Kulunut puoli vuotta on ollut aivan mielettömän ihana. Ensimmäiset kuukaudet menivät suloisessa vauvakuplassa, nyt mukaan on tullut myös ajoittaista väsymystä. Siitä lisää tuonnempana. Vauva-arjessa on omat haasteensa, mutta tykkään ihan hirveästi vauvan kanssa olemisesta. Hänen touhujaan on hauska seurailla. Puolivuotiaani on kiinnostunut vähän kaikesta. Kuten nyt vaikka äitin lehdestä. Maailmaa on tutkittava.
Mutta millaisia päiväni puolivuotiaan kanssa oikeastaan ovat? Tässäpä päivä elämästäni!
Klo 7–9. Aamupuuhat. Aamumme alkaa usein kahdeksalta, toisinaan aiemmin, joskus myöhemmin. Herään yleensä siihen, että pikkutyyppi "potkuttelee tasajalkaa" vieressäni. Hän on aamuisin hyvällä tuulella, ja hihkaisee riemastuneena kun huomaa minun olevan hereillä. Olen todella aamu-uninen, mutta pikkutyyppi on toista maata ja höpöttelee innoissaan. Halimme hetken, vauva ottaa huikan aamumaitoa ja siirrymme vaipanvaihtoon: sekalaisten epäonnistuneiden yövaipatusten jälkeen olen vihdoin oppinut laittamaan vaipan niin, ettei se vuoda. Vauva nukkuu yönsä kuitenkin kaiken varalta villahousuissa.
Pikkuinen puuhailee leikkimatollaan, kun lataan kahvinkeittimen ja laitan itselleni jotain syötävää. Kannan aamupalan olohuoneeseen ja katselen pylleröni touhuja. Hän harjoittelee kovasti ryömimistä ja konttaamista, nytkyttää konttausasennossa ja kokeilee nostaa kättä, liikuttaa jalkaa. Ei varmaan mene kauaa, että hän oivaltaa, miten eteenpäin pääsee. Tähän asti hän on liikkunut lähinnä peruuttaen tai pyörimällä.
Pikkutyyppi viihtyy jo omissa touhuissaan hetken aikaa. Aamupalaa syödessä otan usein läppärin esiin ja tsekkaan somen. Olen kuitenkin melko tarkka siitä, etten jumitu ruudun ääreen silloin, kun olen vauvan kanssa. Vilkaisen häntä vähän väliä, ja jos hän yrittää ottaa minuun kontaktia, laitan koneen pois. Kun vauvelini on touhunsa touhunnut ja alkaa hermostua siihen, ettei ankarasta yrityksestä huolimatta osaa kontata, hän kaipailee äitiä ottamaan syliin, vaihtamaan vaipan ja seurustelemaan. Second breakfast eli kahvia mulle, maitoa vauvalle.
Klo 9–12. Menoa tai touhuilua. Meillä on menoa yleensä kolmena arkiaamuna viikossa. Aloitimme muskarin, ja muutamana aamuna käymme lapsiperheiden avoimessa kohtaamispaikassa moikkaamassa muita vanhempia ja lapsia. "Menoaamuina" aamutoimemme ovat nopeat. Sitten imetän ja vaihdan vaipan. Puen meidät molemmat päivävaatteisiin ja laitan pikkuiselle lakin, villasukat ja tumput. Otan hänet kantoreppuun. Kurkkaan peilistä ettei naamassani ole hammastahnaa tai selässä puklua. Katson lämpömittaria ja mietin, tarkeneeko vauva vai puenko meidän molempien päälle vielä kantotakin. Heitän selkään edellisenä iltana valmiiksi pakatun repun (vaippoja, pyyhe vaipanvaihtoalustaksi, puhdistuspyyhkeitä, harso, varavaatteet pikkutyypille ja puhdas paita mulle, puhelin, avaimet). Hytkyttelen kuumuudesta hermostuvaa vauvaa samalla kun yritän pukea kengät jalkaan (kiitos kenkälusikan keksijä). Lähden tallustamaan ja pikkutyyppi rauhoittuu. Vielä muutama viikko sitten pieni matkalainen olisi nukahtanut matkalla, mutta ei enää. Hänen päänsä pyörii kuin pöllöllä kun hän katselee ympärilleen. Maailma on mielenkiintoinen.
On tosi tärkeää nähdä muita ihmisiä. Yritän raahautua perhetoimintaan vaikka olisin kuinka väsynyt. Muiden äitien kanssa juttelemisesta saa vinkkejä ja vertaistukea, ja lapsi tottuu olemaan isommassa porukassa, syömään hulinassa ja nukkumaan muuallakin kuin kotona. Hän on perusluonteeltaan vähän hitaasti lämpiävä ja tarvitsee aikaa rentoutuakseen vieraissa paikoissa – siksikin harrastukset ovat hyväksi. En tiedä onko meillä vielä ollut varsinaista vierastamista, mutta lapseni on ollut nelikuisesta saakka herkkä säikähtämään vieraita ihmisiä. Pidän hänet lähellä ja annan hänen tottua uusiin tilanteisiin omaan tahtiinsa.
Klo 12–16. Päiväunet ja ruoka-aika. Kun päivän harrastustoiminta on ohi, tarpeen mukaan maitoa tankattu ja vaippa vaihdettu, otan lapsen ja repun kantoon ja lähdemme tallustamaan kotiin. Joskus pikkuinen nukahtaa kyytiin, toisinaan ei. Puolivuotiaani uniasioissa on tapahtunut selvä muutos: hän ei torkahtele enää pikku-unille parin tunnin välein, vaan valvoo pitkän aikaa kerrallaan ja nukkuu yhdet pidemmät päiväunet. Unirytmi ei kuitenkaan ole mitenkään säännöllinen, ja päivät vaihtelevat kovasti. En laita lasta nukkumaan tiettyihin kellonaikoihin, vaan autan häntä nukahtamaan silloin, kun hän näyttää väsyneeltä.
Jos pieni ystäväni on hereillä kun tulemme kotiin, syömme yhdessä. On hirvittävän kivaa, että pikkuinen pystyy istumaan syöttötuolissa ja voimme viettää yhdessä aikaa ruokapöydässä. Laitan hänelle ruokalapun ja annan lusikan, ja hän tutkailee niitä sen aikaa kun lämmitän meille ruokaa. Pikkutyypin pääasiallinen ravinto on äidinmaito, mutta hän maistelee sekä sormiruokaa että soseita. Annan hänen tutkia ruokaa ja sotkea niin paljon kuin sielu sietää. Kun olemme syöneet, lentää kaverini koko vaatekerta yleensä pyykkikoriin.
Myös kotipäivinä syömme usein yhdessä ennen kuin pikkuinen alkaa pidemmille päiväunille. Yleensä hän alkaa näyttää väsyneeltä viimeistään puolen päivän tienoilla. Kotipäivinä käymme usein päiväunikävelyllä: minä saan raitista ilmaa ja liikuntaa, pikkuinen kunnon unet kantorepussa. "Menopäivinä" en yleensä jaksa lähteä enää ulos, vaan päiväunet nukutaan sisällä joko mun kainalossa tai kantorepussa.
Vauva nukahtaa siis päiväunille mun syliin. Joskus onnistun siirtämään hänet nukkuvana sänkyyn, toisinaan taas en. Teen siis päivällä kotihommia sen mukaan, missä vauva nukkuu. Laitan pyykkikoneen pyörimään tai edellisenä yönä pyöritetyn koneellisen kuivuriin, hoidan asioita läppärillä tai kirjoitan blogia. Jos väsyttää, oikaisen sohvalle ja katselen sarjoja tai otan itsekin pienet unet.
