Minä: "Voitko viihdyttää tätä lasta, että saan syödä hetken rauhassa rahkaa?"
Ukkonen: "Nokun olin just menossa kellariin maalaamaan sen hyllyn."
Minä: "Kaks minuuttia, pliis. Mää haluan nyt ihan oikeesti syödä rauhassa sitä rahkaa. Harhautat tuota vauvaa ettei se tuu roikkumaan mun lahkeeseen. Se on ollut ihan tosi sylinkipeä tänään, en oo saanut poistua näkökentästä hetkeksikään. Tarvin edes kaks minuuttia ilman että joku vaatii multa jotain."
Ukkonen: "Joo okei, kaks minuuttia. Aika alkaa nyt."
Kävelen keittiöön päin. Ovelta vilkaisen taakseni. Ukkonen katsoo puhelintaan, lapsi konttaa kohti ja valmistautuu päästämään ilmoille sydäntä särkevän huudon.
Minä: "Nyt perkele! Keskity! Mikä on sun tehtävä?"
Ukkonen, hämmästyneenä: "Ottaa aikaa kun sä syöt rahkaa."
Anna mun kaikki kestää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Yllättävä ompeluinspiraatio iski: nythän mä teen vauvalleni pöksyt! Monet kaupan housut on meidän pikkutyypille liian kapeapeppuisia ja pit... -
Siinä ne nyt on – meidän vauvan kiesit. Ai että mä tykkään! Brio Smile -yhdistelmävaunut. VAROITUS: seuraa sepustus, joka on yhtä pitk... -
Aaah, neulomisvimma. Tosin se yllätti jo viime syksynä, jolloin tein vauvalle muutaman parin kantosukkia. Kolmannet jäi puikoille vimman...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti