Vastasyntyneen kestovaipatus (ja vähän kertseistäkin)

Edellisessä postauksessa kronikoin siitä, miten meillä hoidetaan kestovaippojen säilytys ja pyykkäys. Nyt on vuorossa itse vaipatus. Heti alkuun kuvapläjäys kestojen parhautta elikkäs väriterapiaa:

Meillä on harrastettu kestovaippailua osa-aikaisesti ja rennolla asenteella. Kun vauva-arki oli aivan aluillaan, menimme siitä missä aita oli matalin ja käytimme kertsejä ensimmäiset viikot. Pieni ituhippi sisälläni kiljui riemusta, kun löysimme lähi-S-marketista Naty-merkkisiä kertakäyttövaippoja, jotka lupaavat olevansa muovittomia, myrkyttömiä, hengittäviä ja 100% biohajoavia. Vaikka biohajoavat vaipat kuuluvat harmikseni sekajätteeseen, pidän muovitonta vaippaa silti ympäristöystävällisempänä vaihtoehtona kuin muovillista kaveriaan. 

Käytämme kertakäyttövaippoja edelleen öisin ja kodin ulkopuolella. Yökertseily johtuu lähinnä logistisista syistä: kestot (ja niiden pyykkikori) ovat majoittuneet alakertaan, missä vaihdetaan vaipat päivisin. Kylillä ja kyläillessä käytämme kertsejä yksinkertaisesti siksi, että ne vievät hoitolaukussa vähemmän tilaa.

No sitten siihen kestovaippailuun. Kestovaippa on pestävä vaippa. Kestovaipatus on yksinkertaisimmillaan sitä, että vauvan päälle laitetaan jotain, joka imee kosteuden ja jotain, joka pitää kosteuden poissa vaatteista. Tämä paketti voidaan toteuttaa monella eri tavalla. Tässä postauksessa puhutaan sisävaipoista, kuorista ja villahousuista. Sisävaippa on kankainen vaippa, se imevä osa. Vaippakuori on.. no, kuori. Ja villahousut, ne toimivat kuoren tavoin, eli eivät päästä kosteutta sisävaipasta vaatteisiin. Usko tai älä. Testaa vaikka.

Ennen pikkutyypin syntymää saimme ja ostimme monenlaisia ja -kokoisia käytettyjä kestovaippoja. Yllä olevassa kuvassa ovat ne noin 25 vaippaa, joita käytimme vauvan ensimmäisinä kuukausina. Villahousuja oli oikeasti käytössä paljon isompi kasa kuin kuvassa, mutta kokemukseni mukaan vähemmälläkin pärjää – pikkuvauvalla villahousut ovat usein kuivat ja ne voi laittaa takaisin jalkaan. Ja vaikka olisivatkin kostuneet, villa kuivuu nopeasti ja pöksyt ovat hetkisen kuluttua taas käyttövalmiit. Villahousuja ei siis pestä joka välissä, tuuletus riittää (tämä on tosi).

Kuvassa olevien lisäksi meillä oli taskuvaippoja, joiden käyttö ei meiltä onnistunut: pissa tuli läpi joka käyttökerralla. Syy ei varmastikaan ole vaipoissa vaan käyttäjässä – ilmeisesti imu pitäisi laittaa tietyllä tavalla taskuun, jotta kosteus ei tule saumoista läpi. Meillä oli kuitenkin niin paljon muunlaisia vaippoja, ettemme jaksaneet perehtyä asiaan sen enempää. 

Kaikista eniten tykkäsimme vastasyntyneellä sisävaippa + villahousut -yhdistelmästä. Yllä olevan kuvan korkein vaippapino sisältää ihan vastasyntyneelle sopivia "Nalle Nöttösiä" eli NB-kokoisia Nalle-vaippoja. Hieman myöhemmin käyttöön otettiin kuvan muut vaipat: pienimmän pinon kaksi Igulee-merkkistä S-koon vaippaa sekä keskimmäisen pinon merkittömät vaipat, ehkä jonkun itse tekemät? Kuvassa on myös violetteja "näpsyjä" joita Ukkonen tykkää käyttää sisävaipan kiinnittämiseen – eivät kuitenkaan ole vastasyntyneellä välttämättömät, ja näpsyt eivät kiinnity yhtä hyvin kaikkiin vaippoihin. Alla näpsyllä kiinnitetty Igulee kuukauden ikäisellä vauvalla.

Sisävaippa+villahousu-paketin lisäksi käytimme alkuun ImseVimsen sisävaippoja ja vaippakuoria (kuva alla). Näissä tuo kuori siis toimittaa samaa virkaa kuin villahousut. Nämäkin toimivat pienellä vauvalla hyvin, mutta tykkäsin pehmeyden vuoksi enemmän villahousuista. 

Tässä postauksessa näkyvät vaipat ovat siis poistuneet käytöstä pikkuhiljaa kolmen kuukauden ikään mennessä. Ensiksi pieneksi jäivät ImseVimset, seuraavaksi NB-Nallet vaihtuivat S-kokoon (jotka ovat edelleen käytössä nelikuisella pikkutyypillä). Niin kauan kun vauva pääosin pötköttää, pysyy vaippa paikoillaan ilman sen kummempaa kiinnittämistä. Kun potkuttelu alkoi, koin parhaiksi sellaiset sisävaipat, joiden "etulipareet" ovat tarpeeksi pitkät kietaistavaksi. Niinpä lyhytlipareiset vaipat poistuivat käytöstä vaikka ne eivät varsinaisesti olleet vielä liian pieniä. Alla kolmikuinen potkuttelija sisävaipassaan: Nalle-vaippojen lipareet yltävät hyvin kietaisten kiinnitettäväksi.

Mitkä siis ovat mietteet vastasyntyneen kestovaipatuksesta? Ensinnäkin voin lämpimästi suositella sisävaippa+villahousu-yhdistelmää (vaikka jotkut pitävät sitä vanhanaikaisena). Villahousut ovat ihanan pehmoiset pikkuisella vauvalla eivätkä taatusti paina mistään. Hanki sisävaippoja, jotka tuntuvat pehmoisilta (koppuraisia ja liian paksuja NB-vaippojakin on tavattu) ja joiden etulipare on riittävän pitkä potkutteluaikaa silmällä pitäen (tai osta näpsyjä). Älä kuitenkaan liioittele NB-kokoisten vaippojen hankinnassa, koska ne jäävät melko pian pieneksi. Ja eri ihmiset tykkää erilaisista vaipoista, kokeilemalla löytyy ne omat suosikit.

Ja ne kestoilun edut? Hengittävä vaippa hellii vauvan herkkää ihoa. Meillä on laitettu vauvan peppuun rasvaa ehkä kahdesti. En usko, että geenejä on kiittäminen. Toisekseen kestoilu säästää rahaa: etenkin, jos vauva on märkää vaippaa inhoava pissakone, jonka vaippaa vaihdetaan pahimmillaan monta kertaa tunnissa (ja ei, ei ole väliä sillä onko vaippa kesto vai kertsi, kiemurtelu ja äkäinen ähinä alkaa välittömästi kun pissa on vaipassa). Kestovaippojen hankintakaan ei välttämättä ole kallista: minä ostin kassillisen vaippoja vitosella ja sain toisen kassillisen ilmaiseksi paikallisen FB-ryhmän kautta. Itsestään selvää lienee, että kestoilu kaikissa muodoissaan on myös ympäristöystävällistä.

Kysyin Ukkoselta, onko hänellä kommentoitavaa kestoilusta. "Se on helpompaa ja vähemmän ällöttävää kuin mä kuvittelin." Hyvin kiteytetty.

Millaisia kokemuksia sinulla on vastasyntyneen kestovaipattamisesta? Mitkä vaipat toimivat teillä parhaiten? Tai tekisikö mielesi kokeilla, mutta alku tuntuu hankalalta?

– meiramiina

Kestovaipparalli: säilytys ja peseminen

Takana on kolmisen kuukautta kestovaippailua. Vaipatuksen alkuun pääseminen oli helppoa, kun saimme ison kasan vaippoja testattavaksi. Vaippalogistiikan hallinta oli sen sijaan haastavampaa ottaa haltuun – lähinnä siksi, että meillä asutaan kolmea kerrosta, eivätkä rintamamiestalomme saniteetti- ja pyykkitilat ole ihan "tätä päivää". Luin kyllä vinkkejä kestovaipparutiinin pyörityksestä, mutta taidan olla vähän sellainen "kantapään kautta" -tyyppi.. Ignoorasin siis kaikki käytännön neuvot ja hakkasin päätäni seinään kokeillessani erilaisia säilytyssysteemejä. Tämä on tarina siitä millaisten kokeilujen kautta löysimme juuri meidän huushollissa toimivan vaipparutiinin (itse vaipoista ja vaipatuksesta kerron sitten seuraavassa postauksessa). 

Ennen vauvan syntymää suunnittelin hienot systeemit (kuva yllä): vaipat ja vaatteet sijaitsivat yläkerran makuuhuoneessa hoitotason alla, eri vaippatyypit ja imut sekä vaatelajit omissa koreissaan. Käytetyt vaipat oli tarkoitus huuhdella yläkerran vessassa, tipauttaa kannelliseen muoviastiaan ja kantaa täysi kori kellariin pyykättäväksi. Noh, en sitten ottanut huomioon, että oleskelemme päivät alakerrassa, eikä vauvan kantaminen yläkertaan jokaista vaipanvaihtoa varten ole kovinkaan järkevää. Lisäksi vauva pitäisi jättää eri huoneeseen siksi aikaa, kun huuhtelen vaippaa vessassa. Huuhdeltujen vaippojen säilyttäminen kannellisessa muoviastiassa osoittautui myös vikatikiksi: kosteus tiivistyi kannen sisäpintaan, vaipat alkoivat haista ja korin tyhjentäminen oli vähän ällöttävää. Ei jatkoon.

Alakerrassa vaipanvaihtopaikaksi vakiintui jo ekoina päivinä olohuoneen sohva, ja siirsin sen viereen aluksi pienen korivaunun puhtaita vaippoja ja vaatteita varten. Vaunu osoittautui hyvin pian liian pieneksi, ja tilalle vaihtui koritorni, jonka viereen laitoimme vielä roskiksen ja pyykkikorin (kuva alla). Tavaroiden sijainti oli tässä ratkaisussa hyvä, sillä kaikki tarvittava oli käden ulottuvilla. Vain likavaipat piti kuskata eri huoneeseen.

Likaisten vaippojen käsittely alakerrassa aiheutti vähän päänvaivaa, koska alakerran vessaan ei mahdu edes pikkiriikkistä pyykkikoria: huuhdellut vaipat pitäisi siis kuljettaa vettä valuvina eri huoneeseen. Siksi päätimme huuhtelun sijaan liottaa vaipat. En halunnut kakkavesiämpäriä olohuoneeseen (jännä), joten laitoimme liotusämpärin pyykkitupaan vievän portaikon ylätasanteelle, ja heitimme kaikki likavaipat sinne. Tämä systeemi tuli tiensä päähän, kun olin muutaman kerran tyhjentänyt kakkaliejuista ämpäriä pesukoneeseen.. Yök. Väliversiona kokeilimme liottaa vain kakkavaipat ja heittää pissavaipat vaatepyykin sekaan. Ihan yhtä yök, vaikka vaippojen määrä liotusämpärissä olikin vähäisempi. Lisäksi pyykin käsittelyyn meni ihan liikaa aikaa. Ei jatkoon.

Konsultoin lähipiirini kestovaippakonkaria, jonka mielestä vaippojen liottaminen ei ole välttämätöntä – eikä huuhteleminenkaan, etenkään kun tuotokset eivät ole vielä kovin kiinteitä. Päädyimme siis kokeilemaan, josko jättäisimme vaipat sellaisenaan odottamaan pesua. Tämä on osoittautunut meillä toimivaksi systeemiksi: vaipat laitetaan siis pyykkikoriin sellaisenaan ja kori kannetaan parin päivän välein kellariin pyykättäväksi. Yllättävää kyllä, likaiset vaipat eivät haise ollenkaan.

Jossain vaiheessa vauvan tarvikkeet alkoivat viedä niin paljon tilaa, että päätimme siirtää ne sohvan vierestä omaan nurkkaukseensa. Vanha ruokapöytä valjastettiin vaipanvaihtopöydäksi ja kirjahylly tyhjennettiin vaatteita varten. Alakerran beibisteissön ei ehkä ole sistustuksen kukkanen, mutta se toimii oikein hyvin: vauvan hoito on sujuvaa kun kaikki tarvittava on käden ulottuvilla eikä vaippoja tarvitse kanniskella huoneesta toiseen.

Lähistöllä roikkuu myös (tyylikkäästi ovenkahvassa) pyykkiteline, johon laitamme villahousut kuivumaan tai muuten vaan lepäämään – toistaiseksi villapöksyt eivät ole kaivanneet ulkotuuletusta lainkaan. Villahousuja ei siis tarvitse pestä joka välissä, tuuletus riittää.

No sitten siihen pyykkäämiseen. Olemme kokeilleet pestä vaippoja muun pyykin seassa sekä pissavaipat vauvanvaatteiden kanssa ja kakkavaipat erikseen. Lopulta yksinkertaisinta oli pestä vaippapyykki muusta pyykistä erillään. Likavaipoille ja muulle pyykille on omat korinsa, ja kannan likavaippakorin kahden tai kolmen päivän välein pyykkituvalle. Nostelen vaipat koneeseen ja erottelen samalla toisistaan kaiken irtoavan eli sisävaipat, imut ja kuoret. 

Pesen vaippapyykin useimmin 60 asteessa ja silloin tällöin 90 asteessa. Pyykkiaineena meillä käytetään hajusteetonta Erisan Pyykinpesunestettä: se sopii kestovaipoille, koska saippuaa on alle 5 %. Bonuksena on se, ettei erillistä hienopesuainetta enää tarvitse ostaa, koska Erisanilla voi pestä myös villapyykin. Huuhteluainelokeroon lorautan yleensä vähän etikkaa, sen pitäisi pehmentää vaippoja.

Tahroihin käytän sappisaippuaa. Aluksi jynssäsin kakkavaippoja palasappisaippualla aina ennen pyykkikoneeseen laittoa, mutta totesin, että pyrkimys täydelliseen tahrattomuuteen on aivan liian työlästä ja aikaa vievää. Hinkkaamisen sijaan pyrin nykyään laittamaan lisäimun niin, että mahdollinen tahra tulee siihen eikä sisävaippaan. Joskus laitan sappisaippuaa suoraan tahroille tai nestemäistä versiota esipesulokeroon, ja suoritan silloin tällöin perusteellisemman tahranpoisto-operaation. Kaikkia tahroja en ole saanut irti edes sappisaippualla, ja niitä aion yrittää vielä valkaista auringonvalossa.

No sitten siirrymme kuivaamiseen. Meillä kuivataan puhtaat sisävaipat ja imut pääosin kuivausrummussa, vaikka tiedän ettei sitä suositella (käsittääkseni ainakin kuminauhat kärsii rumpukuivauksesta). Meillä ei kuitenkaan ole kunnollista pyykinkuivaustilaa, joten tällä mennään. AIO-vaipat ja vaippakuoret kuivaan yleensä narulla ja joskus harvoin hellävaraisella kuivausohjelmalla (joidenkin kuorten pesulappu sallii rummutuksen matalalla lämmöllä). Toistaiseksi kaikki vaipat ovat tulleet kuivurista ehjinä ja ennallaan – jopa PUL-kuoret, jotka joutuivat vahingossa normaaliohjelmalla kuivuriin.. Hups.

Puhtaat ja kuivat vaipat kannetaan takaisin keskikerrokseen ja lajitellaan koreihin. Yhdessä korissa ovat sisävaipat ja niiden kanssa käytettävät lisäimut. Toisessa korissa ovat AIO-vaipat. Kolmanteen koriin laitan vaippakuoret ja suuret imut (meillä niitä käytetään sisävaipan korvikkeena).

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, ettei vauvan tai vaippojen kantaminen kerroksesta toiseen ole kovin järkevää: vaipanvaihtopaikka ja vaippasäilytys kannattaa sijoittaa sinne, missä oleskellaan eniten. Myös likavaippojen säilytys on hyvä järjestää käden ulottuville (oli se sitten pyykkikori tai liotusämpäri). Likaisia vaippoja ei tarvii välttämättä liottaa tai huuhdella vaan ne voi heittää sellaisenaan pyykkikoriin: vaippapyykkiä ei kannata säilyttää tiiviissä astiassa, vaan ilmavasti.

Jos nyt ihan totta puhutaan, niin mua vähän mietitytti, että miten jaksan pyörittää kestovaipparallia vauvanhoidon ja kaiken muun pakollisen ohella. Olin päättänyt, että jos tuntuu liian raskaalta, luovun koko kestoilusta. Kolmen kuukauden kokemuksen perusteella uskallan kuitenkin väittää, että kun omaan kotiin sopiva vaipparutiini on löytynyt, sen pyörittäminen on helppoa, nopeaa ja hajutonta. Yksinkertaisimmillaan vaippapyykin huolto on ihan samanlaista kuin muunkin pyykin: likapyykki koriin, korista koneeseen, koneesta kuivausrumpuun tai narulle ja takaisin kaappiin. Toki etua on siitä, että tykkää pyykkäämisestä.

Näin pyörii meidän kestovaipparalli. Mites teillä? 

Kesäkuun kuulumisia: 3,5 kk

Kun aloitin tämän blogin, ajattelin, että äitiyslomalla on aikaa kirjoitella. Kokeneemmat äiti-ihmiset nauravat nyt varmaankin kuvitteelliseen partaansa. Ainakin tämän kotiäidin päivässä on yllättävän vähän luppoaikaa, vaikka lapsia onkin vain yksi. Tai ehkä olisi enemmänkin, jos kyseinen lapsi olisi halukas nukkumaan itsekseen. Mutta ei, meidän pikkiriikki haluaa nukkua sylissä. Se hänelle sallittakoon – ei mulla oikeastaan ole tässä maailmassa mitään sen tärkeämpää tekemistä kuin olla lapseni sylinä. Tässä kohtaa lähetän suorastaan rakkaudentäyteisiä terveisiä kantoreppujen keksijälle.

Meillä siis vietetään edelleen valtaosa päivästä sylikkäin. Sylissä lapsi nukkuu sikeästi eikä herää, vaikka syli vaihtuu, koirat haukkuu, puhun puhelimessa isoon ääneen tai kolistelen astioita. Sohvalle laskettu lapsi sen sijaan herää välittömästi pienimpäänkiin rasahdukseen. Omaan sänkyynsä hän nukahti ilman nukuttamista viikon verran joka ilta, kunnes yhtenä iltana päätti, että kyllä perhepedissä on sittenkin kivempi olla. Olkoon niin. Ei tarvitse kolmikuisen itsenäistyä. Eikä tarvii nukkua yksin jos on turvaton olo. 

Valveilla tämä reilu kolmikuinen pikkutyyppi on kerrassaan mainiota seuraa. Hän osaa kiljua riemusta ja tarttua mua tukasta. Hän kertoilee omia juttujaan milloin karjahdellen, milloin kurlutellen. Hänellä on selvästi hyvä huumorintaju ja hän nauttii suuresti yhteisistä höpsöttelyistä. Toisinaan hän pohdiskelee jotain otsa kurtussa.

Pikkutyyppi on löytänyt kätensä ja oppinut tarttumaan. Hänen lempilelunsa on tätiltä lahjaksi saatu kirahvi. Kuten voimme kuvasta havaita, kirahvia voi käyttää myös rannerenkaana. Näin he hengailevat hyvin usein yhdessä, vauva ja hänen kirahvinsa.

Lelu on luonnonkuminen ja myrkytön Sophie la Girafe -purulelu. Sophie on noussut arvoon arvaamattomaan nyt, kun pikkutyypin ikeniä kutittaa. Hän tarttuu innokkaasti tarjottuun kirahviin, tunkee sen suuhunsa ja narskuttelee antaumuksella. Narskuttelusta, kuolan määrästä ja suuhun hakeutuvista nyrkeistä päättelen, että hampaat ovat alkaneet tehdä tuloaan.

Pötkyläinen harrastaa myös potkuttelua ja vatsamakuuta. Käsien ja jalkojen viuhtomisesta voisi kuvitella, että vauhti tulee olemaan hirmuinen kunhan liikkumisvaiheeseen päästään. 

Vauva kasvaa hirmuista vauhtia ja hänen kehitystään on ihana seurata. Pakko kuitenkin myöntää, että meinaan itkeä tirauttaa aina kun pakkaan pois pieneksi käyneitä vaatteita tai katselen kuvia kolmen kuukauden takaa. Yksi elämänvaihe, vastasyntyneen kanssa pesimisen kausi, on selvästi päättymässä ja vauvakuplan ulkopuolinen maailma muistuttaa olemassaolostaan. 

Viime viikkoina olen kokenut lievää mökkihöperyyttä. Aloin kaivata tekemistä ja seuraa, ja musta tuntui ettei elämässä ole muuta kuin puklurätit ja kakkavaipat: maailmassa tapahtuu kaikkea mielenkiintoista ja minä vaan istun sohvannurkassa imettämässä. Siksipä päätin jatkaa pilatesharrastusta – ilman vauvaa, OMG. Odotin pilatestuntia kuin kuuta nousevaa, vaan kuinkas sitten kävikään? Odotettu päivä koitti, ja mä jänistin!!

Koskapa vauvan jättäminen tuntui liian vaikealta, päätin ettei mun tartte. Ehkäpä aika (tai äiti) ei vaan ole vielä riittävän kypsä. Yritän siis omien menojen sijaan etsiä yhteisiä harrastuksia meidän ÄitiLapsi-yksikölle; harmi vaan, että juuri nyt kaikki äiti-vauva-kurssit ja -kerhot ovat kesätauolla. Syksyllä olisi taas tarjolla kaikenlaista äitiysjoogasta vauvamuskariin. Sitä odotellessa yritän keksiä kaikenlaista ei-ohjattua tekemistä niin kuin nyt vaikka ulkoilua ja kotijumppaa. Ehkäpä löydän enemmän aikaa myös kirjoittamiselle.

Vauvakuplasta kurkistellen,

meiramiina