Meidän vauva on sekasyöjä – nimittäin äidinmaidon, soseiden ja sormiruoan. Kirjoitin ruoka-asioista aiemmin täällä. Sittemmin olemme antaneet hänelle joka ilta kaurapuuroa sekä vaihtelevasti sormiruokaa ja erilaisia soseita: itse muussattuja hedelmiä ja juureksia sekä kaupan 100 % hedelmäsoseita. Milloin mitäkin, säännöllisen epäsäännöllisesti. Homma toimi ja kaikilla oli kivaa. Viime neuvolakäynnillä tuli kuitenkin vähän sellaista viestiä, että 8-kuisen pitäisi syödä päivittäin jo viisi ateriaa, joista yksi liharuokaa. Tämä siitäkin huolimatta, että maito maistuu paremmin kuin hyvin, vauva on kasvanut edelleen tasaisesti niin painon kuin pituudenkin puolesta, on reipas ja toimelias eikä ole sairastellut ollenkaan. Nyt sitten lusikalla sosetta nassuun, puuroa aamuin illoin, pääruoalla lihasosetta ja välipalalla hedelmäsosetta. Ja maitoa annetaan vasta soseiden jälkeen.
En tiedä mikä muhun meni. Kaksi päivää tuputin vauvalle lusikasta puuroa, hedelmäsosetta, pottusosetta, lihasosetta, porkkanasosetta. Sosettasosetta. Vauva hermostui, äiti hermostui. Ruokahetkistä tuli ahdistavia, kun kyttäsin syödyn ruoan määrää, taistelin rimpuilevan lapsen kanssa, yritin huijata ja juksauttaa. Oli kuulkaa junat ja autot ja lentokoneet ja tsukutsuku suukku auki. Ei auta. Vauva Omatoiminen haluaa syödä ITSE. Eihän tässä ole mitään järkeä. Mä niin päätin jo aikaa sitten, etten enää ikinä paineistu näistä ruoka-asioista, vaan teen just niin kuin oikealta tuntuu, vauvantahtisesti. Ja heti kun vähän tulee eriävää katsantokantaa, niin kyseenalaistan oman tekemiseni ja alan angstata että nyt on koko lapsi pilalla kun en ole syöttänyt lusikalla sosetta viittä kertaa päivässä. Miksi? Koska äitisyyllisyys. Koska lapsen paras. En kritisoi neuvolaa, he toimivat yleisten suositusten ja ohjeiden mukaan. Kritisoin itseäni. Miksi mun on niin vaikea uskoa, että mä osaan etsiä tietoa ja tehdä sen pohjalta perusteltuja päätöksiä oman vauvani parhaaksi?
Meille nyt ei vaan tuo lusikkahomma sovi. Palasimme sormiruokailuun. Sovimme, että Ukkonen syöttää vauvalle kerran päivässä iltapuuron ja tarvittaessa yhden lihasoseen. Häneltä lusikalla syöttäminen sujuu paremmin. Minä huolehdin päivän muut ruokailut valitsemallani tyylillä, eli sormiruokana. Ja kun lakkasin stressaamasta, aloin taas leppoisin mielin etsiskellä sormiruokavaihtoehtoja viljaisalle ja lihaisalle lusikkaruoalle. Ja sellaisiahan löytyy. Kuten nyt vaikka tämä apinaeväs – piti tulla keksinkaltaisia, tulikin vähän kuin banaanilättyjä. Tein köyhän miehen version: taikinaan tuli yksi banaani, desi kaurahiutaleita ja ruokalusikallinen rypsiöljyä. Keittiöön levisi paistaessa ihana banaanin tuoksu.
Apinaevään kanssa on tarjolla milloin mitäkin, eräälläkin välipalalla porkkanaa, kukkakaalta, kurkkua ja TalkMuruja. Vauva tarttuu yleensä ensin tuttuihin makuihin, sitten rohkeasti uuteenkin ruokaan ja maistelee mietteliäänä.
Huomautettakoon, että näiden kuvien ottamisen jälkeen tajusin, että kurkku kannattaa kuoria vauvalle. Kuorittuna vauvan on huomattavasti helpompi käsitellä sitä suussaan, eikä kurkunpaloja ole enää jäänyt suuhun pyörimään samalla tavalla kuin ennen.
Pilkottavien ja kypsennettävien ruokien lisäksi kaupasta löytyy myös sellaisenaan sormiruoaksi soveltuvaa. TalkMURU on meidän uusin hittiruoka. Murohyllystä löytyneet murut ovat ihan huippuhyvät pinsettiotetta treenaavalle lapselle. Niissä on kauraa, ohraa ja ruista sekä vähän suolaa (olisi tietysti parempi, jos suolaa ei olisi ollenkaan, mutta näissä sitä on kuitenkin tosi vähän, lue lisää täältä). Pikkutyyppi on tähän mennessä maistellut viljoista vain kauraa, ja TalkMURU oli helppo tapa ottaa muutkin viljat mukaan ruokavalioon. Sitä paitsi murujen kanssa näprätessä hän jaksaa paremmin odottaa, että ehdin laittaa meidän molempien annokset valmiiksi.
Maissinaksut ovat edelleen pikkutyypille tosi mieluisia. Sipsihyllystä löytyneistä naksuista saa hyvin kiinni, eivätkä ne sisällä muuta kuin luomumaissia ja auringonkukkaöljyä.
Hedelmiä pikkutyyppi syö tosi mielellään, mutta ne ovat usein vähän turhan liukkaita käsitellä. Joissain ruoka-aineissa on myös suurempi tukehtumisriski. Siksi hankimme hedelmäverkon, johon voi lastata milloin mitäkin ruokaa. Vauva saa pureskella ja maistella ruokia verkon läpi, eikä tarvii pelätä, että hän saa irti liian suuren palan. Meillä tämä tunnetaan hedelmäpussina, joissain kaupoissa löytyy nimellä ruokasuodin. Edit: Vuoden 2018 äitiyspakkauksessa on vastaava kapistus nimellä "maistelututti". Siitä on meillä syöty ainakin kurkkua ja tomaattia, viinirypäleitä, banaania, kiiviä ja päärynää.
Vauva on toistaiseksi syönyt lihaa pääosin sekoitettuna bataatti-, porkkana- tai perunasoseeseen, mutta nyt kokeilin antaa lihankin sormiruokana ja tein vauvan jauhelihapihvejä. Jätin pois kesäkurpitsan, kun sitä ei ollut kaapissa. Hyvän makuisia tuli! Kylkeen laitoin riisi-maissi-kierremakaroonia sekä höyrytettyjä bataatti- ja porkkanapaloja. Parilla ensimmäisellä maistelukerralla pikkutyyppi oli tyypilliseen tapaansa vähän epäluuloinen, mutta muutamaa päivää myöhemmin pihviin tartuttiin jo huomattavasti hanakammin.
Ja ei, meidän kahdeksankuinen ei todellakaan syö noin isoja annoksia, vaikkakin ruokaa on tarjolla kuvattu määrä. Hän nimittäin näprää ruokaa sormillaan, maistelee, ottaa ruoan pois suustaan ja katselee sitä, kääntelee, vääntelee, vaihtaa kädestä toiseen, laittaa pöydälle, tarttuu uudestaan, puristaa nyrkkiin, tiputtaa syliin, nostaa takaisin pöydälle, maistaa uudestaan ja tiputtaa jossain vaiheessa lattialle. Suuhun päätyy lopulta vain pieni osa siitä ruokamäärästä, mikä oli tarjolla. Loput on lattialla, kas näin (kuvassa myös jälkiruoaksi tarjottu kiivilohko sekä koirankarvoja ynnä muuta epämääräistä, pitäisköhän siivota):
Ajattelen, että vauvan ruokailun tarkoitus ei ole niinkään syöminen kuin ruokaan tutustuminen kaikilla aisteilla. Siinä sivussa treenaillaan motorisia taitoja. Mutta mun täytyy muistaa, että mulla on terve, rintamaidolla hyvin kasvava lapsi. On myös lapsia, jotka ihan oikeasti tarvii enemmän kiinteää ruokaa. Ja on myös vauvoja, joille soseiden syöminen ei ole mikään ongelma, vaan jotka antavat mielellään aikuisen syöttää heitä lusikalla. Juu-u, olen jopa ihan omin silmin todistanut kuvatun kaltaisia tilanteita. Viimeksi tänään perhekerhossa. Kuvitelkaa: vauva avaa suunsa, odottaa että sinne laitetaan ruokaa, nielaisee ja avaa suunsa uudestaan! Käsittämätöntä. Meillä ois lentäneet jo lusikat seinään.
En siis ole sitä mieltä, että kaikkien pitäisi sormiruokailla. En oikeastaan ylipäätään ole mitään mieltä muiden vauvanhoitotavoista. Jokainen tehköön niin kuin omassa arjessaan ja oman vauvansa kanssa parhaaksi näkee. Mutta jos tämä sormiruokahomma kiinnostaa, niin oikein erinomainen ja ehdottoman asiantunteva sivusto on tämä: Simppeli sormiruokakeittiö (sieltä löytyi nuo ruokaohjeetkin). Ihan aluksi kannattaa lukea osio Sormiruokailun ABC, etenkin turvallisuusasioista kertova kappale.
Mitäs teidän ruokapöytiin kuuluu?
– meiramiina
P.S. En ole unohtanut kemikaalihaastetta – se vain ottaa enemmän aikaa kuin luulin. Tulollaan on!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti