Hei, meillä ommellaan! Tilkkupeitto vauvalle.

Minä: "En varmaan laita tätä vauvanpeittoa blogiin, tää on ihan muhkurainen ja nuo reunat on aivan vintturalla."
Ukkonen: "No älä nyt, hyvähän se on."
Minä: "No eikä oo, kato nyt, tuo ommelkin on aivan ihme mutkalla!"
Ukkonen: "Nätti peitto siitä tuli, mitä se nyt haittaa jos joku ei mee ihan suoraan. Sitä paitsi vauvallehan se on, siinä on varmasti tosi ihana pötkötellä. Eikä sitä kukaan niin tarkkaan kato."
Minä: "No varmaan kattoo ja arvostelee. Sanoo että tuokaan ei osaa ees ommella suoraan ja tilkkutöistään kuvia postailee."
Ukkonen: "Eikä sano. Kattoo että ooh, mikä upea värien sinfonia."

Se oli tarina siitä, miten pärjätä perfektionistisen elämänkumppanin kanssa ja miten meidän vauvan pötköttelypeitto sai nimekseen "Värien sinfonia".

Mun ompelukone on ollut useamman vuoden rikki, enkä ole saanut aikaiseksi huollattaa sitä. Kaapissa on odotellut useampikin tilkkupeittoprojekti odottelemassa lähipiiriin mahdollisesti syntyviä vauvoja. Nyt tuli mieleen, että olishan se kiva omallekin vauvalle jotain ommella. Alkoi ns. ompelukuume (pahaa laatua, kiukuttelua aiheuttavaa). Kiikutin siis ompelukoneeni Tampereella sijaitsevaan Mansen Tikkiin arvioitavaksi (tai Ukkonen kiikutti, minä lyllersin perässä). Jotenkin oli malttamaton olo, joten päädyin huollon sijaan kyselemään "uutta" eli käytettyä konetta vaihdossa. Sellaisiahan löytyi vaikka kuinka, ja teimmekin kaupat mun tarpeisiin sopivasta Toyota-merkkisestä koneesta (Mansen Tikissä oli muuten tosi mukava asioida, suosittelen). Huraa, mulla on toimiva ompelukone!

Tein pari vuotta sitten kummipojalle kastelahjaksi tilkkupeiton, ja päätin käyttää ylijääneet tilkut meidän vauvelin peittoon. Lisäsin kaivelin kangaskätköistäni keltaista ja ruskeaa, jotta peitosta tulisi unisex-värisempi. Mukana on ainakin oman mummuni varastoista löytyneitä sinisiä tilkkuja, pala vanhaa ruskeaa lakanaa lapsuudenkodistani ja kirpparilta löytyneitä retrotyynyliinoja, jotka päätyivät rispaannuttuaan tilkuiksi. Vanun kävin ostamassa Eurokankaasta. Tällainen siitä tuli:

En ole kovinkaan kummoinen ompelija, enkä yhtään tykkää mittaamisesta, harsimisesta enkä nuppineuloittamisesta – eli yritän loikkia yli juuri niistä työvaiheista, joilla peitosta saisi siistin. Katselin siis netistä tilkkupeittojen kuvia ja yritin löytää mahdollisimman yksinkertaisen taktiikan kerrosten yhdistämiseen ja reunan huolitteluun. Tässä muutamia ihania peittoja joita bongasin – teille vinkiksi ja itselleni muistiin:

Sweet things -blogista löytyi tosi kaunis vauvan peitto, jonka taustakankaana on käytetty fleeceä. Vanua tässä peitossa ei ole lainkaan, eikä reunaa ole kantattu vaan kaksi kerrosta on vain ommeltu yhteen – sopivan simppeli siis. Mua kuitenkin vähän mietitytti fleecen käyttö, koska käsittääkseni sitä ei saa laittaa kuivausrumpuun ja toisekseen se taitaa sähköistyä herkästi, mikä ei koirataloudessa ole kovin kätevää. Fleece kuitenkin tekee peitosta vähän paksumman ja pehmoisemman – peitosta taitaa tulla liian ohut, jos molemmat kerrokset ovat puuvillaa. Tätä haluan kuitenkin joskus vielä kokeilla.

Kesäkuu-blogista löytyi vanullinen vauvan peitto, jossa taustakangas on käännetty etupuolelle reunaksi. Inspiraationa on käytetty Kotivinkin ohjetta. Lopputulos on tosi siisti ja peitto muutenkin tosi kaunis! Omassa peitossani olen yrittänyt matkia tätä tekniikkaa kääntämällä keltaisen taustakankaan peiton päällipuolelle. Upeita vauvanpeittoja löytyy myös Ystäväni neula ja lanka -blogista, kato vaikka täältä ja täältä! Ja sitten joskus kun mulla on paremmat hermot ja olen yhtä taitava kuin Tilkunviilaaja ja teen tilkuista taidetta (oikeasti, miten voikin olla noin upeita töitä), osaan ehkä myös kantata peitot Tilkunviilaajan ohjeilla.

– meiramiina