Vauva-arki on alkanut

Ukkonen meni kolmen viikon isyysloman jälkeen töihin, ja opettelemme pikku-ukon kanssa kaksistaan toistemme tapoja. Jos ihan totta puhutaan, mua vähän jännitti jäädä vauvan kanssa kaksin kotiin. On maailman avuttomin olo, kun vauva vaan itkee enkä tiedä mikä on hätänä (vaikka se itku kestäisi todellisuudessa ehkä minuutin). Onneksi Ukkoseni on jo kolminkertainen isä ja melko pätevä sellainen: "Syötä, röyhtäytä, vaihda vaippa, juttele ja kanniskele – jos mikään näistä ei auta, aloita alusta." Erään tuplaäitiystäväni neuvo oli, että jos mikään muu ei auta, riisu lapsi alasti niin johan tyyntyy. Näillä mennään. 

Pikku-ukko syntyi lopulta kiireellisellä sektiolla, enkä ole vielä ihan täysissä voimissa. Otamme siis arjen mahdollisimman rauhallisesti. Vietämme suurimman osan päivästä ihokkain, sohvannurkassa köllötellen tai kantoliinassa touhuillen. Kun Ukkonen tulee töistä, hän nappaa pikku-ukon kainaloon ja minä saan levähtää tai tehdä omia juttujani kaksin käsin. Pyrkimyksenä on käydä joka päivä myös kävelyllä tai muuten poistua neljän seinän sisältä. Onkin ollut ihanaa päästä ulos nauttimaan talvesta. Lunta on ollut paljon mutta pakkasta vähän tai ei ollenkaan, ja pikku-ukko nukkuu tyytyväisenä kärryttelyn ajan. Vaunutkin on osoittautuneet ihan talvikelpoisiksi. Vaunulenkit lienee parasta liikuntaa just nyt, eikä pääkopan tuulettaminenkaan ole pahitteeksi. 

Äidiksi tuleminen on ollut melkoinen henkinen myllerrys ja viimeiset viikot olen kulkenut tunteiden vuoristorataa. Osasin odottaa "baby bluesia", mutta en tajunnut, kuinka suuria asioita tuoreen äidin mieli prosessoi. Olen käsitellyt jälkikäteen pelkoa siitä, että jokin olisikin mennyt raskausaikana tai synnytyksessä vikaan. Olen tuntenut ääretöntä kiitollisuutta siitä, että saan pitää omaa lasta sylissäni ja surua niiden puolesta, joiden haaveet eivät ole vielä toteutuneet. Auton rattiin istuessani olen hyvin tietoinen kaikista riskeistä tien päällä, ja tuntuu musertavalta, että takapenkillä tuhisee avuton ja viaton pieni lapsi. Olen vastuussa tuosta pienestä ihmisestä, enkä mitenkään voi suojata häntä kaikilta vaaroilta. Millainen äiti minusta tulee? Pystynkö tarjoamaan tälle pienelle kaiken sen mitä tarvitaan, että lapsesta kasvaa tasapainoinen ja onnellinen aikuinen? Osaanko kannustaa, tukea, lohduttaa ja rohkaista? 

Voitte varmaan kuvitella, että ristiäisvirsien valitseminen näissä tunnemyrskyissä on hirween helppoa. NOT.

- meiramiina

Hän on täällä

Hän on täällä. Meidän pieni poika, hartaasti toivottu ja odotettu. Hän antaa elämälle uuden rytmin, sanelee arjen kultaiset säännöt. Hänen tahtiinsa maailma kulkee, hymystä hymyyn, unesta toiseen. Hänen katseessaan on jotain tuttua, kuin olisimme tavanneet joskus ennenkin, kuin olisin odottanut koko elämäni, että tapaamme uudestaan. Hän katsoo minua silmiin ja sieluun saakka. Sanoo: tässä ollaan, yhdessä.

Ensimmäinen viikko kotona on ollut ihana. Olemme pesineet sohvannurkassa kaksin ja kolmisin, tuoksutelleet pientä päätä, silitelleet ja sylitelleet, huokailleet ihastuksesta. 

Ja sitten vähemmän runolliseen osuuteen. Nukumme lyhyissä pätkissä silloin kun voimme ja torkahtelemme kesken aamupalan juustosiivu suupielestä roikkuen. Mestarilla on jatkuvasti köntsät housussa ja joskus myös niiden ulkopuolella. Hän ei pidä vaipanvaihdosta, eikä pidä äitikään: olemme päätyneet arviointikehikkoon, jonka mukaan tiimimme on suorittanut vaipanvaihtotilanteen onnistuneesti, jos vain toinen osallistujista itkee. Niskakakkaa emme ole vielä tavanneet, selkäkakan kylläkin. Ruokaa tehdään kerralla iso kattilallinen ja jos ei jakseta tehdä, tilataan pitsaa kotiinkuljetuksella. Tissit on aika isossa osassa tämänhetkisessä elämässämme, niistä puhutaan paljon ja ne on useammin esillä kuin piilossa (usein myös vahingossa). Maidonnousu tekee kipeää. Siis oikeesti. Itke ja imetä. Onneksi lähikaupan valikoimissa on rintapumppuja. Kotoisa testiryhmämme suosittelee vauva-arkeen valmistautuvia hankkimaan jo ennen laitokselle lähtöä myös lanoliinivoidetta, kaalin ja kauratyynyn. Ja hormonit, ne vasta on veikeitä. Pillahdin itkuun, kun Ukkonen tilasi pitsaani tomaattia. Koska "mistä sä voit arvata että sitähän mä just halusinkin".

Vauvahuuruissa,

meiramiina