Klo 16–22. Omaa ja yhteistä aikaa. Aika usein meillä on uniaika, kun Ukkonen tulee töistä. Hän ajaa ruokakaupan kautta, ja tekee ruokaa sen verran ison satsin, että sitä riittää seuraavaksikin päiväksi. Kun pikkutyyppi herää (yleensä juuri silloin, kun saan lämpimän ruoan lautaselle), imetän hänet. Sitten on isän vuoro ottaa hoitovastuu.
Kun vauva on isänsä kanssa, saan käydä rauhassa suihkussa, hoitaa pyykit tai selata somea. Jos yö on ollut huono, saan levätä. Yleensä kuitenkin touhuilemme vuorotellen kotihommia ja juoksevia asioita vaihdellen vauvanhoitovuoroa. Vietämme paljon aikaa yhdessä, toisen kanniskellessa tai viihdyttäessä vauvaa, toisen touhutessa omiaan. Käymme ehkä kävelyllä tai asioilla. Vaikka mulla on kädet vapaana ja ehdin tehdä omia juttujani, olen kuitenkin koko ajan imetysvalmiudessa. Vauva nukahtaa rinnalle tai isänsä syliin muutaman kerran illan aikana.
Illat menevät nopeasti, vaikka näin kirjoitettuna tuntuu, ettemme oikeastaan tee mitään. Vauvan kanssa kaikki käy kuitenkin paljon hitaammin ja tekeminen keskeytyy vähän väliä: joka välissä imetetään, vaihdetaan vaippaa, tyynnytellään kiukkupussia tai pelastetaan häntä huonekalujen alta. Kotihommiakin on vauvan kanssa tehtävä enemmän kuin ennen. Pyykkikone pyörii jatkuvasti, on imuroitava ettei ryömivä vauva vedä pölypalloa henkeen. Mulla on koko ajan nälkä koska imetän, ja tiskiä tulee jo ruokailua harjoittelevalta vauvaltakin. Puhumattakaan bataattisoseesta pöydällä, lattialla, korvassa, sukanpohjassa. Pihalla syystyöt odottaa tekijäänsä, ja olisihan tässä tätä remonttiakin. Myönnän, että olen ollut aika ahdistunut siitä, ettei kaikkia kiireellisiäkään hommia ehditä tehdä. Nyt on kuitenkin pakko hyväksyä, ettei rahkeet riitä kaikkeen. Pyrimme kuitenkin pitämään huushollin sellaisessa kunnossa, että siivoaminen on nopeaa. Yritämme siis saada tavarat paikoilleen, päivän tiskit tiskattua ja pyykit pestyä ennen nukkumaanmenoa.
Yhtenä iltana viikossa Ukkonen menee omaan harrastukseensa, yhtenä iltana minä. Omat harrastukset on tosi tärkeitä, mutta niin on perheaikakin. Olen tosi iloinen siitä, että Ukkonen haluaa viettää aikaa minun ja vauvansa kanssa ja ymmärtää, miten pitkiltä kotiäidin päivät joskus tuntuvat.
Klo 22–. On yö. Kun kello tulee kymmenen, Ukkonen laskeutuu levolle ja minä jään vauvan kanssa valvomaan. Hän on iltaisin usein rinnalla ja imetysmaraton on saattanut alkaa jo tunteja aiemmin: katselen sarjoja ja syön iltapalaa sohvalla samalla kun imetän. Pikkuinen nukahtaa usein viimeistään yhdentoista maissa, joskus vasta puoliltä öin. Silloin koittaa taas hetkeksi mun ihan ikioma aika. Olen aina ollut yökyöpeli, ja nautin siitä että muu maailma nukkuu. Valvon muutaman tunnin omissa ajatuksissani, imetän havahtuvan vauvan. Jossain vaiheessa kömmin vauva kainalossa sänkyyn ja nukahdan.
Taas yksi päivä pulkassa. Huomenna sama uudestaan. Elämä on hyvää.
– meiramiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti