Elämää 1-vuotiaan kanssa

Hyvää maaliskuuta! Tiedoksi heti alkajaisiksi, että blogiharrastukseni kohtasi yllättävän haasteen: mun tietokone ei enää päivitysten jälkeen tunnista kameraa. En siis saa kuvia siirrettyä läppärille ilman jotain lisäosavälikappalehässäkkää, jonka hankkiminen on ns. "vaiheessa". Täytyy siis tyytyä sanallisiin sepustuksiin. Sori ny.

Pikkutyyppi on nyt 1-vuotias. Olin koko synttäriviikon jotenkin niin tunteikkaalla tuulella, että aloin pillittää aina kun joku sanoi "1-vuotias". Tai vaikkei sanonutkaan. On hurjaa, miten nopeasti vuosi on mennyt – ja toisaalta tuntuu, että ainahan tämä pieni ihminen on ollut osa mun elämää. Vauvavuosi on joka tapauksessa ohi, sitä ei käy kieltäminen. Meillä asuu nykyään pieni henkilö, joka taapertaa. Elämme siis taaperoarkea, ja sellaisen tunnisteen löydät jatkossa blogin sivupalkistakin. #taaperoarki

Olen aiemmin kirjoitellut arkisista päivistä kuukauden ikäisen ja puolivuotiaan vauvan kanssa. Mutta millaista onkaan elämä yksivuotiaan kanssa? Tässäpä taas päivä elämästäni!

klo 07:15. Kuulen unen läpi rapinaa. Jaahas. Jälkikasvuni on aloittanut päivän työt. Aikakauslehdet lentelevät iloisessa kaaressa kirjahyllystä lattialle. Yritän epätoivoisesti houkutella muksua takaisin nukkumaan. Tissitorkku on turha toivo – tämä lapsi on aamuvirkku. Kun lukulamppuni meinaa ottaa jalat alleen, saa äitikin – noh, jalat alleen. Pitääkin muistuttaa Ukkosta, että valaisimen johto kiinnitetään ASAP. Meidän huusholli on jo melko hyvin vauvavarmistettu, mutta lapsen kasvaessa vaaranpaikatkin lisääntyvät lähes päivittäin.

Aamuumme on ilmestynyt uusi ohjelmanumero: potta. Tämä on toinen aamu, kun aloitamme päivän pottahommilla. Nostan muksun istunnolle, luen hänelle kirjoja ja olen palikkaleikin assistenttina. Hän ojentaa minulle palikoita, minä sanon kiitos. Hän pyytää palikoita takaisin ojentamalla kätensä ja äännähtäen kysyvästi. Annan palikat yksi kerrallaan takaisin. Sanon ole hyvä. Juuri kun alan epäillä että myöhästyimme, lirahtaa pottaan ihka oikea pissa. Kehun vuolaasti ja pikkutyyppiä naurattaa, kun äiti on niin hassu. 

Päivävaatteet päälle ja menoksi. Pikkutyyppi oppi kävelemään juuri ennen 1-vuotispäiväänsä. Nyt hän tepsuttelee telkkarin eteen ja alkaa komentaa minua: telkkari päälle! Tämä on uutta. Telkkari ei kuulu mitenkään olennaisena osana meidän aamuihin, mutta nyt pikkutyyppi on selvästi sitä mieltä, että on lastenohjelmien aika. Eipä onnistu kyllä, sori vaan. Sekös taapertajaa harmittaa. 

klo 07:45. Kannan kiukkupussin aamupalalle. Harmitus unohtuu nopeasti. Pilkon hedelmiä kahteen kuppiin ja lorautan maustamatonta jugurttia päälle, pikkutyypille vain ihan vähän: hän totuttelee pikkuhiljaa maitotuotteisiin uudelleen, koska niistä tuli 10-kuisena ihottumaa. Aamupalaseurani on hieman malttamaton, ja hoputtaa mua kärsimättömänä. Hän käy annoksensa kimppuun hyvällä ruokahalulla ja innokkaasti. On kiva seurata lapsen ruokailua, kun hän suhtautuu ruokaan niin ennakkoluulottomasti ja kiinnostuneesti. Annan pikkutyypille lusikan ja haarukan, ja kun hän pätkii antaumuksella annostaan kaksin käsin, saan itsekin syödä aamupalani rauhassa. Kesken aamupalan hän alkaa osoitella merkitsevästi astiakaapille. En ensin tajua, mitä hän haluaa, mutta sitten hoksaan: vesimuki unohtui. Hän on juuri oppinut juomaan nokkamukista itse, ja se on tärkeä. Taapero heiluu mukinsa kanssa ja maiskuttelee tyytyväisenä. Lopuksi hän länttää jugurttia tukkaansa, heittää aterimet lattialle ja kaataa ruokailualustansa nurin. Siitä tietää, että valmista tuli. Luutuan lapsen, pöydän ja syöttötuolin. 

Nyt olisi hyvä aika käydä pottatreenissä, mutta mä tajuan sen hetkeä liian myöhään. Plääh.

klo 08:15. Laitan telkkarin päälle ja lataan kahvinkeittimen. Pikkutyyppi ei jaksa seurata lastenohjelmia kuin ehkä minuutin, mutta Pikkukakkosen musiikkivideoita hän katselisi vaikka kuinka kauan. Hän istuu lattialla selkä suorana, kädet sylissä, kulmat vähän kurtussa ja katsoo hyvin keskittyneesti laulun alusta loppuun asti. Mieluisan laulun alkaessa hymyilee erittäin onnellisen näköisenä. Laulujen välillä liikehtii vähän malttamattomana, mutta jaksaa kuitenkin kärsivällisesti odottaa uuden laulun alkamista. Minä juon rauhassa kahvini (!) ja kirjoittelen tätä tekstiä.

klo 08:45. Pikkutyyppi alkaa muuttua levottomaksi ja käy kiskomassa mua lahkeesta. Telkkari kiinni ja leikkimään. Taaperoinen on erityisen kiinnostunut keittiöleikistä: hän vispaa vispilällä mielikuvitussoppaa, kantaa kattilan leikkiuuniin ja sulkee tarkasti uunin luukun. Tuo minulle astioita ja hörppää leikisti kahvikupista. Välillä kiskotaan kaksin käsin tavaroita hyllyistä lattialle ja kannetaan leluja huoneesta toiseen. Yleensä touhua säestää taukoamaton höpötys. Lapsi on puheliasta sorttia, ja juttelen hänelle paljon. Hän on myös kova halailemaan, ja käy ohimennen pusimassa äitiä.

klo 09:15. Heräämisestä on kaksi tuntia, ja lapsi alkaa olla väsyneen oloinen. Hän ottaa usein tähän aikaan päivästä pienet tirsat, muttei aina. Olen nukkunut edellisenä yönä sairaan huonosti, ja haaveilen pääseväni itsekin edes hetkeksi päiväunille. Otan lapsen maitohuikalle ja hänen silmänsä alkavat lupsua lupaavasti. Juuri kun hän on vaipumassa uneen, mulle tulee hirwee vessahätä. Yritän laskea hänet varovasti sohvalle nukkumaan, mutta eihän se koskaan onnistu. Hetkessä taapero on täysin hereillä ja touhuaa sata lasissa. Huoh. Harkitsen lähtöä perhekerhoon, mutta 2,5 tunnin yöunilla en kyllä jaksa olla sosiaalinen. Päätän että jäämme kotiin touhuilemaan. Keittiöleikki jatkuu.

klo 11:00. Muksuni syö välipalaksi edelliseltä päivältä jäänyttä kauramaitoon keitettyä riisipuuroa ja kaupan omena-päärynäsosetta. Sotku on taas melkoinen, mutta lapsen mielestä tahmeaa riisipuuroa on älyttömän kiva syödä sormin. Päivän toinen vaatekerta lentää pyykkikoriin ja koira nuolee lattiaa onnellisena. Nyt muistan potta-asian ajallaan, ja homma hoidetaan tyylipuhtaasti maaliin. Uskomatonta, voiko tää olla näin helppoa?

Kun laitan lapselle vaippaa, huomaan että hänen nivusensa helottaa kirkkaan punaisena. Poskillekin nousee punaiset röhelöiset täplät ja selkään samanlaisia kuivia plänttejä kuin silloin, kun maitotuotteet aloitettiin ensimmäisen kerran. Voi itku. Onneksi pientä ei näytä haittaavan, hän touhuaa minkä ehtii. Yritän saada menevän vekaran rasvattua ja mietin, mistä ihottuma voisi johtua. Maitotuotteisiin on totuteltu jo muutama viikko, kauramaitokin on tuttu juttu. Omena aiheutti puolivuotiaana närästystä, mutta viime aikoina sitäkin on syöty ilman oireita. Tosin sose oli kaupasta ostettua uutta merkkiä, voisiko se sittenkin olla syypää? Siinä ei ole mitään muuta kuin 100 % omenaa ja päärynää, joten epäiltyjä ei ole turhan montaa. Täytyypä syödä tänään vain tuttuja takuuvarmoja ruokia ja kokeilla toisena päivänä varovasti uudestaan.

klo 12:15. Pikkutyyppi on jo tosi väsynyt, mutta ei malta rauhoittua päiväunille. Kunnollinen äiti pukisi nyt lapsensa toppavaatteisiin ja lähtisi vaunulenkille raittiiseen ilmaan. Mä en. Tarvitsen päiväunet. Katsomme siis YLE Areenasta jakson uusia Muumilaakson tarinoita maitoa tankkaillen ja nukahdamme molemmat.

klo 15:30. Heräämme päiväunilta juuri sopivasti – Ukkonen on tullut töistä ja laittanut ruokaa. Pikkutyyppi kiikutetaan ruokapöytään potan kautta: päivän kolmas onnistunut pottareissu, jes! Aikuisille on tänään mausteista papupataa, lapselle uunijuureksia ja jasmiiniriisiä (joka on kivan kökkäreistä sormiruokailijalle mutta tarttuukin sit ihan joka paikkaan). Tiesittekö, että bataattia on violettinakin? Vaihtelua ruokapöytään. Joukossa on myös palsternakkaa ja porkkanaa sekä kaurakermaa. Tänään suurin osa ruoasta lentää kaaressa lattialle.

Ruoan jälkeen taapero piipahtaa onnistuneesti potalla neljännen kerran. Ukkonen pidättää hengitystään ettei taaperoisen keskittyminen herpaannu, minä hihkun riemusta ja kehun lapseni maasta taivaisiin. En voi käsittää, miten tämä meneekin näin helposti. Taidettiin aloittaa tämä pottatouhu jotenkin erityisen otolliseen aikaan. Toim. huom. Aloittelijan tuuria: seuraavana päivänä pottaan ei osu yhtä ainutta pissaa.

klo 16. Ukkonen leikkii pikkutyypin kanssa ja minä vietän laatuaikaa kahvikupin kera somessa. Haaveilen uudesta kantoliinasta ja selailen kuvia. Olen iskenyt silmäni tiettyyn liinaan, ja yritän perustella itselleni, miksi tarvisin sen. Välillä tuntuu, että kaikki mun tekeminen liittyy jollain tavalla lapseen: jos en tutki kantoliinoja, etsin sormiruokaohjeita. Mitenkähän oppisin ottamaan sitä kuuluisaa omaa aikaa ja tekemään joskus jotain ihan muuta?

klo 17:30. Lähdemme porukalla kärrylenkille. Olemme ottaneet tavaksi käydä yhdessä vaunuttelemassa, ja se tekee kyllä hyvää parisuhteelle. Päivässä on edes yksi hetki, kun kumpikaan ei säädä yhtään mitään. Kävellään vaan. Jutellaan niitä näitä, aika usein käydään läpi käytännön asioita, riidelläänkin. Ollaan läsnä. Hetkessä. 

Pikkutyypin ei tarttis nukahtaa enää näin myöhään, mutta tapansa mukaan hän simahtaa vaunuihin viimeisen sadan metrin matkalla ja herää kun palaamme kotiin ja vaunut pysähtyvät. Iltapuuroaika on jo lähellä, joten välipalaksi riittää maito. Leikitään. Kuunnellaan lastenmusiikkia. Tanssitaan. Höpsötellään.

klo 19:45. Iltarutiinit. Pikkutyyppi alkaa näyttää univalmiilta, vaunuissa nukutuista iltaunista huolimatta. Ukkonen hoitaa yleensä iltarutiinit, mutta tänään hänellä on treeni-ilta. Lämmitän eiliseltä ylijääneen kaurapuuron ja lisään joukkoon tuoretta päärynää. Tänään en saisi syöttää, hän haluaa lusikoida puuron itse. Puuroa on joka paikassa, vähiten suussa. Päivän neljäs vaatekerta lentää pyykkikoriin. 

Päätän viedä kaurapuuroisen lapsen kylpyyn. Hän istuksii ammeessa mielellään lelujensa kanssa, mutta pään kastelemisesta hän ei tykkää yhtään. Tänään valinnanvaraa ei ole, jos meinaan saada kuivuneen kaurapuuroklöntin irrotettua hänen niskavilloistaan. Kylvyn jälkeen käsitellään sinkkivoiteella kriittisimmät ihottumakohdat ja puetaan villahousut ja yöpuku ylle. Hän vastustelee pukemista vimmaisesti, kuten aina. 

Kömmin taaperon kanssa peiton alle ja luemme jokailtaiset iltasatukirjat kainalokkain. Tankataan vähän iltamaitoa. Halaillaan ja höpötellään. Nostan unisen pienen omaan sänkyynsä. Sanon hyvää yötä ja alan esittää nukkuvaa. Hän nousee pystyyn, konttailee, järjestelee petivaatteitaan, höpöttelee. Käy vielä halaamassa. Alkaa hakea sopivaa nukkumisasentoa. Pötköttää pylly pystyssä ja loilottaa unilaulua, kääntelee päätä puolelta toiselle. Höpöttely alkaa hidastua. Hän nukahtaa. 

Ei hemmetti, unohdin hampaiden pesun. Päivän äitisyyllisyys ansaittu.

klo 21:30. Laitan itkuhälyttimen päälle ja hiivin alakertaan. Ukkonen on tullut treeneistä ja tiskaa. Laitan lelut paikoilleen ja kirjat hyllyyn, vien pyykit kellariin ja nostan täydet roskapussit eteiseen, jotta Ukkonen muistaa viedä ne aamulla töihin lähtiessään. Jokailtainen huushollin siistiminen on ihan välttämätöntä, jotta arki pysyy hallinnassa ja nuttura löysällä. Yhteinen iltapala. Loppuviikon aikataulujen läpikäynti ja kauppalistan teko. Yritämme pitää taktiikkapalaverin vähintään kerran viikossa. Ilman sitä arki tuntuu kaaokselta.

22:30. Ukkonen lähtee nukkumaan – minä kaivan kaapista suklaalevyn ja läppärin. Katson muutaman jakson Frendejä, selaan Facebookkia. Usein virkkaan illalla, mutta nyt en jaksa. Puolilta öin hiivin perhepetiin selailemaan vielä lehteä. Pikkutyyppi havahtuu ja nousee istumaan, mutta Ukkonen kippaa hänet takaisin makuulleen jatkamaan unia. Sammutan valot ja nukahdan melkein heti – onneksi. Mun on välillä tosi hankalaa saada unen päästä kiinni.

klo 04:00. Saan nukkua nelisen tuntia, ennen kuin pikkutyyppi herää yömaidolle. Siihen asti Ukkonen hoitaa heräämiset. Hassua kyllä, minä en välttämättä tunnista, onko taaperoisen kitinä nälkää vai uni-itkua, mutta Ukkonen tietää tasan tarkkaan äänestä, milloin lapsi haluaa maitoa. Aamuyön hän nukkuu kainalossani ja tissuttelee. Jossain vaiheessa hän lähtee tutkimusmatkoilleen, alkaa kertoilla juttujaan tai taputtelee minua päähän niin kauan, että herään. Uusi päivä alkaa.

Sellainen oli melko tyypillinen päiväni yksivuotiaan kanssa. Täynnä touhua, uuden oppimista, elämän ihmettelyä. Tämä oli hyvä päivä. Huomenna uudestaan. Mites te muut 1-vuotiaiden (sniif) äidit: kuulostaako meininki tutulta? Entä millainen on muun ikäisten normipäivä?

– meiramiina