Vauva-arjen huuruissa minusta on tuntunut, että elämä on syömisen, nukkumisen, seurustelun ja vaipanvaihdon sekamelskaa vailla rakennetta tai rutiineja. Mutta mahtaako meidän pikkutyypillä kuitenkin olla jonkinlainen rytmi? Päätin kirjata ylös yhden vuorokauden touhut.
Kun vuorokausi vaihtui, taisimme olla molemmat jo unessa. Aina emme ole – joskus pikkutyyppi itkeskelee ja kanniskelen häntä kahteen saakka, toisinaan valvon yksinäni viettämässä omaa aikaa. Olen nimittäin luonnostani yökyöpeli ja tykkään puuhailla omia juttujani kun muu maailma nukkuu.
Kolmelta yöllä herään vieressäni pötköttävän pikkutyypin vaativaan ähinään. On yöpalan aika. Selkeitä muistikuvia ei ole, mutta todennäköisesti imetän, vaihdan vaipan ja imetän uudestaan kuten yleensä. Nukahdamme molemmat kesken ruokailun ja havahdun seuraavan kerran aamuviideltä kun Ukkonen herää ja lähtee töihin. Siirrän pikkutyypin viereeni jatkamaan unia.
klo 06:15. On aamupalan aika. Tupla-ateria vaipanvaihdolla. Nukahdan nyytti kainalossani.
klo 09:00. Second Breakfast ja puklut äitin olkapäälle. Nyt ei enää nukuta. Haen itselleni nopeasti aamupalaa – alla kuva aamupalasta silloin, kun Ukkonen oli vielä isyyslomalla ja aamupalasta nyt... Vähän on taso laskenut. Suosiossa ovat "kaapista suuhun" -tyyppiset sekä yhdellä kädellä valmistettavat ruokalajit.
Seuraavan tunnin ajan pikkutyyppi ottaa ilmakylpyjä, itkeskelee, juttelee ja pötköttelee. Vauva potkuttelee tomerasti pelkässä sisävaipassa, jonka olen sitaissut löyhästi päälle. Meno alkaa mennä itkuiseksi, ja arvelen että alkaa olla toisen kattauksen eli välipalan aika. En jaksa laittaa vaippaa kunnolla, vaan kääräisen vauvan nopeasti peittoon ja otan rinnalle. Pikkutyyppi saa kuitenkin tissiraivarit eikä ala syömään. Rauhoittelen ja keinuttelen kunnes pienen silmät alkavat lupsua ja uni tulee. Laitan nyytin sohvalle nukkumaan ja käyn laittamassa kahvit tippumaan. Kun tulen takaisin, pikkutyyppi parahtaakin vaativaan itkuun. NYT on ruoka-aika.
klo 10:15. Välipala on syöty ja pikkutyyppi on juuri nukahtamassa syliini, kun aivastan ja vauvan silmät rävähtävät apposen auki. Hän katselee minua peittonsa uumenista, hymyilee ja alkaa jokellella – nyt onkin ilmeisesti seurusteluaika. Katselen tuota pientä ihmistä, joka on silminnähden hyvällä tuulella ja kertoilee iloisesti omia juttujaan. Hymyilemme toisillemme kuin heikkopäiset ja katselemme toisiamme syvälle silmiin. Ajattelen, että tämä on vauva-arjessa ihan kaikista parasta – kunnes peiton uumenista kuuluu mojova turahdus ja tunnen jotain märkää sylissäni. Hitaasti tajuntaani hiipii, että lapsi on peiton sisällä pelkässä sisävaipassa. Peiton, joka on noussut imetyksen aikana mytylle vauvan mahan korkeudelle. Sisävaipassa, jota en kiinnittänyt kunnolla. Nostan varovasti peittoa. Kyllä. Sylini on täynnä paskaa.
 |
| Pikkutyypin ystävät (hänen näkövinkkelistään) eli Ikean mobile – siitä on ollut suuresti iloa! |
klo 11:00. Olen pessyt ja pukenut pikkutyypin ja hän juttelee "ystävilleen" eli mobilen leluille. Olen saanut omatkin vaatteet vaihdettua, mutta suihkusta on toistaiseksi turha haaveilla. Onneksi vaippavuoto oli melko paikallinen, eikä "sitä itteään" ollut esimerkiksi hiuksissa. Tai naamassa. Yök. Alan touhuilla huushollia kuntoon lapsi käsivarrella, ja jossain vaiheeassa hän nukahtaa. Laitan pienen sitteriin jatkamaan unia, otan läppärin ja alan hoitaa asioita keikutellen samalla sitteriä jalallani. Vartin päästä huomaan, että pikkutyyppi on herännyt ja katselee minua silmät suurina. Laitan läppärin pois. Nyt jutellaan.
klo 12:15. Vauva alkaa vääntelehtiä ja kitistä sen näköisenä, että vaippa on märkä. Vaihdetaan kuiviin ja syödään. Kun pikkutyyppi on vielä tissin jälkeisessä tainnutustilassa, otan hänet kantoreppuun. Istahdan hetkeksi pianon ääreen ja pikkutyyppi nukahtaa. Nyt saan hoidettua kesken jääneet hommat. Puhun äitini kanssa puhelimessa, hoidan pankkiasioita ja ristiäisjärjestelyjä, haen pyykit kuivurista ja tajuan etten ole taaskaan muistanut syödä mitään..
klo 14:30. Syön salaattia seisaallani lapsi kantorepussa ja huomaan että lapseni päässä on makaroonia. Tämän takia en syö lämmintä ruokaa lapsi kyydissä.
klo 15:30. Kun lapsi on nukkunut jo kolme tuntia, hän alkaa vääntelehtiä kantorepussa sen oloisena, että kohta herätään. Lasken hänet varovasti sohvalle ja kipaisen pikaisesti vessaan. Pian pikkutyyppi herääkin syömään. Syötyään hän venyttelee ja haukottelee makeasti, ja yritän lempeästi saada hänet pidettyä hereillä edes hetken. Turhaan. Pikkuinen päättää jatkaa unia sylissäni. Puoli tuntia myöhemmin hän herää taas syömään, ja vartin päästä on jälleen umpiunessa.
klo 17:00. Taas syödään, kahteen tai ehkä kolmeenkin otteeseen. Ukkonen tulee kotiin ja ottaa pikkutyypin haltuun, vaihtaa samalla vaipat ja kuulumiset pitkän kaavan mukaan. Minä saan syödä kahdella kädellä, luksusta! Käyn pikaisesti siistiytymässä sillä aikaa kun mies pakkaa vauvan kaukaloon ja lähdemme ostoksille. Yleensä käymme tässä vaiheessa porukalla kärryttelemässä ja hoidamme samalla asioita (yleisimmin jätteet kierrätyspisteeseen ja kaupan kautta kotiin). Tällä kertaa on tarve lähteä autolla kauemmas kaupoille. Pikkuinen on helppoa reissuseuraa – hän nukkuu niin kauan kuin menopeli pysyy liikkeessä. Pysähtyä ei sovi, ja niinpä Ukkonen kärryttelee kenkäkauppaa ympäri sillä aikaa kun minä sovittelen popoja.
Kahdeksan maissa palailemme kotiin ja vauva alkaa heräillä. Ruoka-aika: alkupala, huoltotauko, pääruoka, venyttelytauko, jälkiruoka. Syötyään pikkutyyppi seurustelee hetken, mutta alkaa sitten kitistä. Kuulostaa siltä, että vatsaa vääntää. Kanniskelemme ja heijailemme pientä vuorotellen tunteroisen verran, kunnes hän nukahtaa. Hoidamme ristiäisjärjestelyjä ja kotitöitä ja vauva siirtyy sujuvasti sylistä syliin heräämättä. Puoli yhdentoista maissa nyytti lasketaan sohvalle nukkumaan ja Ukkonen lähtee petiä kohti. Vartin päästä onkin taas ruoka-aika. Syötyään vauva on kipeän oloinen eikä meinaa rauhoittua, kunnes käännän hänet mahalleen – pikkuinen hakeutuu sammakkoasentoon ja nukahtaa. Kun vuorokausi vaihtuu, pieni nukkuu sohvalla vieressäni ja minä roikun netissä. Odottelen, että vauva herää syömään, jotta voin samalla kääntää hänet selälleen: mahalla nukuttamista kun ei suositella, enkä oikein uskalla jättää pientä nukkumaan sammakkona jos en ole itse vieressä hereillä.
Kotoisa analyysiyksikkömme päättelee, että meillä sittenkin saattaa olla jonkinlainen päivärytmi! Ainakin ruoka-aika on vähintään kolmen tunnin välein. Kirjoittelen tätä havainnointipäivää seuraavana päivänä, ja tänäänkin olemme heränneet syömään kuuden-seitsemän kieppeillä ja nousseet yhdeksältä ylös. Pieni on ollut hereillä yhdeksästä puoleenpäivän, ja juuri äsken otin unisen pikkukaverin kantoliinaan ja hän simahti välittömästi. Ehkäpä voimme olettaa, että seuraavan kolmen tunnin aikana touhuilen kotihommia lapsi kyydissä?
– meiramiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti