Kantamisen viikko – #IBW 2018

Hyvää kansainvälistä kantamisen viikkoa! International Babywearing Week on 1.–9.10.2018.

Ensikosketukseni kantamiseen oli se, että sisko sitoi oman vauvansa mun päälleni reilut 10 vuotta sitten. Perehdyin kantamiseen paremmin ollessani raskaana, ja hyvä oli että perehdyin. Kävi nimittäin ilmi, että vauvamme on erittäin läheisyydentarpeinen yksilö. Vauva-arjen alkuaikoina kantamisen tärkein seikka oli se, että pystyin pitämään pienen lähellä ilman että hartiat ja selkä kipeytyivät. Kannoimme lasta pääosin sisällä – ulkoillessa hän nukkui vaunuissa.

Sitten pieni kasvoi isommaksi ja alkoi kiinnostua ympäröivästä maailmasta. Hän ei enää nukahtanut vaunuihin, ja sai hepulin kun vaunuista ei nähnyt mitään. Motoriikka ei vielä riittänyt rattaissa istumiseen, joten aloimme myös ulkoilla kantaen. Kun vauva kasvoi ja alkoi touhuilla lattialla omiaan, sisällä kantaminen väheni, mutta ulkona kannoimme koko ajan enemmän ja enemmän. Nyt vauva on 7 kk, ja kuljemme kantaen lähes kaikkialle. Perhekerho, neuvola, harrastukset ja kauppa ovat kävelymatkan päässä, ja ulkoillessa pääsemme pienille poluille ja haastavampaan maastoon. Kotoa lähteminen on huomattavasti helpompaa kuin vaunuaikoina, ja vaunut ovatkin olleet parkissa jo monta kuukautta. Myös Ukkonen kantaa, kantoi jo vastasyntynyttä, vaikkakin mua harvemmin.

Kantovälineitä on moneen lähtöön: on liinaa, reppua ja niiden välimalleja. Vastasyntyneen kanssa koimme parhaaksi pehmoisen ja joustavan trikooliinan. Kun vauva kasvoi, aloimme käyttää tukevampaa kudottua liinaa ja rengasliinaa. Hankimme myös kantorepun, johon mä tykästyin ja jota käytän kaikista eniten.

Asumme melko pienellä paikkakunnalla, ja pitkistä katseista päättelen, ettei täällä olla juuri nähty kantajia. Etenkin vanhemmat ihmiset katsovat meitä tosi pitkään ja yrittävät keksiä, mikä on tuo kaula-aukostani törröttävä ylimääräinen pää. Kommentit ovat olleet vain myönteisiä: voi että, onko sulla vauva siellä, kyllä äitin takin alla on varmasti hyvä olla, onpa kätevää! Ihmiset ovat usein myönteisen kiinnostuneita ja kyselevät mun kantorepusta ja -takista, toiset katselevat vaivihkaa vähän varautuneemmin. Useampi äiti on kertonut kantaneensa vauvaa pienenä repussa, ja ihmetellyt, miten jaksan kantaa isompaa vauvaa: heillä on kipeytynyt selkä tai vauva ei ole enää viihtynyt. Jutustelun myötä on poikkeuksetta selvinnyt, että välineenä onkin ollut rintareppu. Rintareppu ja kantoreppu eivät ole sama asia. Rintareput on tarkoitettu lyhytaikaiseen kantamiseen (yleinen suositus taitaa olla 15 minuuttia kerrallaan), eikä vauvan asento ole niissä paras mahdollinen. Kantoreppu sen sijaan on suunniteltu ergonomiseksi niin vauvalle kuin kantajalle, eikä aikarajoitusta kantamiselle ole.

Kaikki markkinoilla olevat kantovälineet eivät siis ole ergonomisia. Mutta mistä tietää, että vauvan asento on oikeanlainen? Olen vielä aloittelija, en kokenut konkari enkä koulutettu kantovälineohjaaja, mutta muutaman jutun olen lyhyen kantourani aikana oppinut. Kuten sen, että vauvan asennon ergonomisuuden voi tsekata "neljällä peellä": 

• pyöreä selkä
• polvitaipeesta polvitaipeeseen (liina tai repun paneeli siis)
• peppu polvia alempana
• pussausetäisyys

Pienen vauvan selän luontainen asento on pyöreä, kuin C-kirjain. Selkä pyöristyy, kun jalat ovat koukussa ja peppu polvia alempana (kuin M-kirjain tai syvä kyykky). Kun kantoväline menee polvitaipeesta polvitaipeeseen, vauvan jalat asettuvat sammakkoasentoon, eikä vauva roiku haaruksiensa varassa. Pienen vauvan jalat ovat aluksi hyvin kapeassa haara-asennossa kunnes lonkat avautuvat leveämpään kyykkyyn. Tärkeää on se, että jalkoja ei asetella väkisin, vaan noudatellaan niiden luontaista asentoa. Pussausetäisyydellä vauvaa on helppo tarkkailla ja varmistaa, että hengitystiet pysyvät koko ajan avoinna ja vauvalla on muutenkin kaikki ok.

Minun oli helpointa hahmottaa vauvan oikea asento, kun katsoin rintani päällä nukkuvaa vauvaa: hän veti jalat koukkuun mahansa alle ja kädet lähelle kasvoja, ja käänsi vielä päänsä sivulle niin, ettei nenä painunut mua vasten. Kantoasento on sama, mutta pystyssä. Isompi vauva röhnöttää jo ryhdikkäämmin jalat ja joskus kädetkin levällään, mutta jalat silti koukussa.

Alla oleva Kantoliinayhdistyksen ihana ohjekuva tiivistää kantamisen perusperiaatteet:

Haluaisitko kokeilla kantamista, mutta et tiedä mistä aloittaa? Tässä muutama vinkki:

• Kantaminen saattaa vaikuttaa aluksi kaameen monimutkaiselta ja vaikealta. Sitä se ei ole. Kokeneilla kantajilla on miljoona termiä erilaisille välineille ja sidonnoille, mutta kantamiseen et tarvitse kuin yhden sopivan välineen ja sidonnan.
• Tutustu kantamisen perusperiaatteisiin esimerkiksi Kantoliinayhdistyksen sivuilla (ks. myös kuva yllä). Oikeanlainen väline ja asento tekevät kantamisesta mukavaa ja turvallista teille molemmille!
• Hanki ergonominen kantoväline esimerkiksi vuokraamalla kantovälinelainaamosta (monia eri puolilla Suomea) tai ostamalla oma FB:n Kantovälinekirppikseltä.
• Lue kantovälineesi käyttöohjeet ja katso ohjevideoita. Pyydä tarvittaessa neuvoja esimerkiksi alueesi kantovälinetukihenkilöltä tai FB:n Kantoliinat ja kantoreput – kysy ja keskustele -ryhmästä. Lainaamosta saat opastuksen vuokraamasi välineen käyttöön. Kantoliinayhdistyksellä on myös paikallisjaostoja ja esimerkiksi Tampereen seudulla järjestetään säännöllisesti vapaamuotoisia tapahtumia. Kantajat ovat ylipäätään avuliasta porukkaa! 

#babywearinghas #kantaminenon – Miksi kannan?
Kantamisesta on tullut minulle luonteva ja tärkeä osa äitinä olemista. Kantaessa syli on täynnä rakkautta. Tunnen suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta vauvan kanssa, vähän samalla tavalla kuin imettäessä. Että me ollaan yhdessä tässä maailmassa. Tärkeintä mulle onkin se, että voin pitää vauvan lähelläni. Kantaminen on myös käytännöllistä. Tykkään siitä, että voimme mennä minne haluamme ja mahdumme kulkemaan ahtaistakin väleistä. Arkea helpottaa sekin, ettei vauvaa tarvitse pukea kovin moneen vaatekerrokseen, kun kuljetan häntä takkini alla. Vauva tykkää olla kyydissä: hän rauhoittuu kiukkuisenakin nopeasti, katselee aikansa ja nukahtaa kun nukuttaa. Olemmepa missä vain, mulla on aina mukanani rauhoituskeino, kulkuväline ja päiväunipaikka.

Vaikka kantaminen on pääosin ihanaa, ei se autuaaksi tee. Välillä ottaa aivoon olla kantojuhtana, ja hetkittäin ahdistaa olla ihokkain. Mutta hyvää on paljon enemmän. Ihan parhaita hetkiä ovat ne, kun pieni käsi taputtelee tai silittelee mua kävellessämme neuvolaan. Kun kiukkuinen vauva näkee, että otan repun esille ja alkaa nauraa. Tai se, kun maailmasta kiinnostunut pieni pöllöniska kuikuilee kyydissä aikansa ja painaa sitten päänsä mun rintaa vasten ja nukahtaa. Kun  huomaan yhtäkkiä, että vauva on herännyt, katselee minua tai maisemaa ja hymyilee.

Kannetaanko teillä? Mitä kantaminen merkitsee sinulle?

Lisätietoa:

Tukea ja tietoa kantamiseen (Kantoliinayhdistys)

Benefits of Babywearing (Babywearing International
Lastentarvikeliike Ipanaisen artikkelit kantamisesta (mm. turvallisuus ja kantovälineen hankinta)