Rauhassa rahkaa, rakas

Minä: "Voitko viihdyttää tätä lasta, että saan syödä hetken rauhassa rahkaa?"
Ukkonen: "Nokun olin just menossa kellariin maalaamaan sen hyllyn."
Minä: "Kaks minuuttia, pliis. Mää haluan nyt ihan oikeesti syödä rauhassa sitä rahkaa. Harhautat tuota vauvaa ettei se tuu roikkumaan mun lahkeeseen. Se on ollut ihan tosi sylinkipeä tänään, en oo saanut poistua näkökentästä hetkeksikään. Tarvin edes kaks minuuttia ilman että joku vaatii multa jotain."
Ukkonen: "Joo okei, kaks minuuttia. Aika alkaa nyt."

Kävelen keittiöön päin. Ovelta vilkaisen taakseni. Ukkonen katsoo puhelintaan, lapsi konttaa kohti ja valmistautuu päästämään ilmoille sydäntä särkevän huudon.

Minä: "Nyt perkele! Keskity! Mikä on sun tehtävä?"
Ukkonen, hämmästyneenä: "Ottaa aikaa kun sä syöt rahkaa."

Anna mun kaikki kestää.

Nukkumisesta taas

Kirjoittelin muutama kuukausi sitten meidän lempeästä uniharjoittelusta. Nukuin tuolloin omaa univelkaani pois olohuoneen sohvalla, ja yllättäen sekä minä että vauva aloimme nukkua sikeästi ja pitkään. Pikkutyyppi havahtui yömaidolle yleensä kerran aamuyöstä, ja jäi samalla viereeni nukkumaan. Muutaman viikon jälkeen muutin takaisin makuuhuoneeseen, ensin eri patjalle, sitten perhepedin kauimmaiselle reunalle ja lopulta takaisin vauvan viereen. Nukuimme hyvin lähes kaksi kuukautta.

Nyt on taas joku uusi vaihe päällä. Lieneekö syynä viikonloppureissusta palaaminen, eroahdistus vai vatsataudista toipuminen – jostain syystä vaapero haluaa olla rinnalla KOKO AJAN. Päivin öin. Aina. Joka välissä. Non-stop. Illalla hän nukahtaa melko helposti ja nukkuu sikeästi muutaman tunnin, mutta havahtuu kun kömmin petiin: uni muuttuu levottomaksi eikä pieni rauhoitu edes rinnalle tavalliseen tapaan. Hän torkkuu ehkä tissi suussa muutaman tunnin, herää sitten kunnolla, hyörii ja pyörii, ottaa maitohuikan, nousee seisomaan ja juttelee seinälle, pötköttää hetken kainalossa, lähtee mönkimään, taputtelee nukkuvan isänsä poskea ja kaivautuu hetkeksi Ukkosen kainaloon, konttaa omaan sänkyynsä, järjestelee petivaatteitaan, konttaa takaisin meidän väliin, ottaa taas maitohuikan ja torkahtaa, havahtuu uudelleen mönkimään, istahtaa ihan tarkoituksella Ukkosen naaman päälle ja hekottaa unisen isänsä hölmistyneelle ilmeelle, konttaa hakemaan iltasatukirjansa ja paukuttaa niillä mua päähän, ottaa huikan ja torkahtaa jne jne. Viimein saan hänet nukahtamaan rinnalle (ns. tissitainnutus). Siinä sitä ollaankin sitten symbioosissa aamuun asti, havahtuen joka risaukseen jolloin bileet alkaa alusta. Itsehän en ole viime aikoina juuri saanut nukuttua. Ukkonenkin vain hitusen paremmin (korvatulpista huolimatta).

Päätimme testata hyväksi havaittua "äiti ulos makkarista" -toimenpidettä. Muutin siis väliaikaisesti takaisin olohuoneen sohvalle. Toissa yönä Ukkonen heräsi hyssyttelemään puolilta öin, yhdeltä, kahdelta ja neljältä, jolloin vaaperoinen kiikutettiin maidolle ja mun kainaloon nukkumaan. Loppuyö menikin rauhallisemmin. Viime yönä mua kaivattiin vasta aamuneljältä. Odotamme mielenkiinnolla, miten ensi yö menee. Pitäkää peukkuja!

– meiramiina