesti. Kosmetiikkaa mä käytän melko vähän, koska kaikki mitä laitan iholleni, on kohta vauvan suussa: hän maistelee kaikkea, myös äitin poskea, ja pienten sormien mukana suuhun kulkeutuu jos jonkinlaista mömmöä. Siksipä kotiäitinä ei tee mieli kosmetiikalla lotrata. Päivittäin käytössä ovat hammastahna ja dödö, parin päivän välein shampoo, hoitoaine ja kasvovoide. Ehkä kerran viikossa laitan lisäksi hiuspuuteria, meikkivoidetta, ripsiväriä, poskipunaa ja huulirasvaa, joskus juhliessa enemmänkin meikkiä sekä muotovaahtoa ja hiuslakkaa. 

Vauvan iholle ei juuri muuta laiteta kuin peppua pyyhkiessä kosteuspyyhkeen ainesosia: naamaa niillä ei koskaan pyyhitä, eikä noin pienen pesemiseen tarvita shampoota tai suihkushampoota. Rasvaa tai talkkiakaan emme ole kokeneet tarpeelliseksi, kun iho on pysynyt kunnossa ilmankin. Peppupyyhkeet ovat hajusteettomia ekoversioita, mutta käsi sydämelle: enhän mä oikeasti tiedä, mitä ne sisältävät. Olisi siis syytä tarkistaa, mitä virkaa toimittavat gluconolactone, potassium sorbate, propanediol, sodium benzoate, caprylyl/capryl glucoside, maltodextrin, aloe barbadensis leaf juice, chamomilla recutita flower extract, calcium gluconate ja citric acid.

Muovisia rasioita meillä käytetään melko paljon. Pääosin ruokaa säilytetään elintarvikekäyttöön tarkoitetuissa rasioissa, mutta marjasatoa saatamme pakastaa myös vanhoissa jäätelö- tai keksirasioissa. Siitä olen tarkka, ettei mikroon laiteta muita kuin elintarvikekelpoisia rasioita – muistaakseni olen joskus aikanaan tarkistanut, että ne soveltuvat myös mikroon. Vesipullona käytin vielä raskausaikana vanhaa limsapulloa, kunnes siihen alkoi tulla todella inhottava, kemikaalinen sivumaku. Silloin hankin juomapulloksi siihen tarkoitukseen valmistetun pullon, jonka ei pitäisi sisältää mitään myrkyllistä. Kun se alkaa vedellä viimeisiään, taidan hankkia tilalle lasisen tai teräksisen version.

Pyykkituvalla kemikaalikuormani on vähäinen: hankin vaatteet pääosin käytettynä, ja kun ostan uutena, suosin luomupuuvillaa ja Ökö-Texiä. Kaikki tekstiilit pestään ennen käyttöä. Meillä on jo vuosia käytetty hajusteetonta pyykinpesuainetta ja huuhteluaineena etikkaa, eikä hajusteellinen versio tulisi kuuloonkaantän herkän nenuni kanssa: käytettynä ostetuistakin vaatteista mun täytyy ensimmäisenä pestä pois entisen kodin hajusteet (vaikka pesisin ne kyllä muutenkin). Vain muutamat vaatteet Ukkonen pesee hajustetulla erikoispesuaineella. Mutta en mä tässäkään asiassa ihan puhdas pulmunen ole – teen usein heräteostoksia alerekillä, ja näidenkin vaatteiden kemikaalit huuhtoutuvat pesuveden mukana viemäriin. Minne ne päätyvät? Pystytäänkö ne poistamaan jätevesien käsittelyprosessissa, vai päätyvätkö ne uunilohen mukana lautaselleni?

Kyllähän tämä kemikaalihomma ajatuksia herättää. Annan itselleni seuraavan kemikaalihaasteen:

1. Selvitän, mitä aineita minun ja vauvani käyttämä kosmetiikka sisältää. Vaihdan haitallisia tai turhia ainesosia sisältävät tuotteet turvallisempiin.
2. Käyn muovirasiavarastot läpi ja poistan rasiat, jotka on tarkoitettu kertakäyttöiseksi tai joita ei ole valmistettu elintarvikekäyttöön. Poistan käytöstä myös naarmuuntuneet muoviset leikkuulaudat, kauhat ja muut ruoanvalmistusvälineet, joista voi liueta haitallisia aineita. Etsin  uusia tuotteita ostaessani vaihtoehtoja muovin tilalle.
3. Tarkistan käyttämäni pyykinpesuaineen koostumuksen. Yritän hankkia vaatteet entistä enemmän käytettynä. Uusia tekstiilejä hankkiessani kiinnitän erityishuomiota tuotteen kemikaaleihin. Pesen edelleen kaikki uudet tekstiilit ennen käyttöönottoa.

Miltäs kuulostaa: voisiko näillä pienillä teoilla päästä lähemmäksi myrkytöntä arkea? Millaisia valintoja teillä on tehty haitallisten kemikaalien vähentämiseksi?  Ja hei, olisipa mahtavaa, jos saisin seuraa tähän projektiini – lisää YLE:n vinkkejä kemikaalitekoihin löydät täältä. Tule mukaan?

– meiramiina

Äiti – älä neuvo!

Kun olin raskaana, hain milloin mistäkin osoitteesta nettikirppareilta bongaamiani vauvatarvikkeita ja äitiysvaatteita. Aika usein kaupan päälle sai tukun neuvoja. Että kannattaa sitten rasvata nännejä jo etukäteen, ja jos ne haavautuu niin lanoliinivoide on paras apu. Ja kannattaa sitten liittyä siihen-ja-tuohon FB-ryhmään ja lukea se-ja-tämä kirja. Ja että ootko aatellu imettää vai laitetaanko tämä rintapumppu kaupan päälle ja meinasitteko perhepedissä nukkua vai kiinnostaako pinnasängyn pehmusteet? Ja repeämistä ei sitten kannata stressata, ne kyllä paranee nopeasti.

En vielä tuntenut itseäni pätkääkään äidiksi, ja ahdistuin kysymyksistä, joiden pohtiminen ei ollut tullut mieleenkään. Nännit ja alapään olisin mieluusti pitänyt yksityisasiana. Ventovieraiden ja puolituttujen osallistuminen raskauteeni, synnytykseeni ja vielä vatsassa kasvavan vauvani hoitoon tuntui kummalliselta.

Äidiksi tultuani aloin ymmärtää, että äitimaassa äitisiskojen keskuudessa vallitsee äitisolidaarisuus, ja äitisiskojen neuvominen tulee syvältä äitisydämestä, joka tuntee ja kokee kaikki äitisiskon tunteet yhtä voimakkaana kuin silloin, kun hän itse odotti omaa vauvaansa ja opetteli lastaan hoitamaan. Äitineuvo tulee täydestä sydämestä, kaikella rakkaudella, pelkkää hyvää tarkoittaen. Puhumattakaan siitä, että suhtautuminen ihmiskehoon ja sen eritteisiin muuttuu synnytyksen myötä. Päätin, että vaikka kuinka tekisi mieli, pidän äitineuvoni omana tietonani, kunnes niitä kysytään. Vuodatan kokemukseni tänne blogiin, lukee ken tahtoo.

Ja nyt. Minä itse. Alan neuvoa FB:ssa ventovierasta ihmistä siitä, miten likaiset kestovaipat kannattaa säilyttää. Saatoinpa jopa muistuttaa erästä tulevaa äitiä foolihaposta. Kohta varmaan kirjoittelen nänninhoitovinkkejä raskaana olevan kaverin FB-seinälle. Anteeksi jo etukäteen.

Äidit. Minä ja kaikki muut. Ei neuvota, jos kukaan ei ole neuvoa kysynyt. Annetaan jokaisen odottajan kasvaa rauhassa äidiksi, jokaisen äidin hoitaa lastaan niin kuin hän parhaaksi kokee. Neuvotaan sitten, jos neuvoa pyydetään.

– meiramiina

Kantamisen viikko – #IBW 2018

Hyvää kansainvälistä kantamisen viikkoa! International Babywearing Week on 1.–9.10.2018.

Ensikosketukseni kantamiseen oli se, että sisko sitoi oman vauvansa mun päälleni reilut 10 vuotta sitten. Perehdyin kantamiseen paremmin ollessani raskaana, ja hyvä oli että perehdyin. Kävi nimittäin ilmi, että vauvamme on erittäin läheisyydentarpeinen yksilö. Vauva-arjen alkuaikoina kantamisen tärkein seikka oli se, että pystyin pitämään pienen lähellä ilman että hartiat ja selkä kipeytyivät. Kannoimme lasta pääosin sisällä – ulkoillessa hän nukkui vaunuissa.

Sitten pieni kasvoi isommaksi ja alkoi kiinnostua ympäröivästä maailmasta. Hän ei enää nukahtanut vaunuihin, ja sai hepulin kun vaunuista ei nähnyt mitään. Motoriikka ei vielä riittänyt rattaissa istumiseen, joten aloimme myös ulkoilla kantaen. Kun vauva kasvoi ja alkoi touhuilla lattialla omiaan, sisällä kantaminen väheni, mutta ulkona kannoimme koko ajan enemmän ja enemmän. Nyt vauva on 7 kk, ja kuljemme kantaen lähes kaikkialle. Perhekerho, neuvola, harrastukset ja kauppa ovat kävelymatkan päässä, ja ulkoillessa pääsemme pienille poluille ja haastavampaan maastoon. Kotoa lähteminen on huomattavasti helpompaa kuin vaunuaikoina, ja vaunut ovatkin olleet parkissa jo monta kuukautta. Myös Ukkonen kantaa, kantoi jo vastasyntynyttä, vaikkakin mua harvemmin.

Kantovälineitä on moneen lähtöön: on liinaa, reppua ja niiden välimalleja. Vastasyntyneen kanssa koimme parhaaksi pehmoisen ja joustavan trikooliinan. Kun vauva kasvoi, aloimme käyttää tukevampaa kudottua liinaa ja rengasliinaa. Hankimme myös kantorepun, johon mä tykästyin ja jota käytän kaikista eniten.

Asumme melko pienellä paikkakunnalla, ja pitkistä katseista päättelen, ettei täällä olla juuri nähty kantajia. Etenkin vanhemmat ihmiset katsovat meitä tosi pitkään ja yrittävät keksiä, mikä on tuo kaula-aukostani törröttävä ylimääräinen pää. Kommentit ovat olleet vain myönteisiä: voi että, onko sulla vauva siellä, kyllä äitin takin alla on varmasti hyvä olla, onpa kätevää! Ihmiset ovat usein myönteisen kiinnostuneita ja kyselevät mun kantorepusta ja -takista, toiset katselevat vaivihkaa vähän varautuneemmin. Useampi äiti on kertonut kantaneensa vauvaa pienenä repussa, ja ihmetellyt, miten jaksan kantaa isompaa vauvaa: heillä on kipeytynyt selkä tai vauva ei ole enää viihtynyt. Jutustelun myötä on poikkeuksetta selvinnyt, että välineenä onkin ollut rintareppu. Rintareppu ja kantoreppu eivät ole sama asia. Rintareput on tarkoitettu lyhytaikaiseen kantamiseen (yleinen suositus taitaa olla 15 minuuttia kerrallaan), eikä vauvan asento ole niissä paras mahdollinen. Kantoreppu sen sijaan on suunniteltu ergonomiseksi niin vauvalle kuin kantajalle, eikä aikarajoitusta kantamiselle ole.

Kaikki markkinoilla olevat kantovälineet eivät siis ole ergonomisia. Mutta mistä tietää, että vauvan asento on oikeanlainen? Olen vielä aloittelija, en kokenut konkari enkä koulutettu kantovälineohjaaja, mutta muutaman jutun olen lyhyen kantourani aikana oppinut. Kuten sen, että vauvan asennon ergonomisuuden voi tsekata "neljällä peellä": 

• pyöreä selkä
• polvitaipeesta polvitaipeeseen (liina tai repun paneeli siis)
• peppu polvia alempana
• pussausetäisyys

Pienen vauvan selän luontainen asento on pyöreä, kuin C-kirjain. Selkä pyöristyy, kun jalat ovat koukussa ja peppu polvia alempana (kuin M-kirjain tai syvä kyykky). Kun kantoväline menee polvitaipeesta polvitaipeeseen, vauvan jalat asettuvat sammakkoasentoon, eikä vauva roiku haaruksiensa varassa. Pienen vauvan jalat ovat aluksi hyvin kapeassa haara-asennossa kunnes lonkat avautuvat leveämpään kyykkyyn. Tärkeää on se, että jalkoja ei asetella väkisin, vaan noudatellaan niiden luontaista asentoa. Pussausetäisyydellä vauvaa on helppo tarkkailla ja varmistaa, että hengitystiet pysyvät koko ajan avoinna ja vauvalla on muutenkin kaikki ok.

Minun oli helpointa hahmottaa vauvan oikea asento, kun katsoin rintani päällä nukkuvaa vauvaa: hän veti jalat koukkuun mahansa alle ja kädet lähelle kasvoja, ja käänsi vielä päänsä sivulle niin, ettei nenä painunut mua vasten. Kantoasento on sama, mutta pystyssä. Isompi vauva röhnöttää jo ryhdikkäämmin jalat ja joskus kädetkin levällään, mutta jalat silti koukussa.

Alla oleva Kantoliinayhdistyksen ihana ohjekuva tiivistää kantamisen perusperiaatteet:

Haluaisitko kokeilla kantamista, mutta et tiedä mistä aloittaa? Tässä muutama vinkki:

• Kantaminen saattaa vaikuttaa aluksi kaameen monimutkaiselta ja vaikealta. Sitä se ei ole. Kokeneilla kantajilla on miljoona termiä erilaisille välineille ja sidonnoille, mutta kantamiseen et tarvitse kuin yhden sopivan välineen ja sidonnan.
• Tutustu kantamisen perusperiaatteisiin esimerkiksi Kantoliinayhdistyksen sivuilla (ks. myös kuva yllä). Oikeanlainen väline ja asento tekevät kantamisesta mukavaa ja turvallista teille molemmille!
• Hanki ergonominen kantoväline esimerkiksi vuokraamalla kantovälinelainaamosta (monia eri puolilla Suomea) tai ostamalla oma FB:n Kantovälinekirppikseltä.
• Lue kantovälineesi käyttöohjeet ja katso ohjevideoita. Pyydä tarvittaessa neuvoja esimerkiksi alueesi kantovälinetukihenkilöltä tai FB:n Kantoliinat ja kantoreput – kysy ja keskustele -ryhmästä. Lainaamosta saat opastuksen vuokraamasi välineen käyttöön. Kantoliinayhdistyksellä on myös paikallisjaostoja ja esimerkiksi Tampereen seudulla järjestetään säännöllisesti vapaamuotoisia tapahtumia. Kantajat ovat ylipäätään avuliasta porukkaa! 

#babywearinghas #kantaminenon – Miksi kannan?
Kantamisesta on tullut minulle luonteva ja tärkeä osa äitinä olemista. Kantaessa syli on täynnä rakkautta. Tunnen suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta vauvan kanssa, vähän samalla tavalla kuin imettäessä. Että me ollaan yhdessä tässä maailmassa. Tärkeintä mulle onkin se, että voin pitää vauvan lähelläni. Kantaminen on myös käytännöllistä. Tykkään siitä, että voimme mennä minne haluamme ja mahdumme kulkemaan ahtaistakin väleistä. Arkea helpottaa sekin, ettei vauvaa tarvitse pukea kovin moneen vaatekerrokseen, kun kuljetan häntä takkini alla. Vauva tykkää olla kyydissä: hän rauhoittuu kiukkuisenakin nopeasti, katselee aikansa ja nukahtaa kun nukuttaa. Olemmepa missä vain, mulla on aina mukanani rauhoituskeino, kulkuväline ja päiväunipaikka.

Vaikka kantaminen on pääosin ihanaa, ei se autuaaksi tee. Välillä ottaa aivoon olla kantojuhtana, ja hetkittäin ahdistaa olla ihokkain. Mutta hyvää on paljon enemmän. Ihan parhaita hetkiä ovat ne, kun pieni käsi taputtelee tai silittelee mua kävellessämme neuvolaan. Kun kiukkuinen vauva näkee, että otan repun esille ja alkaa nauraa. Tai se, kun maailmasta kiinnostunut pieni pöllöniska kuikuilee kyydissä aikansa ja painaa sitten päänsä mun rintaa vasten ja nukahtaa. Kun  huomaan yhtäkkiä, että vauva on herännyt, katselee minua tai maisemaa ja hymyilee.

Kannetaanko teillä? Mitä kantaminen merkitsee sinulle?

Lisätietoa:

Tukea ja tietoa kantamiseen (Kantoliinayhdistys)

Benefits of Babywearing (Babywearing International
Lastentarvikeliike Ipanaisen artikkelit kantamisesta (mm. turvallisuus ja kantovälineen hankinta)