Hän on täällä

Hän on täällä. Meidän pieni poika, hartaasti toivottu ja odotettu. Hän antaa elämälle uuden rytmin, sanelee arjen kultaiset säännöt. Hänen tahtiinsa maailma kulkee, hymystä hymyyn, unesta toiseen. Hänen katseessaan on jotain tuttua, kuin olisimme tavanneet joskus ennenkin, kuin olisin odottanut koko elämäni, että tapaamme uudestaan. Hän katsoo minua silmiin ja sieluun saakka. Sanoo: tässä ollaan, yhdessä.

Ensimmäinen viikko kotona on ollut ihana. Olemme pesineet sohvannurkassa kaksin ja kolmisin, tuoksutelleet pientä päätä, silitelleet ja sylitelleet, huokailleet ihastuksesta. 

Ja sitten vähemmän runolliseen osuuteen. Nukumme lyhyissä pätkissä silloin kun voimme ja torkahtelemme kesken aamupalan juustosiivu suupielestä roikkuen. Mestarilla on jatkuvasti köntsät housussa ja joskus myös niiden ulkopuolella. Hän ei pidä vaipanvaihdosta, eikä pidä äitikään: olemme päätyneet arviointikehikkoon, jonka mukaan tiimimme on suorittanut vaipanvaihtotilanteen onnistuneesti, jos vain toinen osallistujista itkee. Niskakakkaa emme ole vielä tavanneet, selkäkakan kylläkin. Ruokaa tehdään kerralla iso kattilallinen ja jos ei jakseta tehdä, tilataan pitsaa kotiinkuljetuksella. Tissit on aika isossa osassa tämänhetkisessä elämässämme, niistä puhutaan paljon ja ne on useammin esillä kuin piilossa (usein myös vahingossa). Maidonnousu tekee kipeää. Siis oikeesti. Itke ja imetä. Onneksi lähikaupan valikoimissa on rintapumppuja. Kotoisa testiryhmämme suosittelee vauva-arkeen valmistautuvia hankkimaan jo ennen laitokselle lähtöä myös lanoliinivoidetta, kaalin ja kauratyynyn. Ja hormonit, ne vasta on veikeitä. Pillahdin itkuun, kun Ukkonen tilasi pitsaani tomaattia. Koska "mistä sä voit arvata että sitähän mä just halusinkin".

Vauvahuuruissa,

meiramiina