Kun kaksi melkein nelikymppistä haluaa lisää lapsia, ei aikaa ole liiemmin hukattavaksi. Olimme yrittäneet aktiivisesti tulla raskaaksi jo melkein vuoden verran, kun päätimme hakeutua tutkimuksiin. Ensin otimme yhteyttä omaan terveyskeskuslääkäriin. Sovittiin, että yritetään vielä muutama kuukausi, ja jos ei tärppää, edetään lapsettomuushoitoihin. Minulta katsottiin veriarvot, Ukkoselta siemenneste. Saatiin lähete Taysiin. Ei mennyt kauaa, kun kutsu tuli.
Lapsettomuusklinikalla minusta tutkittiin vielä munasarjat, munanjohtimet, kohtu ja kohdunkaula. Tutkimuksissa meistä kummastakaan ei löydetty sellaista vikaa, joka estäisi raskaaksi tulemisen. Haasteita kuitenkin oli, ja toki meidän molempien ikäkin vaikeutti raskaaksi tulemista. Päädyttiin siis inseminaatioon, jossa siemenneste ruiskutetaan suoraan kohtuonteloon. Lääkäri sanoi että inseminaatiota voidaan kokeilla muutaman kerran, mutta kannattaa jo henkisesti varautua siihen että aika pian siirrytään koeputkihedelmöitykseen.
Inseminaation lisäksi varmistettiin ovulaation onnistuminen ja oikea-aikaisuus. Minun piti ottaa lääkkeitä, joiden avulla munasolu kypsyy varmasti kunnolla: siis ensin viitenä päivänä tabletti ja sitten kolmena päivänä pistos maharöllykkään. Sitten kävin ultraäänitutkimuksessa, ja mikäli munasolu oli kypsynyt, otin pistoksen joka irrotti munasolun. Seuraavana päivänä Ukkonen kävi aamulla jättämässä spermaa pesuun, ja minä menin myöhemmin vastaanottamaan "lähetyksen".
Käytännössä tämä tarkoittaa, että koko elämä pyörii kuukautiskierron ympärillä: menkkojen alkaessa ilmoitetaan vuodon alkaminen klinikalle, aletaan ottaa lääkettä, lasketaan todennäköisin ovulaatioaika ja järjestellään työkalenteri sen mukaan, pistetään lääkettä, tikutetaan ovulaatiota, käydään ultrassa jossa todetaan että munasolu ei ole vielä kypsä joten jatketaan pistoksia ja sovitaan uusi ultra-aika, käydään uudestaan ultrassa ja todetaan että munasolu on kypsä joten sovitaan inseminaatio-aika, pistetään irrotuspiikki, mies käy antamassa siemennesteen, minä menen inseminaatioon.
Sitten odotetaan kaksi viikkoa. Toivotaan että raskaus alkaisi. Yritetään elää normaalia arkea, vaikka päähän mahtuu vain vauvavauvavauva.
Koska ihmiskeho on ihmeellinen ja lääketiede vielä ihmeellisempää, ei prosessi aina etene ihan suoraviivaisesti. Meille ensimmäinen inseminaatio oli helppo. Ovulaatio tuli ajallaan, siemennesteen pesutulos oli hyvä, kaikki meni täydellisesti. Raskaus vain ei alkanut. Seuraavassa kierrossa lääkäri päätti triplata (!) munasolun kypsytykseen käytetyn lääkkeen annostuksen. Minussa kypsyi kuusi (!) munasolua, joten inseminaatiota ei voitu tehdä. Monikkoraskauden mahdollisuus oli liian suuri. Seksi kiellettiin.
Kolmannessa kuukautiskierrossa lääkkeen annostus palautettiin entiselleen. Ultrassa näkyi yksi kypsynyt munasolu. Kaikki näytti hyvältä ja inseminaatioaika sovittiin. Oli toiveikas olo. Mutta koska kaikki ei taaskaan mennyt niin kuin Strömsössä, alkoi minulla samana iltana kovat flunssan oireet. Tuolloin elettiin vielä vahvojen koronarajoitusten aikaa: sain koronatestiin ajan seuraavalle aamulle ja se osoittautui positiiviseksi. Inseminaatioaika piti siis perua. Pettymys oli tässä kohtaa valtava: olen syönyt ja pistänyt lääkkeitä viikon, järjestellyt työvuorot ja palaverit niin että pääsen lääkärikäynneille, samoin Ukkonen, ja kaikki olikin turhaa!
Näppärästi keksimme varasuunnitelman: Ukkonen haki apteekista lääkeruiskun. Ns. Muumimukimenetelmällä saimme tehtyä koti-inseminaation. Ja ette ikinä usko - kaksi viikkoa myöhemmin raskaustestissä näkyi kaksi viivaa.
Tämä tarina ei pääty onnellisesti - kerron lisää myöhemmin. Kuitenkin kannustamme lämpimästi koti-inseminaatioon tilanteen vaatiessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti